Otsake kuuluu lukea nuotilla, laulaen. Niin ei tunnu niin tympeältä. Mutta eihän se räkätauti ja todellisuus miksikään muutu vaikka kuinka hyrisee, inisee tai vinkuu.
Meillä on jyllännyt vaikka mitä virusta pitkin talvea siis, useita viikkoja ja useaan otteeseen. Kaikilla, enemmän ja vähemmän. Pasilla paljon enemmän ja Reetalla vähemmän, on se suhdeluku moisessa. Itsestä ei tuossakaan asiassa tarkkaa havaintoa, ollut ja ei. Onhan tuota pyrkinyt, yskityttänyt, väsyttänyt ja vongututtanut, minuakin.
Reetalla oli yskää jo kuukausi sitten polilla käydessä, siitä asti neiti on ollut taudin kourissa, enemmän ja vähemmän.
Poissaoloja on maaliskuulta hurjasti, kun oli se kortisonikuurikin ja sen lieveilmiöt ja sitten on ollut tuota taudintynkää. Mutta kait neiti yhä pysynee aikatauluissa ja muiden mukana. Oikaistaan sitten missä pitää, mutta nyt lusitaan tuota hiivatin virusta.
Tällä viikolla alkoi sitten lämpöilyt, himpun verran ja taas enemmän. Eilen reilut 38 ja yöllä peräti 39,4 astetta. Minua siis huimaa, huolesta. Huolihaavani on todella auki ja arka... Eilen olimme yhteydessä osaston lääkäriin ja saimme labralähetteen. Kokeiden perusteella veriarvot kunnossa, crp 12, trompparit yli 200, leukkarit päälle 4, neutrofiilit 2 ja Hb 131. Mutta kun röhä kerran pahenee, puuskututtaakin ajoittain ja kuume kilahtelee, niin antibioottikuuri aloitettiin. Kotona ja tabletteina, ainakin toistaiseksi olemme osastohoidolta välttyneet. Onneksi tuo neiti on jo noin iso! Hämmentävää tässä koko savotassa on se, että tämä on ensimmäinen kerta neljän ja puolen vuoden hoitojen aikana, kun Reetta on saanut hoitoa vaativan maallisen pöpön. Maallisen siinä mielessä, että se on kulkutauti, tartuntana saatu. Aikaisemmat ovat olleet oman kehon aiheuttamia taistelukavereita, ihan kunnon vastustajia nekin, sikäli mikäli savottaamme muistelen. Itse asiassa, en halua muistella.
Saimme jäädä kotiin, koska Reetalla oli tälle päivää varattuna koululääkärin tsekkaus. Hyvä, kerrankin oikeaan aikaan, saa ammattilainen kuunnella ja voivat vaikka puhelimitse konsultoida Oulua. Mitä vielä, aamulla soi puhelin, koululääkäri itse sairastunut yöllä, aika perutaan. Argh! En peru ja mitään, haluan ammattilaisen kuuntelevan, ettei tarvitse arpoa ja Ouluun lähteä. Sain sitten neuvolan puolelle peruutusajan. Ihana, kun järjestyi. Kannatti siis sanainen arkku avata, aina asioita voi järkeistää ja löytyy ymmärrystä. Ihan päivystykseen ei huvittaisi uusien pöpöjen pelossa lähteä ja Ouluun vielä vähemmän.
Aamun Reetta hiukan vinkui sohvankulmassa, kuumetta noin 38. Kaikki tympäisi, ruoka ei maistu ja päähän koski. Kyselin haluaisiko hän oikeasti Ouluun, jos on niin huono olo ja huolestuttaa oma oleminen. Antibiootithan joka tapauksessa on jo menossa. Eipä neiti halunnut minnekään laitokseen, ryhdistyi ja nyt maalaa isoa taulua. Kaunista, kelta-vihreän hoitavaa, Selviytyjät-nimistä. Ei näytä olevan enää mistään kipeä, ihime sissi. Annan maalata, omakin huolihaava hiukan tyrehtyi, kun tuota innoissaan olevaa taiteilijaa silmäilen. Neuvolalääkärille aika on vajaan tunnin kuluttua, sitten olemme viisaampia ammattilaisenkin näkökulmasta tsekattuna. Kyllä se siis tästä. Eniten neitiä on harmittanut taas koulussa paikanvaihto, jossa olisi halunnut olla mukana, mutta se meni pöpöstä johtuen ohi. Tunnin kuluttua olemme siis röhinöiden suhteen viisaampia, tällä hetkellä olen tyytyväisen huojentunut ja levollinen. Minä ja levollisuus, niin taattua yhteenkuuluvuutta joo...
