KAAPPIKAAOS

Ihan vain ajattelin päivittää omaksi ilokseni asian, jonka tälle aamulle tajusin. Kaappikaaos on pian jokseenkin hallinnassa, se on todella tärkeä mittari itselle. Se kertoo omasta pikku hiljaa saavutettavasta ja tavoiteltavasta balanssista, elämästämme ja peilaa himpun verran kaikkea.


   Siis eikö sinun (vaate)kaappisi kerro sinulle mitään? Meillä ne puhuvat ja viestittävät kaikille. Vaikka kuinka on järjestetty ja viikattu pinottu ja nypytetty, niin ne eivät pysy järjestyksessä. Hetkellinen epätoivo, pahanmielen häivähdys tai muu saman suuntainen epämääräinen tunne, niin pinot menee nurin. Tekee mieli pyöräyttää kaikki kaaokseen tai ne pyörähtävät haluamattaankin, kertoen että onpas mammalla tai jollakin muullakin kaaos nupissa... Kaappimme kertovat meille elämämme sekasorrosta, kaaoksesta ja epäjärjestyksestä. Viikonloppuna jostain sanomattomasta seikasta johtuen siivosimme kaappejamme. Tytöt omiaan ja minä tänään enemmän asiaan paneutuen. Tänään uskalsin siihen puuhaan tarttua, hyvillä mielin ja huojentuen. Tänään tunsin olevani himpun verran valmiimpi kaaoksenhallintaan, sillä uskallan nukkua levollisemmin, hengittää himpun verran keveämmin ja luottaa jälleen tulevaisuuteen piirun verran enemmän. Kaikkihan peilaa tuohon Reetan tilanteeseen, saatuihin hyviin uutisiin. Enää en hypi seinille, vaikka tuiki tuntematon numero soittaa. Enää en päivystä puhelintani kuin vauhko reikäpää. Enää en laske minuutteja virka-ajan päättymiseen. Se on mieletön tunne, sen seurauksena alitajunta antaa viestin, että kaappikaaos täytyy päivittää. Ottaa hallintaan, sillä moni asia on nyt hyvin, joten se on aiheellista. Tänään siihen on voimavaroja ja halua, pyrkimystä.


   Kierrätystä olen aika ajoin hehkuttanut ja hehkutan jälleen. Tytöt ovat siinä loistavia ja kasvutahti on valtava. Hämmentävää tajuta, että tuplat kulkevat nyt niissä vaatteissa, joissa Tessa vasta kulki. Mihin on mennyt tavallaan kaksi kolme vuotta? No kaaokseen! Isommatkin vaihtelevat keskenään ja tekevät uusia oivalluksia. Sääret venyvät kohisten, kaikilla tytöillä. Reetta on hehkuttanut jälleen muutamaa sataa tullutta painogrammaa. Ruokahalu on hyvä ja korjaa hävikkiä pikku hiljaa. Se on tärkeä mittari itselle, sekin. Se on tämän kantasolusiirron jälkitilan kaaoksen hallintaa... Tärkeitä kotikonstein mitattavia etappeja.


   Eilen olimme tuntikausia ulkona. Ensin meidän piti lähteä kipaisemaan pilkillä ja ulkoilemassa. Homma venähtikin useaksi tunniksi ja illan hämyksi. Kalaa ei tullut, mutta jokijäälle syntyi luistinrata. Porukka kasvoi systerin perheellä. Tytöt tekivät luistinrataa, koirat kisailivat keskenään ja päädyimme paistamaan makkaraa rantajäätikölle. Leppoisaa ja kivaa, juuri sellaista hauskaa ja ajatonta yhdessä oloa. Sitä tarvitsemme kaikki. Siinä jäi kyllä tytöillä kaappien siivoukset ja kierrätyskassien täyttämiset kesken, mutta ehtiihän moista tänäänkin jatkaa. Reetta jaksoi luistella ja kolata jäätä siinä missä muutkin, mikä on myös tärkeä mittari lapsemme voimien palautumisessa. Pari viikkoa sitten ei tahtonut jaksaa ulkoilla, ei kävellä. Onko Reettakin saavuttanut alitajuista ja sisäistä balanssia, jotka heijastuvat suoraan fyysiseen jaksamiseen. On. Kaikki heijastuu kaikkeen, uskon ja vahvistan omat uskomukseni. Ainakin meillä ja meidän elämämme kaaoksissa.


   Minulta on kysytty, olenko kalenterin orja? No tavallaan, kyllähän kalenteri orjuuttaa. Viime vuonnahan minä vasta kalenterin otin virallisesti käyttöön, siis etten enää vetänyt muistinvaraisesti kaikkea ja muukin perhe pystyy sieltä tarkistelemaan faktat. Nyt kalenterissamme on merkintöjä jälleen huhtikuun loppupuolelle saakka. Pääsiäisen jälkeen on Reetalla jälleen Helsingin keikka, kuntotesteineen, kontrolleineen ja lyppeineen. Ennen sitä käymme säännöllisesti Oulussa kontrolleissa. Oulussa on myös kokonainen päivä varattu maaliskuussa, vuosi siirrosta tutkimuksiin. Silmiä, luustoa, keuhkoja, sydäntä, hampaita ja sen sellaista. Eli olen kalenterin orja, syystäkin. Tänään menen vesijumppaan, eikä sitä ole kalenteriin merkattu. Omia juttuja en sinne oikeastaan edes merkkaa, siis säännöllisiä sellaisia. Toki yksittäiset kurssipäivät tai seminaarit on pakko kirjata.
   Sunnuntaina tapasimme yhden sielunsiskon kanssa pikaiseltaan. Hän sanoi, että on tärkeää ettei katkeroidu. Ja jokaiselle meille vielä löytyy oma paikkamme, löydämme vahvuutemme ja itsemme. Joskus moni seikka menee vaikeuksien kautta ja vie suunnattomasti aikaa, voimia ja tarvitsee muutaman kaaoksellisen vuoden. Mutta kyllä siihen haluan uskoa ja luottaa, elämä kantaa. Uskon, että saan/saamme kaaoksemme vielä joskus johonkin hallintaan, muutenkin kuin vaatepinojen perusteella.


   Molskis sanoi mamma, kun altaaseen loikkasi. Ja vedenpinta nousi hyökyaallon lailla...