TERVETULOA BLOGIIMME

Kivaa, että olet tullut blogiimme. Tämä on Reetan tarina, kuinka leukemia on muuttanut arkeamme. Onneksi elämässä on muutakin, kuin sairaus. Nyt porskutamme tämän asian kanssa, välillä itkien välillä nauraen. Koita kestää...

torstai 14. heinäkuuta 2011

VUORISTORADALLA

On jälleen kesä kukkeimmillaan ja huvipuistoihin jonot. Moniko meistä haluaa, uskaltaa tai ylipäätään voi mennä vuoristorataan. Monia meistä pelkkä ajatuskin huimaa ja puistattaa. Itse olen uskaltautunut muutaman kerran kyytiin, joten tiedän sen fiiliksen. Ensin kiinnitetään turvavyöt tai sellaiset kaaret, ettei pudota kyydistä. Ettei sinkouduta mutkassa. Vaunu lähtee hiljalleen liikenteeseen, kivuten yhä ylemmäs ja korkeammalle. Sitten tulee huima pudotus, äkkimutka. Tuntuu valtava paine, sisukalut ja aivot heiluu volttia. Tulee taas uusi mutka, välillä vaihtuu suunta tai tulee ennalta-aavistamaton korkeusero. Sielua huimaa, mahaa huimaa ja aivoja huimaa. Samaan aikaan saattaa tuntua jopa hyvältä, epäuskoiselta, pelottavalta ja kauhealta. Välillä toivoo, ettei loppuisi, välillä haluaa pois ja heti. Onneksi kyyti loppuu jossakin vaiheessa, on aika könytä kyydistä jalat tutisten. Epäuskoisena. Onneksi loppui, voisiko siinä kyydissä jatkaa useampia kierroksia peräkkäin tai päiväkausia.
Tällä viikolla olemme olleet vuoristoradassa, olemme yhä. Emmekä siihen vehkeeseen aivan vapaaehtoisiesti halunneet. Meidät on vain istutettu kyytiin, turvakaariakin on ollut. Onko kaaret tarpeeksi tukevat, tuntuuko turvalliselta. Mitäs jos sinkoutuukin kuin leppäkeihäs äärimutkassa. Jää märäksi roiskeeksi steriilille seinälle. Siinä on Reetan äidin roiskeet, kylläpä se levisikin laajalle ja pinttyi syvälle... Eipä ole kaunis mielikuva, joten siirtykäämme Reetan vuoristorata-ajeluun...
Tiistaina Reetalle aloitettiin 24 tunnin jättihoito. Kuulemma moista ei ole ennen täällä annettu, joten ei ole kokemusta. Ei taulukkoja, ei selkeää vertailupohjaa. Helsingistä saatiin suuntaa antava hoitokaavio menneiltä vuosilta. Kunhan neiti vain pysyy kyydissä vyöt tiukilla. Ensimmäiset nelisen tuntia menivät leppoisasti, sitten jysähti huono olo, päänsärky ja arvot romahtivat. Huoneeseen hälytettiin lääkärit, neiti alkoi oksentamaan ja olo romahti. Keskipaineet laskivat hälyttävästi. Toki yleensäkin kyseinen lääke ja solumyrkyt yleensä aiheuttavat oireita, toisille joka ainoa kerta. Nyt kaikki tuli eteen kolminkertaisella vahvuudella, sillä hoidolla on kerroin kolmosen luokkaa normaali paukkuun verrattuna.
Huoneeseen tuli hoitaja jatkuvaan seuraamiseen. Itseäni helpotti suunnattomasti, sillä sain palautua takaisin äidin rooliin. Muut olivat hoidollisessa vastuussa. Romahdusta ja huonoa oloa kesti tunnin pari, sitten Reetta alkoikin askartelemaan, salaattia ja pannareita tekemään. Roudasimme huoneeseen taikinavärkit, salaattitarpeet ja askarteluvehkeet. Jälkeä alkoi syntymään ja kaikki palautui normaaliksi. Olimme koko ajan varpaisillaan, tuleeko uusi romahdus, mutta neiti vain porskutti. Mitä ilmeisemmin elimistö sai niin valtavan kuormituksen ja hätääntyi mömmöistä. Miksiköhän ei hätääntyisi? Onneksi oli turvakaaria, tukeva penkki ja turvavyöt. Voin vain kuvitella sitä sinkoilua, missä lapsemme meni ja menee. Vauhti on välillä todella mutkaista, kovaa, vaarallista ja hurjaa. Täysin ennalta aavistamattomia pomppuja, pudotuksia ja mutkia.
Reetta on todella sitkeä vauhtihirmu ja hurjapää. Illalla kyseli mikä on seuraava lääke ja hoito. Sanoin tämän loppuvan keskiviikkoaamuna puoli kymmenen paikkeilla, sitten ei tule muita solumyrkkyjä. Siihen lapsi omalla positiivisuudellaan lausahti, ai se olikin näin lyhyt paukku. Viime aikoina kaikki hoidot ovat olleet monen päivän tiputteluja, joten yksi vuorokausi ei tuntunut missään.
Hurjimmassa tilanteessa anelin jo armoa ja ehdottelin tiputuksen loiventamista pidentämällä tiputuksen kestoa. Mutta ei, koska tällä haettiin juuri äärimmäisyyttä kaikin puolin. Korkeinta mahdollista huippupitoisuutta. Eli tiputus jatkui mamman vaikerroinnista ja matkapahoinvoinnista huolimatta. Tiputuksen loputtua otetaan mittaukset ja lähtöarvot. Eli lääkkeen pitoisuus jonka laskemista seurataan tarkasti. Yleensä lähtölukemat ovat olleet alle satasen luokkaa, kerran noin 160. Itsekseni arvuuttelin lukemaksi omalla laskukaaviolla 450-480. Mutta ei, neiti veti pohjat 540. Taas mammaa huimasi ja henkilökuntakin oli kummissaan. Valtavat lukemat näissä hoidoissa. Mutta niin se sieltä lähti laskeutumaan ja hurjalla vauhdilla. Tänään olemme jo 1,9:ssä. Tavoitteena 0,1. Eli noita arvoja odotellessa menee suojalääkkeet vahinkojen estämiseksi ja hurja nesteytys 160ml/ tunnissa.
Mutta nyt neiti haluaa keittiöön paistamaan lohta ja kokkaamaan. Raapustelen jälleen, jahka muilta kiireiltäni ehdin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti