TERVETULOA BLOGIIMME

Kivaa, että olet tullut blogiimme. Tämä on Reetan tarina, kuinka leukemia on muuttanut arkeamme. Onneksi elämässä on muutakin, kuin sairaus. Nyt porskutamme tämän asian kanssa, välillä itkien välillä nauraen. Koita kestää...

lauantai 20. syyskuuta 2014

FRIDUNA SKIKUNA

Eilen kävimme Oulussa, polilla. Vaihdoimme tälle kertaa käyntipäiväksi perjantain, koska torstaisin jää aina samoja tunteja Reetalla väliin. Eikä tiputettavan sytostaatin kanssa ole yhden aivan päälle, kun kunto on hyvä ja "hoitokaavio" vapaamuotoinen. Pelivara on kiva asia ja antaa siis joustoa. Kiva asia, niinkö kirjoitin, tavallaan outoa että tästäkin savotasta löytyy kiva asia. No jos ei muussa, niin siinä, että voi päättää käykö perjantaina vai torstaina tipututtamassa lapseensa myrkkyjä peikon poissa pitämiseksi. Kait se sitten on kiva asia? Hitsi kuinka upeaa elämänhallintaa ja itsenäisyyttä... Eli rivien välistä saatat lukeakin, ettei eilinen ollut kiva päivä, eikä tämä todellisuus ole kivaa. Ei vaikka, kuinka kivuutta yritämme tavoitella, hakea, löytää ja olla oivaltavinaan.
   Yhä useammin ahdistaa, kuristaa ja puristaa tehtävät sairaalakeikat. Syystäkin? Kyllä. Mitta tätä todellisuutta on vain niin tapissa, vaikka moni asia onkin todella hyvin. Odotan niin, että voisimme joku päivä olla ilman tätä hiivatin todellisuutta, silleen niin kuin vaikka tavallaan normaalisti. Uskaltaisimme hengittää syvempiä ja levollisempi henkäyksiä.. Niin kuin luulen tavallisten normaalien ihmisten voivan olla ja hengitellä, en tiedä, se on niin kaukainen asia menneisyydessä. Ei tarvitsisi huolehtia lääkkeistä, kontrolleista, tulevaisuudesta. Ei kaikista lieveilmiöistä ja tästä tietoisuudesta.
   Lääke annettiin, juttelut juteltiin ja neidin asiat ovat silmämääräisesti hyvin. Minullahan vaivasi kauhea jysäri koko päivän, siis stressijomotus nupissa ja ennen kaikkea sielussa. Se on sielussa semmoinen iso liskolohikäärme joka kääntyilee, heiluu, tunkee, kuvottaa, oikoo raajojaan ja tuntuu että puskee jostakin aukota ulos. Eilen pelkäsin moisen otuksen tulevan korvista ja silmäkulmistani aivojen kautta, sillä se möyri niillä seuduilla ja kurkussa. Se otus tuntuu hönkäilevän myös polttavia kaasuja, jotka salpaavat hengitystä ja jäävät kirvelemään. Joka tapauksessa se olento on kooltaan tuskaisen ja kohtuuttoman iso, ollakseen huomaamaton. Paluumatkalla otus laskeutui alemmas, ihan oksetti. Kuvotti ja olisin varmaan heittänyt yrjöt, ellei auton vauhti olisi ollut niin passeli ajettavaksi.
   Sinne auton rattiin minä sain puhelun lääkäriltä, oli puhe, että hän soittaa labrat joka tapauksessa jahka ne valmistuvat. Puhelu oli siis odotettu. Ja kauhean toivottu, sillä siksihän me tavallaan kävimme, kontrolloitavana. Lääkäri esitteli itsensä ainoastaan etunimellä ja leppoisasti, se on hyvä merkki. Tittelit, koko nimi ja virallisuus saavat minut aina lähes laskemaan alleni. "Reetan labravastaukset näyttävät hyviltä, Hb hienosti noussut nyt 122, trompparit hyvät n. 340 (muistaakseni), leukkarit tavoitetasolla 2,9. Neutrofiilit 2,1, eli uskaltaa noilla kouluun päästää. Diffissä ei edelleenkään esiasteita, joten saamme olla huoleti. Alat hiukan nousseet nyt noin 340, kuukausi sitten liki 500, edellisellä kerralla noin 300. Kotilääkitykset pidämme ennallaan, edellisellä kerralla nostettu annostus pidetään samana, koska yleensä näitä aina hiukan korotetaan ajan kanssa..." Minua huoletti maksa-arvojen kannalta tuo korotettu sytostaattiannostus, mutta eiväthän ne nyt onneksi ole pilviin karanneet. Seuraavat kerrat kahden viikon välein ja lyppi varmaan joskus marraskuun puolella, hyvissä ajoin ennen joulua, tuskin mekään sitä aivan heti haluamme. Mutta kait se on joskus tehtävä, mutta en vain tiedä miten siitä ja sen vastausten odottamisesta selviää tervejärkisenä. Huomaathan, pidän itseäni muka nyt tervejärkisenä, verrattuna siihen jos on ihan seko ja hermoraunio.
   Kun ajelimme kotiin oli pilvistä, harmaata, synkähköä. Reetta teki hiljaa ja hitaasti etupenkillä matikanläksyjään ja kilometrit olivat pitkiä. Mutta kas kummaa, kun tuo puhelu saapui, niin elämä otti taas voitonaskelia. Siis pelkät labrat ja hyvä puhelu saavat sävelet muuttaaman muotoaan. Reetta lauloi korkealta ja kovaa rokkibiisiä:
                                                                           "...Friduna skikuna,
                                                                      fooraba loba hima hoplaa,
                                                                        friduna skikuna hoplaa,
                                                                    friduna skikuna nou nou nou,
                                                                       friduna skikuna jee!!!..."
   Kummasti siinä alkoivat matikan yhtälöt rokkia laulaessa aukeamaan ja kertotaulut luistivat kuin vettä vaan. Omalla kohdallani tajusin, kuinka päänsärky turskahti kerralla ulos, ja meni sen siliän tien. Ja mikä hienointa, pilvet alkoivat rakoilemaan, auringonsäteet saavuttivat meidät ja kykenimme jälleen havainnoimaan rennommin ympäristöämme. Upeaa ruskaa, kauniita pilviä, musiikkia, maisemia ja leppoisia kilometrejä. Kuinka paljon kaikkea lapsikin jännittää, vaikka en edes sanonut omista tuntemuksistani. Toki Reettahan kykenee lukemaan minua kuin avointa kirjaa, välillä, ei siltä niin vain salata mitään.


