TERVETULOA BLOGIIMME

Kivaa, että olet tullut blogiimme. Tämä on Reetan tarina, kuinka leukemia on muuttanut arkeamme. Onneksi elämässä on muutakin, kuin sairaus. Nyt porskutamme tämän asian kanssa, välillä itkien välillä nauraen. Koita kestää...

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

HMMMM....

606066, aika hieno määrä kävijälaskurissa. Huippuluvut. En ole koskaan moisia tavoitellut tai odottanut, mutta tässä vain ollaan. Vuosilaskuri on myös vyörynyt eteen päin 2010, 2011, 2012, 2013, 2014 ja käsittääkseni nyt on jo 2015. Mitäs muuta voisi laskea? No, ryppyjen määrää... Stressitasoa. Huolihaavan syvyyttä. Menetettyjä työvuosia. Annettuja lääkkeitä. Epikriisejä. Tappeluja. Eläimiä. Lomapäiviä. Rahoja. Laskuja, siis sellaisia laskulaskuja, siis maksettavia asioita. Tällaisia kesiä, viides menossa. Epävarmuuden määrää. Jaksamisen tasoa. Rohkeuden tasoa. Taistelutahdon määrää. Huumoria? Onko sitä enää, onneksi on. Onhan noita tilastoitavia asioita, vaikka ja mitä. Aikoinani olen jos mistä asiasta "exelejä" täyttänyt, ainakin mielessäni. Mutta nyt toleranssi on sillä mittakaavalla monenkin asian suhteen tullut jo yli, tappi on täyttynyt, etten enää oikeastaan viitsi edes rekisteröidä, niin sanottuja ilman aikaisia asioita. Annan vyöryä kuin vesikarpalon hanhen selästä.
   En ole kirjoitellut, enpä ilmeisesti. Nyt tajuan taas, että käsittelemättömien ja jopa jakamattomien asioiden tappi alkaa vyöryä yli. Minun kun pitäisi itseni tuntien jauhaa asioita säännöllisesti auki, edes jollakin tapaa, se kummasti selkeyttää kuonan määrää nupissa. Luulen nupissani olevan kuonaa, sillä päänsärkyni on jatkuvaa. Mistä sitä kuonaa? Mutta ihminen on kokonaisuus, ja kokonaisuus määräytyy lukuisista asioista, isoista ja pienistä. Isoimpana asioina voin ehdottomasti nostaa Reetan. Reetan tilanteen, hoidon, suunnitelmat ja tämän todellisuuden. Jo yksistään tämä lohko elämästä on aika kovassa pyörityksessä, joten kuonan määrään voi vai ulkopuolinen kuvitella. Tai itse asiassa, tuskin voit edes kuvitella. Reetta siis voi hyvin, loistavasti, todellisuuteen peilaten ja kokonaisuuden huomioiden. Mitä nyt kuvottaa, selkää ja päätä juilii usein. Lääkkeet ennallaan, ensi viikolla Ouluun suonensisäiselle. Toki lomat alkavat huippuosaajillakin loppumaan, joten saattaa olla myös suunnitelmia, vastauksia, ideoita ja vaikka mitä vastassa. Sillä olemme tekemisissä huikeiden asioiden kanssa. Mutta moni asia vaatii sitä kuuluisaa kärsivällisyyttä... Reetan tilannehan on sillä tavalla rauhallinen, ei paniikkia mihinkään suuntaan, joten mikäs tässä kärsivällisyyden ja luottamuksen hellässä huomassa lomaillessa. Kerron enemmän ja yksityiskohtaisemmin, jahka joskus jotain itse tiedän, silleen enemmän ja yksityiskohtaisemmin. Simppeliä.


   Seuraava jauhettava aihe... Hmmm. Milloinkahan viimeksi olenkaan kirjoitellut. Niin joo, Tessan rippijuhlat siis olivat kesäkuun viimeinen sunnuntai. Meillä oli laskelmieni mukaan 60 ihmistä, aika hieno luku. Keittelimme rippiaamuna neljä kattilallista lohikeittoa, leivoin itse kakut, piirakat ja koristelut olivat tietenkin kotikutoiset. Sain jopa kampauksen lapselleni tehdä, josta tulikin ihan söpö, niin kampauksesta kuin tuosta rippilapsesta. Fanny teki pikkuleivät ja Reetta keiton kanssa tarjottavat oliivileivät. Ilma sattui sille päivälle niin kohdalleen, kuin vaan voi toivoa. Aurinkoista ja kepeää. Vieraatkin viihtyivät hyvin, sillä terassilla oli suuri osa ja sisälle ei tullut ruuhkaa. Tarjottavat meni nappiin, lohikeittoa jäi pari desiä kattilan pohjalle. Tessa oli niin ihana ja lutunen, jotenkin hämmentävää ajatella että jo niin isokin. Mutta näin ne vuodet tekee tehtävänsä monessakin mielessä. Ensi vuonna Fannylle sama juttu. Tuplat haluavat pitää kumpikin omat rippijuhlat, jotta saavat kerrankin ihan ikiomat juhlat. Hmmmm, mikäs siinä, pidetään omat pirskeet, saavat näköisensä ja kerrankin olla vain ja ainoastaan yksin juhlakaluina. Monta kertaa nousee esille se, että kaikki on yhteistä; huone, syntymäpäivät, kaverit, vaatekaappi...
   Hmmm, olihan siinä yksi jännitysmomentti ennen juhlia, kun Reetalla nousi kuume torstaina. Muistaakseni paukutti yli kolmessakymmenessä kahdeksassa ja kurkkuun sattui. Siinä vilahti jälleen organisaatiomuutokset mielessä, entäs jos joudummekin osastolle... Perjantaina osastolle puhelua ja ehdotin verenkuvaa. Leukkarit olivat koholla, 9, ja crp 24. Eli jokin jylläsi ihan numeraalisestikin. Sain puhelun lääkäriltä. Kyseli Reetan kuulumisia ja vahvisti, että voimme olla kotona ja oma tietotaitomme riittää tsekkaamaan tilanteen. Tarvittaessa uudelleen yhteyttä. Niin, tuon puhelun aikana Reetta teki harjoitusoliivileipiä Tessan juhliin, vaikka pikkuisen huonommassa hapessa olikin. Lääkärin mukaan, se on hyvä merkki, jos Reetta jaksaa leipoa leipää. Eli emme huolehtineet, tai ehtineet sen enempää huolehtia, sillä olihan siinä yhtä jos toista näperreltävää. Tärkeintä on aina tajuta, että lapsi osallistuu ja tekee mukana. Sitten olisin tasan ollut huolissani, jos ei olisi osallistunut. Leipiä, kimppuja, siivouksia, kampauksia, pitsimekkoja, balleriinoja... Eli se infektio oli ja meni siinä sivussa.
   Maanantaina aamulla pakkasimme sitten kamppeemme ja aloimme hurruuttelemaan, akkainreissumme alkoi heti seuraavana päivänä. Tessa jäi Pasin ja elikoiden kanssa kotiin, minä lähdin kolmen kanssa. Fanny suunnitteli matkareitin, laski kilometrit, aikataulut ja budjetin. Loistavaa suunnitelmallisuutta, jotka pitivät hyvin! Olimme siis koko viikon siellä missä paistoi aurinko ja pääsimme jopa helteestä nauttimaan. Raumalla olimme kaksi yötä, Liedossa yhden, Inkoossa päiväseltään, Hyvinkäällä pariin otteeseen ja Riihimäellä kaksi yötä. Kilometrejä tuli liki 1400 ja kotiuduimme lauantaina kello 22.33. Raumalla merivesi oli vielä meikäläisen makuun kylmää, mutta muksut uivat kyllä. Minäkin heitin ns. puolitalviturkin, sillä kastelin itseni kaulaa myöten, mutten kyennyt ja tarennut rappusista käsiäni irrottamaan. Liedossa polskutin minäkin jo ihan täysillä, heitin kokotalviturkin. Kiertelimme Raumalla museoissa, keramiikkapajoissa, käsityömyymälöissä, kirkossa. Minusta on huikeaa, kuinka tytöt jaksavat kiinnostua kaikesta tuollaisesta "aidosta". Kuvata, inspiroitua ja innostua. Ostettuja sirkushuveja he eivät pahemmin osaa edes kaivata, sillä niitä on aika harvoin ollut tarjolla. Inkoossa galleriaa, hyvää ruokaa, seuraa, elämyksiä, lämpöä ja huuhailua. Riihimäellä pääsimme myös lasilinnun valmistusta seuraamaan, lähes hengittämättä ihailemaan. Myös ravintoloita ja kahviloita, mässäilyä ja maamerkkejä. Heittäydyin myös floristiksi, kun hautakimpun sidoin. Toki myös hiplaamista ja ostareita reissuumme kuului, mutta pieniessä määrin ja kohtuudella. Toki reissumme päätös oli tätimme hautajaiset, mutta sekin on tätä elämää ja tuntui hyvältä nähdä sukulaisia laumoittain. Suuri kiitos vielä kaikille, joiden luona kävimme, saimme luksuskohtelua ja elämyksiä ;-)


