TERVETULOA BLOGIIMME

Kivaa, että olet tullut blogiimme. Tämä on Reetan tarina, kuinka leukemia on muuttanut arkeamme. Onneksi elämässä on muutakin, kuin sairaus. Nyt porskutamme tämän asian kanssa, välillä itkien välillä nauraen. Koita kestää...

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

ALKUAPINA

Eilen illalla Reetta rasvaili itseään yövalon loisteessa. Nosteli jalkojaan ja käsivarsiaan valoa vasten ja nauraa rätkätti. Onko minusta tullut nyt alkuapina? Katsokaa vaikka, kauhean karvaiset jalat. Tämähän on tiedossa ja odotettavissa oleva asia, mutta neidin suhtautumisesta en tiennyt. Asia onkin suunnattoman hauska ja jotenkin itsestäänselvä. Piti kurkistaa tuplasiskon kanssa kainaloihinkin, onko niissäkin alkuapinan karvoitusta, ei ollut.
Keväällä Reetta murehti sitä, jos isältä saatu kantasolu muuttaa hänet pojaksi. Kasvaako pippeli ja tuleeko rintakarvat. Onneksi asia tuli silloin jo puheeksi ja kävimme sen läpi. Reetta on ja pysyy tyttönä urospuolisesta kantasolusta huolimatta. Mutta siirron jälkeen syötävät hyljintälääkkeet aiheuttavat karvankasvua. Onneksi asia tuli silloin ilmi, nyt moinen karvankasvu olisi saattanut säikäyttää. Ensin pientä untuvaa ilmestyi poskiin, korvanlehtiin. Nyt sitä on reilummasti ympäri kehoa, selässä oikein kunnolla. Nyt vaikutukset yltävät käsivarsiin ja sääriin. Illalla piti sivellä minun ja Vernan sääriä vertailun vuoksi. Kellä on pisimmät ja eniten. Ja taas naurettiin, katsokaa nyt!
Onneksi karvoitus on vaaleaa, kauheaa jos alkuapinan karvoitus olisi puskenut mustana. Silloin ei neiti olisi ihan ehkä kikattamalla asiaa ottanut. Hiukset ovat tummemmat kuin alkuperäiset, eikä ainakaan toivottuja kiharoita ole vielä havaittavissa. Pituutta on sen verran, että saa jo sormenpäillä kiinni. Ei kuitenkaan ihan tukistamaan pysty! Ripset ja kulmat ovat todella vahvat ja mustat.
Eilen saimme välikäsitietoa Helsingistä. Pidämme alkuperäiset suunnitelmat, keuhkojen uudet kuvantamiset parin kuukauden kuluttua. Ei siis mitä ilmeisemmin syytä pahkurapaniikkiin. Hyljintälääkkeen purku jatkuu suunnitellusti. Nyt on hiukan ihossa kuivuutta enemmän havaittavissa. Johtuneeko lääkityksen muuttamisesta vai ulkoilmasta. Nyt kun kävi talvi, Reetta vietti useita tunteja päivässä ulkosalla. Tänään puolestaan roiskuu rapa, sohjo ja vallitsee pimeys. Ei paljon nappaa pihalle mennä, kun ilma on inhottava. Tämä höystettynä viimalla, niin voi itku.
Reetta pitää minua jatkuvassa liekassa. Kun muut tytöt saapuvat koulusta, olen yrittänyt ottaa aikaa itselleni, poistumalla huutoetäisyydeltä. Mutta kännykkä soi ja piippaa taukoamatta. Onhan tämä eristys piinaa meille kaikille, mutta Reetta osaa vetää sen toiseen äärilaitaan. Eilen tosin Reetan kanssa kävimme Väinöä moikkailemassa. Paluumatkalla Reetta tuumasi, eiköhän oteta aikalisä kotioloista... Ketähän lie matki?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti