TERVETULOA BLOGIIMME

Kivaa, että olet tullut blogiimme. Tämä on Reetan tarina, kuinka leukemia on muuttanut arkeamme. Onneksi elämässä on muutakin, kuin sairaus. Nyt porskutamme tämän asian kanssa, välillä itkien välillä nauraen. Koita kestää...

lauantai 4. huhtikuuta 2015

VIRPOI VARPOI

Neljä trullia on lähdössä, kolme omaa ja yksi lainatrulli. Meillähän trullit eli pikkunoidat kiertävät virpomassa perinteisesti näin lauantaina. Siellä menee taas meikäläisen tanssikoltut, himinäkuteet ja paljettitunikat. Joka vuosi noitien mielestä minun vaatekaappini täyttää moiset noitien vaatekriteerit. Eli johtopäätöksenä vedettäköön, että minä olen pitkin vuotta noitamainen...
   Itse asiassa olen tällä viikolla piirtänyt itsestäni kuvan, sellaisen tulevaisuudenkuvan. Siinä meikäläinen "himpun verran" vanhempana ajaa polkupyörällä. Hiukset ovat rastanutturalla, silleen luonnollisesti luomusti. Silmälasit ovat pyöreät ja värikkäät, joka tapauksessa oudot ja isot. Hymyilevissä huulissa on paksu kerros raikasta punaa, tai ei se mikään hymy ole vaan monttu auki hekotus kitarisat väreillen. Päällä ihana pitkä, epäsymmetrinen ja liehuva pitsimekko, jalassa vilkkuvat vaaleanpunaiset pitkälahkeiset mummualkkarit, pitsisillä lahkeensuilla. Eriparisukat, tietenkin. Eikä kenkienkään tarvitse välttämättä samaa paria olla, vaikka Aino-tossu ja kumisaapas, eihän sitä koskaan tiedä minne retkillään eksyy. Kaulassa keikkuu unisieppari ja korvissa liplattaa sulat. Pyörän perään on kiinnitetty koppimopo, tai paremminkin kaksi sellaista. Moisessa yhdistelmäkulkuneuvossa istuu kuusi ensimmäistä lastenlasta, aika luomunnäköisiä penikoita nekin. On hulmuavaa hiusta, leveää hymyä, outoja silmälaseja ja harvassa hampaita. "Tiina-mummu se siellä taas pyöräilee lastenlastensa kanssa. Mitähän ne nyt ovat keksineet?" Moisesta kuljetuksesta jää katsojan mieleen hämmentynyt kuvajainen, nenään eteerinen tuoksu ja korviin jää kaikumaan käläkätys, nauru ja laulu...
   Minullehan moinen on positiivinen ja ihana fantasiaseikkailu. Muiden näkökulmasta ehkä ja kenties huuhaamummun ihmeellinen kotkotus, jota se jaksaa tartuttaa seuraaviinkin sukupolviin. Moinen mielikuvaleikki lähti jälleen siitä, kun olemme maalanneet koulumme seinille enemmän ja vähemmän kaikenlaisia juttuja. Kissoja, koiria, viidakkoa, satumaata, puita jne. Hiihtolomammekin vietimme seiniin eläimiä maalaten. Toki lohdutin lapsiani sillä, että muut "raukat" ne istuvat satoja kilometrejä autossa, tai rämpivät hiihtokeskuksissa, tai joutuvat jopa ulkomaille saakka. Meidän lapsista ja heidän hiihtolomastaan sentään jää jotain pysyvää, kuten seinämaalaukset koulun seinille. Voiko sen pysyvämpää hiihtolomamuistoa olla? No, ei tähän hätään. ;-) Sitten kun asiaa miettii, jos ja toivottavasti kun, ne maalaukset ovat siellä vaikkapa kolmenkymmenen vuodenkin kuluttua. Tai edes kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Kenties meidän lasten omat lapset ovat vaikka samaisessa koulussa. Sitten lapsemme selittävät omille lapsilleen: "Nämä on yhdessä Tiina-mummun kanssa tehty. Silloin saimme luvan kanssa maalata seinille, sellaista se oli ennen vanahaan. Tiina-mummu keksi aina jotakin ihme projekteja, joita me sitten yhdessä toteutimme. Nämä eläinmaalaukset ovat hiihtolomamuistomme vuodelta 2015..."