   Mitäpäs sitten. Hmmm... Meillä on ollut projekteja, kortteja, käsitöitä, maalauksia yhtä jos toista. Niitä olemme tehneet aina pieninä pyrähdyksinä. Isoa puuta, järviakvaariota, nyt on tuloillaan metsäneläimiä ja suunnitelmissa on myös yksi "tunne" seinäidea. Sain myös logon maalauksen isolle seinälle tehtäväkseni. Liki kymmenkertainen ruutusuurennos, korkealle. Siinä tiivistyy perheemme yhteistyö hienosti. Pienen "asiasta avaamisen" jälkeen yhteistyötä alkoi löytyä, saimme sen aikataulussa ja sovussa tehtyä. Meillä oli viime viikolla myös vieraita, joiden kanssa paneuduimme askartelun saloihin. Ilmat olivat mitä olivat, joten keksimme puuhaa sisällä. Nooh, saman tyyppiset äidit, niin mitä muuta sitä kuin huuhailua oikein pitkän kaavan mukaan. Teki kyllä hyvää ja saimme ihania asioita aikaiseksi. Siinä samalla tuli jauhettua asioita sanallisesti ja ennen kaikkea tulimme kuulluksi ja vielä enemmän ymmärretyksi. Kiitos!!! Kuinka tärkeää on tajuta ettei sitä aina ole niin yksin ja toinen ymmärtää puolestakin ajatuksesta tai osittaisesta lauseesta. Harmi taas tämä maantieteellinen etäisyys, sillä näitä retriittejä voisi pitää enemmänkin.
   Hmmm, niin tässä sivussa minä olen melkein postannut. Ensinnäkin se oma postaaminen on varmasti monen tekijän summa, mutta jälleen kulminoitunut kunnolliseksi ja jarruttelevaksi paukuksi. Tanssiminen on lähes tulkoon jäänyt. Sen sortin kunnon ylläpitäminen ja hyötyliikunta ovat niin tärkeitä meikälaisen kropalle. Itseään inhoavana sohvaperunana, negatiivisena, huolestuneena, passiivisena, ruttuturpaisena ja laiskana alkaa seuraukset tuntumaan. Eikä varmaan nuo ajetut kilometritkään kaikkine käsiin kohdistuvine harrastuksineen tilannetta helpota. Varmasti myös henkinen lasti, kuorma ja taakka saa meikäläisen postaamaan. Ainakin ne muistuttavat kehon viesteillä, jos ei muuten osaa löysätä ja huolehtia itsestään. Sillä onhan tässä jos mitä taakkaa... Viikko sitten päädyin hartianiskakipuineni ihan päivystykseen. Kivut olivat jatkuvat, sietämättömät ja eivät ihan kotikonstein hellittäneet. Siihen kun lisätään vielä kuvotuksen ja jatkuvan säryn yökkäämisineen... Kas kummaa sainkin kuulla jotain, mitä en välttämättä olisi halunnut tietää ja kuulla, itsestäni ainakaan. Toisaalta se antaa ymmärrystä siihen, etten olekaan ihan luulosairas, vaikka niin saattaisi luulla... Tuo lääkäri tutki muutaman vuoden takaa olevat kuvani ja sain ne myös itse nähdä. Niskassani ja kaularangassani on kulumavikojen lisäksi muutakin, luupiikkejä ja pari pulistumaa. Kipupiikkiä ja lihasrelaksanttia, hevoskuurina särky-, tulehdus- ja hermosärkylääkeitä. Sillä se saatiin katkeamaan, tai ainakin terävin terä katkaistua. Eli vedin viime viikon tuon sortin pöllyissä ja vihaisena, voi sika kuinka moinen jaksaa ärsyttää! Mutta nyt tajuan monta asiaa paremmin ja pakko ryhdistäytyä, jotta tuon kirteen saan katkaistua. Piste. Kait se tämäkin on ollut jonkin sortin oppiläksy itselle, jotta tajuaisin kuunnella ja huoltaa omaa olemistani. Hmmm, olen taas oppinut, jotakin ja kivun kautta huomannut itsenikin. Sillä tässä elämässämme kun oma itsensä tahtoo aina himpun verran unohtua.