Reinollamme on jyllännyt myös korvatulehdus, aika pitkään. Väinö oli loukannut jalkansa, sitäkin piti hoitaa, silittää ja antaa nukkua. Kolli on nyt kunnossa. Pasilla on ollut kaiken maailman juttuja, ihan lusia asti. Yksi suvun jäsen leikattiin eilen, toinen ensi maanantaina. Kuumetta on yhdessä, jos kahdessa ja kolmessakin perheessä. Kas kummaa, kun on kuusitoista lasta suvussa, niin aina nuuruu joku jollakin tavalla tai nokka tirisee, tai hampaita tulee. Eli on tuota muillakin, sekä muissakin klaaneissa, ei me ainoita olla. Se jaksaa aina lohduttaa, kun jostakin se lohdutus pitää yrittää kaivaa.
Mutta tätä aamua on hiukan lohduttanut upea luonto ja kunnon pakkanen, silloin saa pöpöt kyytiä kun ne pakastuu. Luonto on kaunis, lumi todella kirkkaan valkoista ja päivissä jo paljon enemmän pituutta. Saamme olla tuon kuumeilevan neidin kanssa kotona ja muuten asiat ovat suhteellisen hyvin, verrattuna siihen, josko ne olisi huonosti. Nyt vedän hynttyyt niskaan, ulkoistan itseni. Neidin naama on kirjava, ulps, se onkin akryylimaalia! Saattaa hämätä ammattilaisenkin kauempaa, mikähän lie laikku... Mutta lähtee vedellä, jospa tuo tautikin lähtisi. Pitäkää peukkuja!
Kiitos peukuista, kannatti! Samalla neuvolakäynnillä vedettiin se viitosluokkalaisten lääkärin tarkastus, hyvä niin.
- Onko koulussa kivaa?
Nyökkäys.
- Onko sinulla kavereita?
Nyökkäys.
- Onko sinua kiusattu?
Päänpuistaminen.
- Murrosiän merkkejä?
Tiukka mulkaisu.
- Onhan tuota jotakin, ainakin apinaoppimista isosiskoista. Reetan murrosikähän ei ihan normaalisti liene käynnisty kun munasarjoista on kolme neljäsosaa väestöliiton pakkasessa ja jäljelle jääneet grillattu sädehoidoissa. Mutta aivoista on ollut jo mitattavissa signaali...
- Onko teillä puhuttu murrosiästä?
Mulkaisu ja virne.
- Minulla on kolme isosiskoa..., neiti vastaa selkeästi ja siitä saa vetää kyllä johtopäätökset.
- Onko sinulla allergiaa?
Silloin meikäläinen rähähti ääneen nauramaan, sillä ei mitään (muisti)havaintoa. Tavallaan niin vakava ja maallinenkin kysymys, mutta ei ihan viimevuosina ole ollut päällimmäisenä mielessä onko lapsellamme allergiaa. On ollut hiukan kaikkea muuta, joita ei ihan histamiinilla tai siedätyshoidoilla saada hallintaan. Ihanan tavallinen ja tärkeä kysymys.
- Kyselen Reetan taustasta riippumatta ihan samat kysymykset kuin muiltakin saman ikäisiltä.
- Hyvä niin, ihana saada olla mukana tavallisissa kysymyksissä, kohdeltuna kuin kuka muu viidesluokkalainen tahansa. Mitä mieltä olet ammattilaisen ja tavallisen vinkkelistä katsottuna neidistämme?
- Kasvukäyrät hiukan alhaiset, mutta selvää kasvua kuitenkin. Tänään näyttää hieman vaisulta ja kalpealta, mutta ei kait se ole ihmekään, kun ajattelee että on korkea kuume ja tauti jyllää. Muuten äänet keuhkoissa ja sydänäänet hyvät, samoin korvat, nielu ja ryhti. En olisi huolissani.
Johtopäätöksenä vedettäköön, ettei neidistä kuulunut ylimääräisiä ääniä. Ei keuhkoista, ei sydämestä, ei korvista, ei nielusta, eikä myöskään suusta. Neiti jurnutti puhumattomana, sillä olihan se nyt noloa joutua lastenneuvolaan koulutarkastukseen. Minusta oli suunnattoman hienoa saada kuulla ja olla mukana ihan tavallisella tarkastuskäynnillä ja todeta neidin olevan ok.
Nyt neiti maalaa, kuume ei ole kilahdellut, ruoka maistaa ja minunkin huolihaavani tekee rupea. Kyllä tämä taas tästä. Huoh!
Mahtava kuvaus lääkärintarkastuksesta. Kaikkea hyvää teille!
VastaaPoista