   Sitten toisenlaisiin fantasioihin, vaikkapa rahasta, lähinnä sen puutteesta. Viime viikolla kirjoitin kuinka asioita voi pilaantua, niin sehän kierre jatkoi kiertämistään. Kuivausrumpumme lasahti, siis kuumentaa kaiken savuamispisteeseen. Mikromme taas unohtaa lämmittämisen, eli pilalle meni sekin vehje. Samaisena pilaantuneena sunnuntaina alkoi automme vierestä kuulua voimasanoja. Kuskin oveen oli ilmeisesti joku parkkipaikalla kolhaissut kunnon lommon, maalit pois ja sitä rataa... Omaishoitajuutta harjoitan aika laajasti; Reetta, Pasi, koiramme ja osa-aikaisesti äitimme. Eli maanantaina Pasilla oli leikkaus Oulussa ja Reetalla sytostaatti. Saikulla saa perheemme elättäjä olla yhä, joten sairauslomakorvauksia odottelemme. Kunhan ensin olisi oikeat laput jne jne...
   Tähän tilanteeseemme voi käyttää myös käänteisiä ajatuksia, mieluummin kuin ottaa pulttia ja stressata enää enempää. Sain vinkin ajatella vaikkapa näin: "Nyt on tilillä tilaa uudelle rahalle." Ja toinen hyvä vinkki on ajatella laskuja maksaessa asiat kiitollisuuden kautta, vaikkapa näin: "Onpa kiva kun saan maksaa tämänkin sähkölaskun, niin meillä riittää valoa ja sähkövirtaa. Tai kiva laittaa kolmesataakahdeksankymmentäneljä euroa vaikkapa vakuutuksiin, onhan se turvana jos vaikka jotakin ikävää sattuu ja tapahtuu..."
  Onneksi on kevät ja lumet sulaneet pyykkitelineen alta. Nytkin pyörii lakanapyykki, jonka saan ripustaa raikkaaseen kevätilmaan kuivumaan. Saan siitä ne kuuluisat pyykkäys-kiksini ja raikkaus tuntuu vielä petissäkin, pitkään. Mikroakin ilman pärjää, sillä nyt poistuu keittiöstämme turha hoppu, kun pitää keksiä lukuisia muita tapoja lämmittää ruokaa. Tai jopa ajatella koko ruokkimis- tai välipalapuoli uudelleen. Pidemmän kaavan ja suuremman nautinnon kautta...
   Suuremmasta nautinnosta ja eilisestä pitkästä kaavasta hehkutan seuraavaksi. Fanny halusi tehdä kolmen ruokalajin pääsiäisaterian. No, niin neiti sen teki, minä olin avustajana. Alkuruokana kanasalaatti; erivärisiä salaatteja, kurkkua, paprikaa, fetaa, viinirypäleitä, kanafilettä, krutonkia ja tsatsikimälli lisänä. Pääruokana rosmariini-valkosipulikermaperunoita, uunikasviksia ja lampaanpaistia. Paistin päälle nokare persiljayrttivoita ja paistinliemestä kermakastike. Jälkiruokana raikas sitruunahyytelö. Koristelimme pöydän keväisen raikkaaksi; narsisseja, vihreää, munia, kynttilöitä ja silmäniloa. Ruoka oli hyvää ja aikataulumme pitivät todella hyvin. Kun kävimme kaupassa, kyselin Fannylta ruokalistasta ja mitä hän on suunnitellut. Kyselin hyytelöön tarvittavista asioista jne. Ohitsemme käveli keski-ikäinen mies. Hän kääntyi meitä kohti ja totesi "Kuulostaapa kivalta nuo teidän suunnitelmat". Se tuntui aika kivalta kommentilta, vieläpä mieheltä ja oudolta sellaiselta. Hämmensi Fannyakin ja innosti tietty.


