KÄVÄSIMPÄ MEHTÄSÄ JA VÄHÄ MUUALLAKI

Onhan se niinki, että pohojalta ja pohojakosketuksesta on suunta vain ylös-ja etteenpäin. Kun tajuaa, mikä kaikki ottaa päähän ja nyppii, niin siihenhän on pakko lopulta tarttua, ettei niinku ennää enempää nypi. Perjantaina tuplat lähti yökyllään ja meille tuli kans yövieras, sellaista tyypillistä lapsikierrätystä. On tärkiä ottaa Reetanki kanssa välillä hajurakua toisiinsa, sillä alamme jo sieppaamaan toisiamme, kun koko ajan pyöritään samoisa ympyröisä. Illalla saimme myös oikeita vieraita, mikä on aika harvinaista herkkua.

   Niin ja lastasin mää lapsia ja koiria yhen autollisen ja mehtäsäki käväsin. Siinä mehtään ajellesa kahtelin niitä tuttuja peltoja, joisa vilijansänki törrötti. Nyt niille oli laskeutunu jouhtenia usiampi. Komioita lintuja. Ennen niillä pelloilla oli lehemiä kesäsin, nyt ne on vilijelyksesä, kun lehemät on meijän kylältä loppunneet. Ennen maitua sai omista lehemistä ja omasta navetasta, mutta nyt se kannetaan kaupasta purkeisa, ennen kannettiin pääläreisä navetasta. Ajjoin laumani kans mehtään, Polettillaan. Mehtä on tuttu, sielä me ollaan aina koluttu. Millon kenenki kans. Ennen me käytiin sielä naapureitten kans hiihtämässä ja laskemassa mäkiä. Nyt lähinnä sienesä, marjasa ja retkellä. Nyt kerättiin lasten ja koirien kans jäkälää, sammalta, naavaa, katajia ja männynoksia. Nypytin nyt nuo porraspielekki kuntoon, johan näkkyy, ettei täälä ihan laiska ja ossaamaton perhe asu. Tuli itellekki ihan hyvä viilis siitä touhusta. Niin ja onhan se kiva nähä, ettei ne taijot oo mihinkään kajonneet, vaikka välillä lammaantuuki.

   Perjantaina ajettiin Ukkokullan kans pyörillä baariin asti, oltiin kotua pois kokonaista pari tuntia.
Pittää ihan miettiä, millonkahan me ollaan missään yhesä käyty. Eipä muistu vuojesa kuin yksi ilta, kait sitä pittää osata ottaa aikalisä lapsiinki kun on mahollissuus. Tai käytiinhän me se saippuakurssi, mutta en mää ny tiiä kuinka rentua se Pasista oli. Seuraavan yön nukkuin ihan hyvin, pitkästä aikaa. Kait sitä ossaa paremmin nukkua, kun vastuu ei heiluta korvia koko aikaa. Perjantaina törsäsin lasten kans myös suklaaseen, piti hakia makiasta nostetta, enpä tiiä nostiko tuo mihinkään suuntaan. Vieläki ällöttää semmonen suklaansyönti, eipähän vähhään aikaan tee makiaa mieli. Oon minä kuullu, että muukki on väsyneitä, saati sitten jos ei nuku palijo yhtään, niinku minä viime viikkoina. Moni on sanonu, ettei riitä vaikka kuinka nukkuu. Kuulin semmosenki teorian, että tuosa silimien välissä on kolomas silimänpaikka. Kannattaa kuulemma antaa valua siihen kohtaan. No minähän yhtenä iltana istua läsötin nojatuolisa ja päätin kokkeilla. Laitoin pienen ja tosi kirkkaan taskulampun kiinni ohtaan ja valotin sitä kolomatta silimää. Istuin ja istuin, alako jo patteriki loppuun siitä lampusta. Pasi oli kuulemma ulukua kahtonu, että ny se on kokonaan ja kunnolla sekasi, kun istuu lamppu pääsä. Mutta onhan niitä korviinki laitettavia valotuluppia, eli voihan tuoki olla ihan oikia teoria. Käsihän siinä puutu, eikä se ny ainakaan nopiatehonen hoito ole. Mutta kait seon semmonen kirkasvalolampun maatiaisversio. Jalostin kyllä ajatusta niinki pitkälle, että jos laittaa päähän ohtalampun silleen toisin päin. Niin että se valasee suoraan ohtaan, eikä maastoon. Siinä ei käjetkään väsysi. Voisi huoletta antaa valohoitua kun puuhastellee omiaan. Pasi alako ite pihalla sammaa asiaa testaan suuremmalla lampulla. Laitto suuhun ja ootti hohtaako takaraivosta, korvista tai vielä syvempää... Ei hohtanu, kait se johonki valoki tökkää.

   Lauantaina lähin sitte akkaporukalla tanssimmaan, minä olin tietty kuskina koska tykkään kuskata. Oikiastaan Pasi oli houkutellu mulle kavereita, etten vaan jää kotia möllöttään koko illaksi. Pasi otti lissää lapsia hoitoon, että mammat pääsi tanssimmaan. Vedin naamaan pakkelia, enkä ennää näyttäny esihistorialliselta olennolta, jalakohin korkiakorkoset saappaat. Niin ja naamalle hymyn tapasta, kivvaahan siitä tuli. Olin kotona yöllä kolomen jäläkeen, mutta en saanut oikiastaan koko yönä nukuttua, Reetta kiemurteli, poukkoili, vinku ja ähisi. Mietinki miksiköhän se niin pyörii, mutta en alakanu sen enempää asiaa yöllä selevittämmään. Aamulla kun asiaa sitte ihimettelin ja tenttasin, niin sain kuulla, ettei illalla ja sillon kun olin pois ollu annettu niitä kipuun tarkotettuja lääkkeitä. Tyttö on touhunnu enemmän, kylläilly ja muuta semmosta, tietäähän sen että neki valavottaa jatkuvien öisten haamukipujen lisäksi. Tavoite ei oo saaha tuosta lapsesta narkkaria aikaiseksi, vaan päästä tämän tietyn kipuilun yli, jolloin näitä mömmöjä pittää antaa. Emme anna niitä kuin tarvittaesa, mielestäni tuolloin oli tarve, jos on kipiä eikä nuku. Mua meinasi ärsyttää, kun siitä lääkkeestä ei ollu huolehittu vaikka ohojeet on annettu lääkärisä. Tärkiä olisi saaha tuo lapsen unirytmi pallautummaan ja kivut pois sillon kun se on kipiä. Ja nythän se oli kipiä, kyllä sen kaikki näki ja kuuli. Reetta valavo ihtekki monia tunteja ja nukahteli vain pätkisä. Jos mulle annetaan mahollisuus olla hetki huoleton ja pois, niin sillon pittää ottaa vastuu koko paketista. Eikä mulle tarvi tulla sanomaan ettei muista, kun tasan minunkin on muistettava, vaikkei kapasiteetti aina riittäisikkään. Pittää olla läsnä ja kuulolla, ettei tuu sanomista. Varsinkaan minulta tai myöhemmin lääkäreiltä. Olen kuulemma kyylä ja saivartelen, mutta kun ei voi vedota siihen, ettei muista tai ei ole kuullut. Varsinkin kun viikonloppusin ja vappaalla vastuu pittäisi jakkaa, varsinki jos minut käskettään ja ajetaan rentoutummaan. Miten minä rentouvun jos oon kahta kauhiampi kyylä laiminlyönnin jäläkkeen. Sama toistu aamulla, kun piti antaa lääkkeitä. Unohtuiki toinen, vaikka puhhuin lääkkeistä, estolääke unohtuiki yllättäin. Oon kirjottanu ylös lapulle, eipähän tarvi sanua ettei tiijä. Olen myös sattaan kertaan kerrannu, viime viikolla tehyt muutokset ja ootan toisenki oppivan. En halua olla korvaamaton ja ainua vastuun kantaja täsä hommasa. Minulle ei riitä vastaus joo joo, pittää ottaa koppi tosissaan ja kunnolla, ettei mun tarvi kyylätä. Pasi haki pizzaaki sunnuntaina, kas kummaa kahesa pizzasa oli Reetalle kiellettyjä täytteitä; homejuustua ja majoneesia ja kolomas ei ollu riittävän monipuolinen neijin tarpeisiin. Se oli kolmen muun tytön lempitäytteillä kinkulla ja ananaksella. Reetta kun haluaa pizzaansa myös niitä katkarapuja, tonnikalaa ja pepperoonimakkarraa. Jälleen tämä raamakuningattaremme meni sohovalle ja peittoihin ja kieltäytyi syömästä, sehän ei taas ole mikkään ratkaisu, jos on ohut kuin heinänkorsi. Sillon pittää yrittää kaikilla konsteilla sempata toista syömään, eikä rassata enempää kielletyillä vaihtoehoilla. Että mulla keittää tällaset asiat, kun pitäs osata ajatella laajemmin ja kokonaisuutena. Mutta niin monisa muisaki perheisä vastuu kaatuu äiteille, helepommin isät luistaa ja eivät ota laajoja koppeja. Ajatteleppa vaikka lommaa, moniko äisti häärää keiitiösä kun iskä chillaa sohovalla? Väittäisin, että aika monesa perheesä se näin mennee. Kyllä meillä vastuuta sillon otetaan, kun olen Reetan kans reissusa, mutta kummasti joko haalin tai se vastuu lankeaa mulle kun pallaan nurkkiin pyörimmään. Viikolla saakin luistaa ja olen tasan päävastuusa, mutta viikonloppuna ja sillon kun minä en oo paikalla pittää pystyä luottaan, että hommat hoituu. Toki oma nukkumattomuus korostaa kaikkia entistäkin rovosoivammin, mutta kuiteski. Olen yrittäny sanua, että tarvisin hetken löysiä ja vastuunottamista, jotta saisin unirytmin korjattua ja löysättyä tästä överistäni. Lähin siis lätkimmään ja omien vanahempien peräkamariin nukkummaan. Siinäpä pelittäkköön miten haluaa, minä tarvihtin kipiästi aikalisän. Palasin minä kottiinki, jatkoin unia kotisohovalla. Nukkuin muutaman tunnin lissää, viimeinkin kun sain unen päästä kiinni. Teki tosi hyvvää nukkua, nukkua ja nukkua. Annoin maailman pyöriä siitä välittämättä, saavat muut hoitaa pyörittämisen. Kuinka helppua on isien uppoutua omihin asioihinsa, kun äitejä pommitetaan sen sajoilla kysymyksillä, ainaki meillä koko ajan. Nyt ei ennää kukkaan uskaltanu pommittaa, sain viimeinki levättyä. Kun minä nukkuin alako remontit tyttöjen huoneisa. Jokaisesa huoneesa maalattiin yksi seinä yskiväriseksi. Tännään minä jatkan kuulemma koristemaalauksilla. Tuplien huoneeseen tullee kuulemma oksa, jossa istuu pöllöjä. Ehkä silleen, että kerrossängyn molemmille osille tulle omat pöllönsä. Fanny haluaa satumaisen herkän, kenties kirsikkapuun oksan poikittain aika ylös. Aiko miettiä koulupäivän aikana värimaailmaa. Ehkä hentoa liilaa ja roosahtavvaa, ehkä ruskean kuparsille oksille... Tessa ei vielä oikein tiiä mitä haluaa, sillä oli vähä kouluressiä ja lukemattomia asioita kiukuteltavana. Mutta ehkä himpun verran aistikkaampaa kuin noilla pikkusilla.

   Tännään oon heränny todella hyvin nukkuneena. Reettakin nukkui tosi hyvin, ihanana heräsi. Annoin Reetalle illalla lääkkeet, myös opiaatit. Sillä illalla itketti, sattui, kiukutti ja vingututti kaikki. Eikä ehkä vähiten se, että neiti söi sitä ei niin mieluista pizzaa sellaisella tabaskomäärällä, että heikompaa ois hirvittäny. Tulisielu tuo lapsi, eikä ihime jos mahasa polttaa. Mutta söi kuitenki, sehän on tärkeintä nyt neijin kohalla. Uhumakas kun on niin piti moisella kiellosta huolimatta terästää ruokansa. On tuo paino jo neitillä liki puoli kilua noussu, pakkosyötöllä ja energiajauhelisillä. Neiti tietää, että asia on korjattava kotona tai se korjataan sairaalasa. Kielsin myös tietokoneen tältä päivää ja pakotin terästäytymmään läksyisä. Kauhia tappelu siitäki, mutta uskohan se. Kävin viitisen kilometriä lenkillä ja neiti soitti mulle kolome kertaa lenkin aikana. Lopulta neiti juoksi mua ja koiria vastaan ja kävimme vielä koulun pihalla muita kahtomasa. Nyt kun neitin olotila alkaa päivisin helepottaan, on pakko ottaa taas ruttiinit käyttöön. Eipä tuo neiti oo kuukauteen kouluakkaan käyny, eli pakkohan se. Ossaa se kiertää ja keksiä vaikka mitä, mutta nyt sain kannustettua kirjojen parriin. Ensin neiti kokkasi jauhelihatommaattikastiketta olliiveilla, täysjyvämakaroonia ja sallaattia. Hyvin näytti maistuvan. Tosin viikonlopun aikana on nokka vähä torissu. Lenkin jäläkeen neiti yökkäsi limmaa. Kuulema kurkusa ja nokasa on tukkoisuutta, mutta niin meillä torisee kaikki tytöt. En siis siitä oo huolissani.

   Lauantaina leivoin myös muhvinsseja, olisittepa nähäneet miten niistä tulikin luovan näkösiä. Mutta hyviä ne oli. Keskiviikkona kun tultiin lentokentältä Tessa ootti meitä tuoreitten sämpylöijen kans. Meillä on leivottu ite asiasa aika ussein nyt. Onhan täsä joutilaalla aikaa ja lapset tykkää. Tännään olis ollu ommaishoitajien vesijumppa, mutta en sitte saanu lähetyksi. Ois pitäny mennä pyörällä, kun Pasilla oli auto töisä. Laitoimme kaksi autua lahtiin ja yksi tilalle, sillä pääsääntösesti pärjäämme kyllä yhellä. Ja nyt oli vaikiaa aina tuo autonkorjaaminen, kun piti Ouluun asti ajjaa vianmäärityksiin merkkihuoltoon. Kolome viikkua sitte saimme tietää, että turbonletkusa on reikä, mutta sitä letkua ootettiin se muutama viikko. Aina oli huoltoaika varattuna täälä, mutta letku puuttu. Loppujen lopuksi se letku pääty jo Kalajoelle asti, mutta jäi sinne. Syynä kuulema se, ettei se paketti mahtunu linija-autoon. Sillon hirnuin jo ihan ääneen, on kuulkaas meijän autosa melekonen turbo, jos uusi turboletkun pätkä ei linija-autoonkaan mahu. Melekonen selitys tuoki, sillä paketin koko oli suklaarasian luokkaa... Niin me hoijjeettiin sitten se auto kuntoon ja vaihettiin tilalle semmosempi isompi ja entistä tilavampi jolle saa hoijot täälä omasa kaupungisa. Oliki hyvä mehtäsä käyvä isomalla, mahtu enemmän risuja ja elikoita kyytiin. Nytpä jää turhat ajelutki ajelematta ihte kullaki, kun ei oo autua mihin hypätä. Niin ja aggression aikaan on pakko lähtä lenkille, kun ei voi autolla lähtiä tuulettummaan. Siis jos saattuu jollekki joskus joku aggressiopiikki puskemmaan ja tarttee vaikka hajurakua tähän sakkiin.

   Kaikkinensa tämä viikko tuntuu lähtevän hyvällä sykkeellä käyntiin ja hyvillä unenlahjoilla, jospa nyt olis karstat päästelty ilimoille ja taas kulukee. Tuntuu hyvältä myös, kun sain ihteni käväsemmään sielä mehtäsä ja aamulla lenkillä. Nuppi tarvitsee unta, happia ja positiivisia virtauksia. Nyt alan kuulemma suunnittelleen pöllöjä seinälle. Ulukona on pilivistä, aamulla oli kostiaaki, mutta lämmintä. Koiratki pääsi suihkuun lenkin jäläkeen, kun olivat niin rapasia. Tällä viikolla polokastaan käyntiin taas halloweenijuhulien suunnittelu, paas kahtua monekko halloweenit nyt vietämme. Reetan kans raahattiin Helsingistä pakettitolokulla tekoverta, naamalateksia ruhujeisiin, naamavärejä ja tekohampaita. Iskästäki meillä on selekiä visio, mikä siitä tullee. Ainaki meillä suunnittelijoilla on ollut hauskaa jo pelekästä ajatuksestaki. Paas kattoo, kauanko moinen hauskuus kestää, suostuuko iskä moiseen. Siitähän saattaa pian uusi riisi pukata lusittavaksi, mutta eiköhän me siitäki taas yli päästä. Jos pukkaa riisiä, niin pittää painua mehtään lattautummaan. Miltä tuntu muuten lukia tällasta kieltä ja murretta, ymmärsikkö mittään? Määpä lattaan vielä muutaman kuvan, kun aamulla niitä kamerasta koneelle latasin. Kauhiasti oli taas vaikka ja mitä kuvattu, tytötki räpsii ahkerasti. Maistijaisia, kuvien muojosa siis...

Täsä on kuvia sieltä kuvaamataitokerhon retkeltä josa sain olla mukana. Kävimme Raahesa rannasa kuvvaamasa ja oli kylymää...

Kuurankukkia puunoksasa.

Jouhtenia.

Ateljee autotallisa, Reetta ja Fanny oli mukana puuhaamasa.

Tärähtäny, niinku vähä määki... Mutta siinä on kauniit värit siitä huolimata.

Viimesen vuojen aikana on ilmestyny kolome kirjaa, josa mun tekstejä on julukastuna. Aika jännää, ku ajattellee, että oon kotia sijottu ja nupista kiristää välillä kauhiasti. En mää ookkaan ihan niin nolla, kun välillä ihte luulee. Tai juuri niin outo kuin kaikki muut luulee... Ihan mitenkä vaan....
Tsao!