TERVETULOA BLOGIIMME

Kivaa, että olet tullut blogiimme. Tämä on Reetan tarina, kuinka leukemia on muuttanut arkeamme. Onneksi elämässä on muutakin, kuin sairaus. Nyt porskutamme tämän asian kanssa, välillä itkien välillä nauraen. Koita kestää...

perjantai 2. maaliskuuta 2012

ALKOI HIIHTOLOMA

On kuulkaas jo maaliskuu. Muksut saivat aloittaa juuri hiihtolomansa. Ovatkin loman tarpeessa, ihan oikeasti. Yleinen vireystilan lasku on ollut havaittavissa viimeisen parin viikon aikana. Jännä vaikka aurinkokin on paistellut, niin siitä huolimatta olo on ollut uupunut. On havaittavissa selviä kevään merkkejä. Lämpötilat ovat muutaman asteen plussalla, räystäät tiputtelee märkiä pisaroita, jääpuikkoja roikkuu, pihat ovat todella liukkaita, talitintit lauleskelee ti-ti-tyytä, hanget hohtaa ja päivässä on jo paljon pituutta. Kaikin puolin olemme pitkillä askelilla keväässä. Ihanaa, miten ihanaa.
Viikko on mennyt juostessa, asioita on ollut kiitettävästi hoidettavana. Keskiviikon olimme Reetan kanssa Oulussa. Lauloimme koko matkan ja oli todella ihana keli ajella. Sairaalan alueella on vain huutava pula parkkipaikoista, joten uhmakkaasti kellon kanssa kilpaa suhasin auton parkkiin. Tietenkin kielletylle alueelle. Varmistin asian ajamalla auton pysäköinti kielletty kyltin alle. Napsahti kuulkaas sakkolappu ikkunaan, mitenhän se nyt niin. Oli täysin ansaittu sakko, myönnetään. Reetasta se oli valtavan hauska asia iskälle soitettavaksi ja juoruttavaksi. Kyllä neiti minulle nauraen marmatti. Marmattaa yhä.
Aikataulut laboratoriossa pitivät nyt ensimmäistä kertaa, huojentavaa. Pääsimme nopeasti pöpöpesästä poliklinikalle. Reetta näyttää saavan pituutta ja painoa koko ajan lisää. Hurjimmillaan paino oli yli 11 prosenttia alle raja-arvojen. Verna on yleensä ollut kiloa keveämpi Reetta, mutta nyt neiti on ollut kolme kiloa painavampi. Eli tuolla laskentakaaviolla Reetta on ollut neljä kiloa liian kevyt. Edellisessä epikriisissä painohävikki oli enää 5 prosentin luokkaa, nyt oli tullut jälleen liki kilo lisää. On yleistä, että siirrosta noin seuraavan vuoden aikana ei juurikaan ole kasvua havaittavissa. Näillä nykyisillä pyrähdyksillä saamme olla todella onnellisia.
Myös hiukset ovat ottaneet melkoisia pyrähdyksiä. Sairaalassa ainakin parikymmentä hoitajaa ja tuttua kävi uudistunutta neitiä silittelemässä. Saimme hiuksiin ensimmäistä kertaa kolmen sentin mittaiset saparot ja pinnat pysyy. Hyljintälääkkeiden loputtua on myös ihokarvojen kasvu hävinnyt. Mustat kulmakarvatkin ovat muuttuneet asteen verran vaaleammiksi. Onneksi, sillä nyt neiti ei suuttuessaan ole enää niin pelottavan näköinen.
Verikokeiden perustella asiat ovat suhteellisen hyvin, mitä nyt neutrofiilit olivat 0,8. Siitäkös saa minulle jälleen uuden paniikkimomentin aikaiseksi. Alitajunta keksi pistää kasvutekijäpiikin kotona, mutta onneksi se olikin vain unta, enkä toteuttanut sitä. Ne kuulemma saattavat tuolla tavalla heitelläkin siirron jälkeen. Mutta ainahan niitä puolustuhippusia on vähemmän, joten eristys on ja pysyy tiukkana.
Jälleen minulla oli mukana Reinon korvapöpöjen viljeytulokset. Nyt niihin suhtauduttiin vähän säikähtäen, viimeksi päätä puistellen. Kuinka meidän kuuluu toimia, mikä on oikea pelkomomentti asiassa. Toisaalta samoja sauvabakteereja meidän kaikkien kehossa on jo valmiiksi. Reetta ei hoida Reinoa, ei halaile, eikä lääkitse. He ovat tietoisesti erillään. Otan samat labratulokset ensi viikolla Helsinkiin mukaan, josko siellä minulle annettaisiiin selkeitä vastauksia. Niitähän minä haluaisin. Haluaisin niin moneen muuhunkin asiaan heti justiinsa ja nyt niitä vastauksia. Kärsimätön kun meinaan aina välillä olla.
Meillä on hiihtoloman ajaksi salainen projekti tyttöjen kanssa. Projektin nimi on "lasten paratiisi". Olemme varanneet siihen paljon aikaa, ideoita sen sadanlaisia ja maaleja kassillisen. Paas kattoo, kuinka yhteistyömme tulee asian puitteissa soljumaan. Itse asiassa jännityksellä jopa odotan, onko lopputulos paratiisi vai pommikenttä. Silloin jos alkaa paukkumaan saattaa myös roiskua. Olemmekin tehneet suullisen sopimuksen, jotta jos jollakin leikkaa kiinni, kärsivällisyys loppuu tai muuten kiristää, niin silloin kyseinen henkilö poistuu itse paikalta ilman että muiden päivää pilataan samalla. Eikös olekin upea ajatuskuvio näin kirjoitettuna... Mutta nyt lähdemme improvisoimaan hiihtolomaamme. Ihanaaa!!!


Oppilaiden olohuone.

1 kommentti:

  1. Hilpeän hauskaa hiihtolomaa teille kaikille! Meillä ollaan painittu noiden painojen kanssa viimeaikoina tosissaan. Nuorimman paino on -14% alle raja-arvon ja vanhimman - 17%, molemmat syövät todella hyvin, jopa erinomaisesti ja ennakkoluulottomasti. Hysteerisenä lapsiani syötän ja kuuliaisesti kaikki seitsemän kertaa päivässä syömisensä syövät. Keskimmäinen on ainut normipainonen, eikä hän syö juuri mitään. Siinä meillä on taas ollu pähkinää purtavaksi... Äidin painosta ei puhuta! Sitä on ihan kunnioitettava määrä...
    Heli

    VastaaPoista