   Mitäpäs vielä kertoisin, meinasin kirjoittaa että ruikuttaisin. Mutta ei ole mitään syytä ruikuttaa, sillä kirjoitan seuraavaksi Reetan kuulumisia. Maanantaina siis olimme lääkkeellä osastolla. Yllättävänkin rauhallista oli, vaikka luulimme siellä olevan viikonlopun jäljiltä tungosta.
   Reetan asiat ovat kokeiden, kuuntelun, tutkimisen ja keskustelun perusteella hyvin. Labrat hyvät. IgG riittävä. Eikä viime viikkoisesta kuumeesta ja pahasta röhästä ole syödyn "hevoskuurin" jälkeen  viitteitä. Saimme lusittua sen kotikonstein pois, hyvä niin. Otin varovaisesti myös puheeksi mielessäni pyörineen asian. Mutta kun en oikein tiedä onko se ajankohtainen, tärkeä tai miten siihen suhtaudutaan. Mutta kysäisin kuitenkin, nimittäin alkava murrosikä ja mahdollinen hormonitoiminnan mittaaminen kokeilla ja tarvittavan hoidon alitaminen... Sain kuulla, ettei se ole lainkaan turha asia, minkä otin puheeksi. Seuraavalla kerralla otetaan tarvittavia kokeita. Samalla kuulin ja sain kiitokset siitä, että itse hoksaan, tajuan, muistan ja puutun asioihin. Sillä usein syöpähoitojen perspektiivistä katsottuna ja peilattuna sulkeutuu silmät laajemmalle kokonaisuudelle. Kun pureudutaan siihen akuuttiin asiaan, niin kuin syövän häätämiseen. Ymmärrettävää moinen laput silmillä hoitaminenkin on, sillä onhan siinäkin savottaa. Varmaan en olisi vielä koko asiaa puheeksi ottanut, mutta kun peilaan asioita tuplanäkökulmasta. Vuoden päästä moisessa asiassa on kenties jo hurja kuilu, kun toinen porskuttaa oman hormonitoimintansa turvin, kasvaa ja kehittyy. Reetalla on toive, että jos sen verran niitä hormonihoitoja saisi, että pituutta ainakin tulisi. Pituutta siksi, että yltäisi itse ottamaan kuivauskaapista juomalasin, ilman jakkaraa. Ihan käytännöllinen toive;-) Eikä ne muut murrosiän myötä saavutetut asiatkaan varmaan haitaksi olisi. Toisaalta olen tässä murkkuhuuruissa pyöriessäni ajatellut asian näinkin, että yhden kohdalla voimme itse hiukan säädellä huurujen voimakkuuksia ja ajankohtaa... Samalla ajattelen, että samaan syssyyn muiden kanssa, sillähän niistäkin selviää. Eiväthän ne varmaan pitkittämällä helpotu, huurut meinaan. Eli nyt tuo asia on polkaistu suunnitteluasteelle, onneksi avasin sanaisen arkkuni moisen suhteen ja sain huomata ettei ole tyhmiä asioita tai tyhmiä kysymyksiä.
   Olihan osastokäynnillä toinenkin puoli. Reetan maalaaman Selviytyjät-taulun julkistamistilaisuus. Yhtäkkiä nousi julkistamisbileet pystyyn. Oli musiikkia, puheita, hehkutusta, kyyneliä, kauniita sanoja, kuvaamista, paljon hoitohenkilökuntaa ja osaston asukkaita, sekä aplodeja, ruttuutusta ja halauksia. Liikuttavan hieno juttu, joka kruunattiin vielä kukkakimpulla. Olimme hämillämme, eikä Reetta vähiten. Tuo taulu on siis Reetan suunnittelema, maalaama ja ideoima. Se on tietenkin iso. Pohjaväri on hoitavan keväistä vihreää. Taulussa on keskellä iso, vahva ja kokeneen näköinen puu. Puiden oksilla on eri kokoisia ja tietenkin monen värisiä ja näköisiä pöllöjä. Jokaisella on silmissä pilke, ne näyttävät iloisilta, selviytyjiltä... Taulu kuulemma puhuttelee, antaa ajattelemisen aihetta, herkistää muitakin ;-), sain moisen viestin sähköpostiini, josta lainaan sen tänne suoraan. "Kiitos taulusta! Se puhuttaa, kerää ajatuksia ja katseita. Kiitos myös  jäljestä minkä  olette asenteella, kädentaidoilla, sitkeydellä ja yhteistyöllänne jättäneet." Huikeaa olla mukana, jos saamme siitä moista palautetta. Eli ajateltakoon asia nyt käänteisesti näin, ilman (inhottavan, raivostuttavan, avuttomuuden herättämää, pelottavan, monimuotoisen epäreilua, kauheaa ja pitkää) leukemiaa, tämäkin olisi jäänyt kokematta.
   Yritin latata jälleen kerran tänne kuvaa, Selviytyjät-taulusta tietenkin, mutta tämä vehje jumittaa täysin, eikä se onnistunut nytkään. Argh! Eli kuvittele taulu omilla sielusi silmillä. Alan kokkaamaan ruokaa, sillä pian luulisi trullilaumamme kotiutuvan. Luulisin niiden olevan myös nälkäisiä.
  
   Virpoi varpoi perunata, päälle vaikka hunajata.
   Virpoi varpoi paistilientä, se kasvattaa lasta pientä.
   Virpoi varpoi kevään meille, miksei myös kaikille teille.
   Virpoi varpoi hymyn kasvoille, töyhtöhyypät pelloille.
   Virpoi varpoi pääsiäisen, kauniin ja keväisen!
   Hyviä pyhiä!


2 kommenttia:

  1. Ihana teksti!

    Kiitos!

    MaijaPK

    VastaaPoista
  2. Fillaroiden, helmat lepattaen ja tukka sekaisin jälikasvujen kera kohti Toukolaa ja Impivaaraa! Lähden messiin...

    VastaaPoista