   Mitäpä muuta, tuplat ovat mummulla yötä. Päättivät eilen lähteä. Ovat siellä onkineet, saunoneet ja grillanneet. Suunnitelmissa oli myös auttaa mummua pyykinpesussa, pyykkien ripustamisessa ja kokkaamisessa. Yksi serkkutyttökin on kaverina. Sain äsken reippaan puhelun Reetalta, kuinka lapseni minut ohjelmoi. Sain kuulla heidän menevän seuraavaksi yöksi tädille. Huomenna menenkin Reetan ja Fannyn kanssa kahdeksi yöksi velipojan perheeseen, ammaksi ja pikalomalle. Tässä laumassa hajonta tekee välillä terää. Isommat ovat nyt kotona ja kohta alkaa "kampaajaleikki" mamman hiuksilla, paas kattoo onko lopputulos se mitä mielikuvitus luulee. Josko blondiksi vetäisisin, sillä olen kuullut ja aina luullut, että blondeilla on helpompaa. Ei tarvitse ottaa elämää niin vakavasti ja voi olla huolettoman kevytkenkäinen. Vielä kun ne kevyet kengät jostakin... Tytöt ovat nukkuneet useita öitä myös teltassa. Teltta on pystytetty Naukulaan, kissojen aidattuun terassinurkkauksen, sateelta suojaan. Sillä sateita on meinannut olla.
   Hmmm, sateita on riittänyt ja kylmyyttä. Ei taho heinäkuussa T-paitasillaan tareta sitten niin millään. Eilen jopa pyöräilemään ja lenkille uskaltauduimme, ihan kesäkamppeissa. Todetaksemme, että olisi sittenkin pitänyt takki ottaa. Jäätelön tarkenimme just ja just syödä. Toki autossa sen jälkeen piti lämmitellä. Pasiltakin loppui loma, tänään on vapaalla Ukkokulta. Kyselin, mikä oli lomassa parasta. Sain vastauksen "sää". Lapsetkin siihen, että onko tuo sarkasmia? Minä tietenkin siihen pohojalaisena ajattelin, että mää, jos kerran mies vastaa sää... Sanaton mulkaisu, saan pitää luuloni ja miettiä ihan omassa päässäni ;-)
   Hmmm, pyykkiä, sitähän riittää. Ihan perus pyykkiä ja sitten lakana- ja pyyherumba, sillä sängyissämme on vaihtuvuus suuri. Mitä tekee pyykkikone? Päättää pestä minuutin pätkissä. Parin tunnin ohjelma, jos sen pätkii kuudenkymmenen sekunnin osiin, se on pitkä ohjelma se. Kodinkonekorjaajat ovat näillä lakeuksilla ilmeisesti lomalla kaikki yhtä aikaa, eli heinäkuussa. Ainakaan kukaan ei vastaa puhelimeen tai sähköposteihin. Ideaa! Joten olemme siirtäneet pyykkäämisen äidin luokse. Jos korjaajia ei ole, pakko kuitenkin pestä, ellei sitten nyrkkipyykkinä. Onneksi on äiti! Eli ajelen nyt sitten tuota väliä milloin milläkin kokoonpanolla ja pyykkikorilla varustettuna. Onneksi ilmat antavat nyt periksi kuivattaa pihalla. Mutta onhan tämäkin show! Pyykkishow!
   Hyönteishotelleja on siskon perheessä tehty oikein urakalla. Nyhjää tyhjästä meiningillä ja todella hienoja. Minä en ole siihen hommaan osallistunut, mutta jopa Pasi on käynyt tyttöjen kanssa "hyönteishotelliterapiassa". Lehti tietää kertoa, että hunajasadostakin on tulossa surkea, johon tietenkin vaikuttaa kylmyys ja hyönteisten puute. Eivät tarkene pörrätä. Jospa moiset hotellit varmistaisivat ensi kesälle tarpeeksi pörrääjiä ja pölyttäjiä.
   Hmmm, miltä näyttää koiranoksennus valkoisella karvamatolla? Noh, koiranoksennukselta valkoisella karvamatolla. Mitä luulit? Miltä näyttää kaksi oksennusta? Noh, kahdelta oksennukselta. Siihen kissanoksennus ja muutama muukin koiranoksennus ympäri pihaa ja huushollia. Kun olimme akkainreissulla oli Pasi ostanut uuden (tutun) ruokapussin. Koirat söivät siitä aluksi, mutta ei näyttänyt maistuvan. Sitten alkoi näitä yrjöjä löytyä. Kun koirat jättivät syömättä, meni Vieno samalle kupille. Ja oksensi sekin. Siinä vaiheessa soittoa valmistajalle ja tieto pilaantuneesta koiranruokaerästä. Onneksi syy löytyi eikä oksennuksia pahempaa, saimme hyvityksenä lahjakortteja, lelun ja herkkuja. Mutta ihan kiva joo, ei olisi tuotakaan vaivaa kaivattu. Varsinkaan noille ihanille karvakorville. Tinka osoittautuu todella vilkasliikkeiseksi harmaaksi salamaksi. Ehtii joka paikkaan, puree, riekkuu, huudattaa ja kiusaa muita elikoita, karkaa aina kun silmä välttää ja on sen sadassa paikassa yhtä aikaa. Huippukatti! Ihana, jaksaa ilostuttaa ja raivostuttaa, kaikkia! Se on myös loistava saalistaja, milloin vetää perässään esiliinaa, sukkia, pikkuhousuja, tissiliivejä, lihanpaloja, leivänkappaleita, papereita... Mikä nyt liikkuu ja suussa pysyy.
   Hmmmm, ajantaju heitti tässä naputellessa. Minusta meinasi tulla vahingossa vetyperoksidiblondi. Lopputulosta en vielä tiedä, mutta elämä keveni kummasti. Taisi mennä aika syvälle... Ihan sama, onpahan vaihtelua ja toivottavasti iloinen yllätys, itsellekin, peilikuva meinaan. Jos sieltä katseleekin blondi. Eilen tein sellaisen videokuvauspätkän elämästäni ja lapsia hävetti jopa sekin, kuulemma syvä myötähäpeä oli häpeän määritelmä. Mietin, josko videobloggaisin tätä toheltamistamme, tai lähinnä toheltamistani.
   Hmmm, olen myös päässyt yhteen kouluun ja toiseenkin varalle, Mutta, mutta miten käy aloittamisen jää nähtäväksi... Onhan tässä ennekin päästy vaikka ja mihin, mutta kun elämä on.... Itsetunnolle teki hyvää käydä hakemassa ja tulla valituksi. Tosin toiseen paikkaan varasija, itsetunnolle teki hetken kipeää, mutta sain olla osallisena kuitenkin isossa valitussa laumassa. Toisaalta varasija, ratkaisee, ettei minun tarvitse omaa lopullista ratkaisua opiskelupaikan suhteen tehdä. Pyysin psykologisten testien tulokset, olen kuulemma "alalle hyvin sopiva", en minä siis ihan poloinen ole kuitenkaan. Keskittymiskykyni oli testin mukaan heikoin lenkki, eikä tuo ole ihme, sillä pääsykokeet olivat heti Reetan lypin jälkeen. Siinä kippurassa on paha mennä keskittymään mihinkään, uskotko. Tai siis keskittyminen tuottaa maallisissa asioissa paljon päänvaivaa, sillä pieni pää on niin vaivattu tällä todellisuudella. Kas kummaa, mutta tulipahan nyt testin myötä ihan todennettua. Kokemuksina hienoja, jopa kutkuttavan jännittäviä. Yksi testiin osallistunut sanoi että häntä pelottaa. Mielestäni pelko on väärä sana ainakin minun kohdallani kuvaamaan sitä koettua tunnetta. Minä oivalsin että se tunne ei ole pelkoa, eihän pääsykoe ole pelottava asia, vaan elämä se on pelottavaa. Ainakin minulle, meikäläisen perspektiivistä peilattuna.
  Hmmm, nuppi keveni kummasti tässä aamutuimaan kun naputtelin, hitsin hyvä keino. Vielä kun pääsisin tanssimaan, ja aurinko jaksaisi ojennella säteitään minullekin, niin minusta saattaisi kuoriutua letkeä ihminen. Aurinkovaje on hurja, sillä lataudun niin valosta. Mutta jospa nyt näiden oivallusten jälkeen jaksaisin raahautua ylös, ulos ja ihmisten ilmoille. Okkoon tämä hymistely tällä erää tässä! Hmmm..... sinullekin!
  

2 kommenttia:

  1. Voi murrr, ei näin saa kirjoittaa, kun ei kerro mihinkä on päässy ja mihin ei! Mutta ehkä syksyn alkaessa kuullaan mihin tulokseen oot tullut opintojen suhteen. Sen verran uskallan kuitenkin tyrkkiä, että uskoisin sun pystyvän aikuisopintoihin tämän kaiken härdellin ohessa. Opinnot nimittäin voisivat tuoda tervetullutta vaihtelua ja niihin nyt voi panostaa sen minkä pystyy, eikä tarvitse sen enempää... Kaikella rakkauvella Päivikki ;)

    VastaaPoista
  2. Huuhaillaanpa taas joskus Tiina ja tytöt ;) Oli niin mukavaa käydä ja nähdä pitkästä aikaa!

    VastaaPoista