TERVETULOA BLOGIIMME

Kivaa, että olet tullut blogiimme. Tämä on Reetan tarina, kuinka leukemia on muuttanut arkeamme. Onneksi elämässä on muutakin, kuin sairaus. Nyt porskutamme tämän asian kanssa, välillä itkien välillä nauraen. Koita kestää...

tiistai 25. lokakuuta 2011

MEE PESULLE ENNEN SUIHKUA

Näitä komentoja tulee aina jaeltua, välillä lapsi jää suu auki miettimään. Mitäköhän äiti tuollakin tarkoitat; mee pesulle ennen suihkua. Niin mitäköhän äitiriepu moisella taas mahtais tarkoittaa, sitä miettii äitikin. Ilmeisesti tarkoitus oli komentaa suihkuun pesulle ennen iltapalaa ja -lääkkeitä. Todennäköisesti. En ainakaan muuta selitystä tuolle keksi.
Kävimme päivällä asunnolla hengailemassa. Mitäpä siellä muuta voi kuin tappaa aikaa; kun ei huvita telkkaria avata, niinpä vain hengailimme. Reetta meikkasi itsensä ja minut, täytimme sanaristikkoa ja makoilimme. Ulkona on ollut nihkeen syksyinen sää, ei ole ulkoilukaan pahemmin napannut. Jotenkin se menee luihin ja ytimiin saakka. Hitsin neutrofiilit olivat taas vain 0,7, joten turhat riskitekijät on poistettava niidenkin vuoksi. Ärsyttää moinen. Lääkärit kyllä sanoivat pikakierrollaan, jossa lapsi huiteli omilla teillään, hyvältä näyttää ja homma hallinassa. Uskokaamme, mutta hermoraunio äiti juuttuu sitten johonkin neutrofiiliin.
Päivän aikana tunnelmat ovat olleet jälleen laidasta laitaan osastolla; itkusta nauruun ja naurusta itkuun. Välillä sekaisin molempia, kumpi tuli ensin? Yksi äiti kertoikin ajavansa automatkat kyyneleet valuen. Ei tarvitse kuin istua autonpenkille, niin johan aukeaa. Osastolla ei pahemmin tule tunteiltua ja jatkuvasti tirauteltua, mutta autossa on oma tila. Yksityisyys, mahdollisuus. Kotona on oltava jälleen jaksava vanhempi. Tämä on kauheaa vanhemmille. Huoli lapsista on välillä kouristavaa, ihan fyysistä kipuilua. Niin moni meistä tuntee juuri samoin.
Olen kertonut omien tavaroiden tuhoamisesta, kompostoinnista. Tavaroiden, joihin liittyy jokin ikävä hetki, muisto, kauhu ja pelko. Yksi äiti totesikin, että mikäli olen sen roviolla polttanut tai muuten tuhonnut, olen omalta osaltani sen asian konkreettisesti käsitellyt. Ilmeisesti ihan hyväkin asia.
18.1.2011 noin kello 13.40 saimme kuulla Reetan jäännöstaudista ja tulevasta kantasolusiirrosta. Minulla oli silloin päälläni mustat legginssit ja tottakai musta tunika. Olin tehnyt rajaukset silmiini tumman sinisellä kajalilla. Olin siis todella haamun näköinen ja pelottava jo ennen pahoja uutisiakin. Aulassa esiintyi jokin kokoonpano. Niillä oli haitari ja hyvä meininki. Mutta ne viheliäiset menivät laulamaan sillä hetkellä meidän muksuille tärkeän laulun, Piippolan vaarin talo. Minkä takia juuri se piti laulaa luikuttaa, sehän on kiva laulu. Kuinka nyt voin siihen lauluun suhtautua, voinko senkin polttaa roviolla. Ryysyt on jo poltettu. Laulu on meille tärkeä; Pasin kotitalo on Piippolassa, se on sukunimemme,  meillä on ollut piippolanvaari, laulu on kiva ja olemme maalanneetkin aiheesta. Eihän tuollaista laulua saa käyttää noin väärin. Eipä tiennyt se harmaahapsi hanuristi, minkä päänvaivan tuostakin aiheutti. Eli kuinka toimia moisen laulun kanssa. Kiellänkö lapsiani sitä laulamasta, koska se on minulle paha. Laulanko pahuudesta huolimatta. Onko laulu ihan syytön. Entä se harmaahapsi hanuristi. Hitto minkä patin on minulle aiheuttanut, se on ollut jo liki vuoden. Enkä tiedä miten minun tulisi siihen suhtautua, kuinka sen yli päästä. Sinä päivänä kiikuin paljon. Heiluin kuin reikäpää, kiikkuni kanssa. Kiikuin, kunnes sain nuppini hallintaan. Keinutettua johonkin balanssiin. Tykkään kiikkua, vaikka minulla onkin todella huono kyytipää. Osatolla on pari keinutuolia, joihin joudun istumaan säännöllisin väliajoin. Heiluttelemaan nuppini sisällön johonkin järjestykseen. No, kauanko se järjestys säilyy ja onko se muillekin aistittavissa, siitä en tiedä. Silloin ainakin yksi isä kommentoi, tuli sitten kiikuttua... Mutta onpahan ainakin sen hetken ja toimintasuunnitelma, kuinka tästä pääsemme yli ja miten.
Mutta nyt lapseni saapui suihkusta, jopa meikit olivat puhdistuneet. Tullessa hississä Reetta mietti; tulikohan luomiin liikaa varjostusta? Ripset eivät juuri väriä tarvi, kulmista puhumattakaan. Ne ovat todella vahvat ja mustat. Hyljintälääkkeet aiheuttavat karvankasvua, tehostavat sitä. Poskissa, korvissa, niskassa on havaittavissa hempeän pehmeää untuvapeitettä. Kuulemma selkään saattaa tulla myös. Hiusta pukkaa koko ajan lisää, enää se ei pistele. Nyt alkaa olla jo pehmeää. Pian pääsemme tekemään jälleen saparoita. Mutta nyt ne lääkkeet, iltapalat ja rasvaukset. Sitten unta nuppiin. Sitä ennen äiskäkin taitaa käydä pesulla ennen suihkua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti