KARPALO JA PAHA PEIKKO- SATU

Olen kirjoittanut sadun muotoon Reetan tarinan kirjoittajakurssilla viime kevättalvella...

KARPALO JA PAHA PEIKKO –SATU

Karpalo oli pirteä pikkuneiti. Hänellä oli isot siniset silmät, paksut vaaleat hiukset ja vahva luonne. Karpalolla oli kolme sisarusta; Hilla, Puolukka ja Tyrni. Karpalo ja Puolukka olivat kaksoset.  

   Syksyllä kaksoset aloittivat ekaluokan, reippaina ja onnellisina koululaisina. Yhtäkkiä Karpalo muuttui todella väsyneeksi, kalpeaksi ja kuumeili usein. Lopulta äiti vei Karpalon tarkempiin lisätutkimuksiin ja silloin koko perheen arki muuttui. Karpalon sisällä asui paha peikko. Peikolla oli nimi Leukemia. Leukemia-peikko asui Karpalon veressä. Karpalo joutui välittömästi sairaalaan ja hänelle tehtiin paljon tutkimuksia. Karpalolle laitettiin letkut rintaan, joiden kautta voitiin antaa Leukemia-peikon häätöön tarvittavia lääkkeitä.

   Karpalo oli kauhuissaan ja samoin koko perhe. Karpalo jaksoi huolehtia: ”Kuinka Puolukka nyt pärjää?” Sillä kaksoset ovat aina olleet tiivis kokonaisuus. Äiti jäi Karpalon kanssa sairaalaan ja isä jäi muiden lasten kanssa jatkamaan arkea ja käymään koulua. Perhe joutui erilleen pitkiksi ajoiksi. Onneksi kaikki lapset olivat rohkeita ja reippaita, Hilla ja Tyrnikin auttoivat Puolukkaa koulussa ja läksyissä. Samoin kaikki osasivat hoitaa hyvin lemmikeitä ja kotia. Koti oli kaikille turvapaikka.

    Karpalo murehti, kun tiesi hiustensa tippuvan ja muuttuvansa kaljuksi. ”Voiko kukaan enää olla minulle kaveri, kun minulla ei ole hiuksia?” hän itki. Samalla äidin kainalossa mietitytti:  ”Voinko enää koskaan katsoa itseäni peilistä, kun en tunne itseäni?” Onneksi Karpalolla oli valoisa ja iloinen luonne, vilkas mielikuvitus ja paljon kivaa puuhaa, pitkistä sairaalassa asumisista huolimatta. Kun Karpalon hiukset alkoivat lähteä tukoittain lääkkeistä johtuen, hän lopulta leikkasi ne itse kokonaan pois. Lopputuloksena olikin kaunis ja kiiltävä kalju. Usein Karpalo kaljuaan rasvaili ja siveli siihen ihania tuoksuja. Peilistä katsoikin kaunis uudenlainen Karpalo, jolla ei ollut hiuksia. Ilman hiuksia korostuivat Karpalon kauniit silmät ja iloinen hymy. Karpalo oli kaljunakin todella kaunis.

   Kun Leukemia-peikkoa häädettiin vahvoilla lääkkeillä, Karpalo oli toisinaan todella uupunut ja kipeä. Samaan aikaan hän oli todella yksinäinen. Koti-ikävä vaivasi myös useina päivinä ja varsinkin iltaisin. Samalla Karpalo kuitenkin ajatteli : ”Sairaala on minun kotini niin kauan kuin paha peikko on saatu minusta häädettyä.”

   Hoitojen edistyessä Karpalo pääsi välillä ulos ja jopa kotiinkin. Kotona arki tuntui yhdeltä juhlalta, kuinka kotia, perhettä ja lemmikkejä olikin ollut ikävä. Kotona piti kuitenkin huolehtia lääkkeistä, voinnista ja olla varuillaan. Eniten Karpaloa harmitti, kun ei saanut tavata kavereita ja käydä koulua. Kerran Karpalo mietti ääneen: ”Minun Leukemia-peikkoni on kiltti peikko, kun se uskoo lääkkeitä. Siksi minäkin jaksan näitä hoitoja.”

   Karpalon pahan peikon poistaminen ja hoidot veivät paljon aikaa. Aiheuttivat paljon pahaa oloa ja uusia pelottavia asioita. Karpalo jaksoi reippaasti hoitojen edistyessä. Välillä Karpalo itki, välillä nauroi, välillä tanssi ja välillä raivosi. Tunteet olivat vahvat kaikissa muodoissaan. Karpalolle kerrottiin, että kaikki tunteet olivat sallittuja ja hänellä oli oikeus tuntea niin. Lopulta Karpalon pitkät sairaalajaksot muuttuivat pidemmiksi kotijaksoiksi. Samalla Karpalo pääsi palaamaan omaan luokkaansa ja normaalimpaan arkeen. Ilokseen hän huomasi, että ystävät säilyivät vierellä, vaikka hän olikin välillä ilman hiuksia ja kävi sairaalassa.

   Kotona puhuttiin paljon ihmisten erilaisuudesta ja kuinka tärkeää on hyväksyä toisemme sellaisina kuin olemme. Puhuimme ketä kaikkia meidänkin kaveripiirissä on sellaisia, jotka poikkeavat perusmuotista. On kaveri, joka ei koskaan opi lukemaan tai kirjoittamaan. On kaveri, jolla on cp-vamma ja hän tarvitsee apuvälineitä liikkumiseen. Kun liikkuminen on vaikeaa niin silloinhan voi ystävän kanssa mennä vaikka lattialle, jotta voi leikkiä yhdessä. Kissammekaan ei kuule, joten sille täytyy asiat kertoa eleillä ja kohdistaen. Koirallakin on purentavika, mutta se on kuitenkin täydellinen koira meille, vaikkei koskaan voi osallistua näyttelyyn tästä syystä. Tunnemme myös monia ihmisiä, jotka tarvitsevat silmälasit, koska eivät ilman niitä näe kunnolla. Karpalolla ja hänen perheellään on myös paljon ystäviä, joilla on erilainen uskonto tai maailmankatsomus. Senkin voi kokea rikkautena, eikä uskonto saa olla este hyvälle ystävyydelle. Se on vain toistemme hyväksymistä kaikkine piirteineen ja tapoineen. Erilaisuus voi olla pysyvää tai ohimenevää. Karpalon erilaisuus on sairaudesta ja hoidoista johtuvaa, joka paranee kunhan paha peikko saadaan hoidettua pois. Karpalo ymmärsi, kuinka tärkeää on kaunis sisin ja lämmin sydän, eikä se miltä ulkoisesti näyttää. Paha peikko Leukemia oli sitkeä kaveri hoidettavaksi. Karpalo joutui kulkemaan paljon hoidoissa ja olemaan usein pois koulusta. Mutta Karpalo jaksoi hoidot urheasti. Ja taisteli reippaasti vaikeissakin tilanteissa ja pitkissä hoidoissa.

   Nyt Karpalo on pian kolme vuotta vanhempi, reipas pikkunainen. Karpalolla on uudet, tummat,  paksut kiharat hiukset. Karpalo hämmästelee yhä peilikuvaansa. ”Tunnenko enää itseäni, mikä minussa on entistä Karpaloa ja mikä on muuttunut?” Samalla hän on kuitenkin hyväksynyt sen, että paha peikko Leukemia asui hänessä jonkin aikaa. Karpalo ei sitä itse aiheuttanut tai omilla teoillaan ansainnut. Leukemia-peikoilla on tapana itää joissakin lapsissa ja aikuisissakin ilman syytä. Välillä vain pahat solut valtaavat alaa hyviltä ja silloin sairastuu vakavasti.

   Karpalo on saanut paljon hyviä ystäviä juuri sairaalakavereista. Nämä ystävät ovat tärkeitä ja rikastuttavat aina Karpalon elämää. Tänään Karpalo on iloinen ja monta rankkaa kokemusta rikkaampi nuoren naisen alku. Paha peikko on saatu pois ja Karpalo voi elää tervettä elämää perheensä kanssa. Tänään Karpalo on onnellinen ja silmissäkin kuplii elämänilo. Tänään Karpalon asiat ovat hyvin.