   Illalla suuntasin kirjoittajakurssille, aamulla jatkoin samaisella kurssilla. Tytöillä oli tänään koulupäivä. Iltapäivällä suuntasimme jälleen metsäretkelle, sieneen ja laavulle. Ryöppäsin isot astialliset sieniä, kokkasin. Nyt olen saunapuhtoinen ja lähden illaksi tanssimaan. Ennen saunaa kävin lenkillä Reinon kanssa, Verna juoksi mukanamme kuin gaselli. Fanny juoksi perässämme. Ostimme eilen Fannylle ja Vernalle puuttuvat pitkät juoksutrikoot. Mietin tuossa, josko minä itsellenikin kivat, kirkkaat ja kukertavat trikoot hankkisin... Oppisinkohan minäkin juoksemaan, jos se onkin housuista kiinni? Onneksi tanssiminen on loistava kuntoilumuoto ja ennen kaikkea positiivisuuden ja ilon kautta. Pasi jää typyjen kanssa paljuilemaan ulkoroihujen loisteessa. Nyt minä nypytän itseni tanssikuntoon, sillä olen luvannut tunnin kuluttua olla jo hakemassa muita kyytiini. Tarkemmin kun ajattelee, niin on tämä hienoa syksyä, kaikkinensa... Osaisikohan bändi soittaa tuos kyseisen Friduna skikuna- biisin jos pyytäisin? Ainakin tämän päivän fiiliksillä hytkyisin taatusti mukana, askelista viis...

3 kommenttia:

  1. Voimia myös niihin raskaampiin hetkiin!

    Maija

    p.s. paljuilu kuulostaa mukavalta. Tarvitseeko siihen käydä lisäämässä monta pesällistä puita, jotta pääsee ihanuudesta nauttimaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Maija! Kiitos kommentista.

      Paljumme lämmitetään noin 33-37 asteiseksi, vuodenajasta riippuen. Kesällä riittää yksi pesällinen, jos vesi on valmiina. Mutta kun lähtee lämmittämään hanakylmästä passeliksi, menee useampi pesällinen, ajallisesti kolme-neljä tuntia. Nyt kun ilmat jäähtyvät lämmitysaika toki pitenee aina sen mukaan.
      Me emme pelaa kemikaalien kanssa, vaan käytämme veden puhdistuksessa happea. Happipitoisuuden noustessa bakteeritoiminta lakkaa, muistaakseni noin se meni. Samassa vedessä voi siis lillua useammankin kerran... Olemme toki kesän mittaan useinkin vettä vaihtaneet, sillä meitä käy aina lumoittain siellä. Mutta sama vesi voi olla pidempäänkin, jos käydään harvemmin.
      Happi heitetään sekaan tablettina semmoisessa pöntössä kellumaan, toisenlainen happi liotetaan pieneen nestemäärään ja sekoitetaan paljuveteen. Näiden huoltojen jälkeen ei ole erillisiä varoaikoja, jolloin sekaan ei saisi mennä, sillä nämä eivät ole vaaraksi. Yleensä laitamme kuitenkin mömmöt käytön jälkeen, jolloin ne saavat vaikuttaa kaikessa rauhassa.

      Ihan kivaa puuhaa, lillua kirkkaan tähtitaivaan alla lämpimässä vedessä, kadottaa ajantaju ja antaa lihasten rentoutua lämpimässä. Odotan innolla talven paljuilua, siinä on uudet mittasuhteet ja efektit koettavaksi...

      Terkkuja, sikäli mikäli olet se Maija keneksi epäilen ;-)

      Tiina

      Poista
  2. Hei,

    kiitos vastauksestasi! Melkein aloin tuntemaan huonoa omaatuntoa, et vaikeassa elämäntilanteessa olevan aikaa näin joutavalla kysymyksellä hassasin. En siis henk.kohtaisesti tunne sinua, mutta itsellä on hieman samaa ikäluokkaa olevat lapset ja koskettaahan tämä blogi joka tapauksessa. Lisäksi taitavaa kirjoittamista on mukava lukea.

    Tuo palju kuulostaa kovin houkuttelevalta. Ja myös nuo happitabletit.

    Pitäisiköhän joku viikonloppu koettaa vuokrata sellainen. Ovat vaan hinnakkaita nuo vuokrauksetkin. Mutta saisi kokemusta. Pysyvä palju ei tule meille ihan heti, kun ei sellainen itsestään ilmesty, vaatisi suunnitelmia, miettimistä sun muuta. Kiva että teillä sellainen jo on!

    Maija

    VastaaPoista