TERVETULOA BLOGIIMME

Kivaa, että olet tullut blogiimme. Tämä on Reetan tarina, kuinka leukemia on muuttanut arkeamme. Onneksi elämässä on muutakin, kuin sairaus. Nyt porskutamme tämän asian kanssa, välillä itkien välillä nauraen. Koita kestää...

maanantai 26. maaliskuuta 2012

VALENAISPAPPI

Sain lauantai aamuna yllättävän, koskettavan pyynnön. Yksi pappi lähestyi minua saarnaa kirjoittaessaan sähköpostitse, pyysi lupaa käyttää ajatuksiani, kirjoituksiani saarnatekstissä. Tottakai minä lupasin; mieletöntä, koskettavaa, hämmentävää ja koukuttavaakin.
Sain saarnan luettavakseni, sekin hämmensi. Toisaalta me oikeat elävät ihmisethän tätä elämäämme elämme, joten varsinkin nykyihmiselle on hyvä peilata Raamatunkin kirjoituksia aitojen ihmisten kautta. Konkretisoida. Aihe käsitteli vahvoja naisia. Kuten Mariaa ja Hannaa. Minua verrattiin Mariaan, todella liikuttavan vahva vertaus. Olenhan usein jauhanut asiaa teksteissäni, haluanko olla se vahva ihminen, joka jaksaa kantaa tällaisen taakan lapsensa kautta. Kuinka usein juuri sanotaan, että ihminen saa kantaakseen sen, minkä jaksaa kantaa. Tämä on asia, jota yhä kelaan, kelaan jatkuvasti. Sillä haluaisin todellakin olla vain sellainen heikko, siis tavallinen, siis ihminen joka on liian heikko kantaakseen kohtuutonta taakkaa. Mikä sitten on kohtuutonta, no mielestäni lapselle annettu syöpä. Toki on myös sellaisia perheitä, joille on annettu enemmän näitä taakkoja kuin yksi syöpä, minusta sekin on kohtuutonta. Kuinka ne vanhemmat ovat muka niin vahvoja, että jaksavat kantaa kaiken?
Olen myös kuullut Reetan sairastuttua, että on kommentoitu "kyllä Tiina sen jaksaa kantaa, toisin olisi vaikka minun kohdallani..." Sama suomennettuna: Tiina on niin vahva ihminen, että ihan oikeaan osoitteeseen syöpä meni, kun meni hänen lapselleen.  Sanonko mitä moisesta ajattelen. Se on sellainen kielikuva, joka synniksi todennäköisesti määritellään... Emme me syöpälasten vanhemmat ole tätä itse valinneet, ei kukaan sairastunutkaan ole sitä itse halunnut. Mitäpäs jos täydellisyyden kuplassa elävat ihmiset saisivatkin omaan perheeseensä moisen taakan. Kuinka suuta sitten mutristeltaisiin. Olisihan se hienoa leikitellä ajatuksella, että täydellisyyden kuplassa olen juuri passelisti heikko ihminen, jotta voin jatkaa täydellisyyden kuplassani, ei tähän mikään paha sovi kuplimaan. Sillä olenhan täydellinen ja kuplassani. Ja eihän täydellistä kuplaa voi syövällä tai muulla vaikeudella puhkaista. Sillä muistan olla juuri sen verran heikko, etten turhaa taakkaa jaksa kantaa... Nyt koukutti tuo kupla-ajatus.
Niin tuohon saarnaan palatakseni, homma lähti vähän lapasesta tai siis jatkojalostin sitä. Toisaalta on mieletöntä päästä vaikuttamaan sanomaan saarnastuolin kautta, uudelle kohderyhmälle, uudella tavalla. Mietinkin kuinka paljon omilla sanoillaan ja ajatuskuvioillaan voi vaikuttaa  niin hyvässä kuin pahassa. Toivottavasti tätä kautta en ole niitä pahoja ajatuksiani tartuttanut. Saa ne toki läpi virrata ja pistää miettimään, mutta ravistelkaa ulos, jottei paakuunnu.
Mietinkin, josko alkaisin saarnata vaikka sähköpostin kautta, ilman teologista oppimäärää, vähän niikuin oikaistuna. Olisin niinkuin valenaispappi. Onhan valelääkäreitä, miksei siis valepappejakin. Minun tapauksessani vielä tarkempi rotumääritys olisi valenaispappi. Aihe koukutti, koukuttaa yhä ja pistää leikittelemään. Toisaalta, kun sain saarnan luettavakseni, luin myös siitä ne Raamatuntekstitkin. Eli voisiko nyky-yhteiskunnassa kirkkokin lähettää halukkaille saarnat sähköpostina, koska ihmiset ovat laiskoja kirkkoon lähtemään. Mietin myös sitä, josko alkaisin annettujen Raamatunkohtien kautta tarjoamaan omia tekstejäni papeille. Kirjoittaisin siis saarnat heidän puolestaan ja tottakai myisin ne rahasta ja elättäisin perheemme niin. Sama saarna myytynä kuuteen kirkkoon, jokainen vaikka 50 € kappale, sehän olisi kiva tienesti sunnuntai päiville. Toisaalta taas, jos olisin vaikka sähköpostisaarnaaja. Ystäväni rinnasti tämän lähinnä moottorisahamurhaajaan ja selvään dekkariin. Tässä kun vielä hiukan koukutan ja maistelen ajatusta, saatan kirjoittaa kirjoittamisesta innostuuneena ihmisenä dekkarin nimeltä "Sähköpostisaarnaaja". Eli todennäköisesti olet yhdestä asiasta täysin samaa mieltä kanssani, nimittäin homma lähti taas lapasesta! Toivottavasti en loukannut aiheen repimisellä ja riepottelulla. Saako näin tärkeällä ja pyhällä asialla leikitellä, sanokaapa te. Siis teenköhän nyt pilkkaa, joka synniksi määritellään, missä se raja menee?
Mutta kaikesta tästä ajatuksen pyörityksestä huolimatta olen yhä liikuttunut siitä, että tekstini on koskettanut ja koettu niinkin tärkeäksi, jotta siitä voi puhua myös kirkossa. Eli olen kenties oikealla tiellä, ajattelen oikeita asioita ja ajatukseni kestävät myös päivänvalon. Olen suorastaan valaistunut, kiitos! Olen siis tänäänkin niin monesta asiasta nöyrästi kiitollinen.

7 kommenttia:

  1. Juu, nuo tuollaiset kommentit ovat kyllä kaikin tavoin aika ajattelemattomia. Samaan kategoriaan menee ne "sinun tilanteessasi minä en kestäisi!" -toteamukset. No kuinkas sitten? Kestettävä se kuule on, vaihtoehtoja ei juuri ole.

    Voikaa hyvin!

    -M-

    VastaaPoista
  2. Ai että kirjoitit hyvin. Ja miten upeaa tuo, että pappi kysyi lupaa käyttää sinun ajatuksiasi, mahtavaa. Ihan oikeasti kunnia.

    Olen pyöritellyt samoja kysymyksiä päässäni ja tuonut niitä monesti julkikin, miksi muka minä olen niin vahva että jouduin ottamaan näin isolla kädellä paskaa vastaan? Saan AINA kuulla "Minna on niin vahva että hän kestää"..."Minna se aina putoaa jaloilleen". Mitäs sitten tapahtuisi, jos en putoakaan enää, jos menenkin rähmälleni ja mua kiikutetaan pehmeään huoneeseen? Huudellaanko sitten "no olihan sillä sitä taakkaa, ihmekös tuo".

    Kun ihminen on tässä tilanteessa kuin sinä ja minä, ei paljon muuta voi kun olla vahva. Mikä olisi se toinen vaihtoehto? Juosta metsään itkemään ja parkumaan ja jäädä sinne. Jättää lapsi yksin sairaalaan? Niin varmaan.

    "Siis mä en kestäis jos meille ois käyny noin ku teille kävi".

    Aha.

    Vahvoille naisille, Sinulle!

    VastaaPoista
  3. Mukavaa tekstiä jälleen.. Ihana kuulla että saarnantekijä lähestyy asiaa "elävän elämän" esimerkkiä käyttäen. Haluaisin olla kuulemassa sitä saarnaa - pyydäpä papilta saarnapäivän jälkeen lupaa julkaista se? Tai laittaa sp viestillä se saarna kiertämään aivan aikuisten oikeasti..

    Meilläkin on jo pääsiäisfiilistelty; munia maalailtu ja siemenet odottaa kylväjäänsä - se tehdään tänään :).. Oi kuinka kevät, hanget, aurinko meitä helliikään. On retkeilty koko perheen voimin luonnossa, makkaraa paistettu.. Ja yksin olen jängillä käynyt koirien kanssa hiihtämässä aina kun vain on ollut mahdollista - ihanaa.

    VastaaPoista
  4. mulla on ollut hieman tauko tässä blogin lukemisessa (yritän saada paperit ulos ensi kuussa, tekemistä riittää....). Mulle saa lähettää kyllä ihan varmasti "valepappisaarnoja" tai saa tulla vaikka itse saarnaamaan, jos vaikka johonkin Suomen kolkkaan pääsen töihin :) -Marika

    VastaaPoista
  5. Aurinkoinen Moi!
    Ihan kohta oikea Marika-pappi, kiitos kovasti! ;)
    Koitahan saada ne paperit ulos, niin helpommin saa niitä töitäkin... Olen tästä sähköpostisaarnaamisesta Ylivieskassakin pistänyt tietoa/aloitetta eteenpäin. Paas kattoo kuinka pitkälle kirkollisessa hierarkiassa moinen idea pääsee. Siis siitä, että voisi seurakuntalaisia lähestyä viikoittain saarnoilla, jotka olisivat omassa sähköpostissa luettavissa. Sehän olisi helpoin tapa meille seurakuntalaisille ja halukkaille, sillä varmaankin jokainen sen sähköpostinsa avaa... Minulle ehdotettiin jotakin Suvannon juttua, jossa olisi mahdollisuus maallikonkin puhua. No eihän minulla sellaiseen hinku ole, kyllä kunnioitan ammattilaisia tässäkin asiassa. Enhän myöskään leikkaa hiuksiani itse, enkä korjaa sähkölaitteita.

    Kuuloillaan!

    Tiina

    VastaaPoista
  6. Tosi hauska, mutta koskettava kertomus! Tänne vaan ensi syksynä vässämään mulle saarnoja, kun palaan oikeisiin töihin ;)

    VastaaPoista
  7. Kiitos Elina!

    Mitenhän se sun kirkkoherraukkokulta asian tulkitsee....?
    Kiva saada kommentteja, niinku tiedät.

    Tiina

    VastaaPoista