TERVETULOA BLOGIIMME

Kivaa, että olet tullut blogiimme. Tämä on Reetan tarina, kuinka leukemia on muuttanut arkeamme. Onneksi elämässä on muutakin, kuin sairaus. Nyt porskutamme tämän asian kanssa, välillä itkien välillä nauraen. Koita kestää...

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

KRAMPPI

Näin menemme sunnuntaissa ja odottelemme harvoja ja valittuja synttärivieraita, innolla, malttamattomina. Aamu sai jälleen aivan uuden suunnan. Todellakin ennakoimatta, aavistamatta. Hääräsin aamulla pyjamassani keittiössä. Reetta teki jälleen lohihyvää ruissipsien päälle ja minä sienisalaattia. Siinä täydessä vauhdissa minuun iski kramppi. Tuli kuin piikki selkälihakseen. Älisin kuin elukka, en pystynyt liikkumaan lainkaan. Meinas jopa pissa housuun mennä tuskassa. Olihan se taas näky! Huusin, itkin ja nauroin sekaisin. Pasi talutti minua pytylle, olin aivan kramppikoukussa. Selästä oikealta kramppasi lihas. Siis ei rangasta, eikä iskiasta. Siis yksi file selästä. Olin eilen paljon ulkona, välillä tuuli oli hyytävä. Ilmeisesti tämä oli aiheuttaja.
Siinä kun pytyllä huusin, älisin ja haukoin henkeä, porukka mietti kauhuissaan tilatakko ambulanssi vai päästääkkö päiviltä...? Minut vedettiin ylös pytyltä, en kärsinut liikkua lainkaan. Tilanne oli koko kauheudessaan koominen, tämäkö vielä! Kauhulla ajattelin, että pitää kesken kaiken lähteä päivystykseen Oulaisiin. No kun henki alkoi kulkemaan yritin sinne soittaa. Eipä siellä joudettu vastaamaan. Näinpä aloin itse kehittelemään ensiapua. Kuumaan suihkuun, villaa päälle, selkään kipuvoidetta, Buranaa kourallinen ja viljahaudepussia selkään. Pukeminen olisi taas ollut näkemisen arvoista. En siis saanut päälleni etes alusvaatteita. Pasi siinä nöyränä poikana auttoi vaatteet päälleni päätään puistellen. Olappa nyt kahden naisen omaishoitaja, jo on miehelle taakkaa nakattu.
Nyt pari tuntia tapahtuneesta kriittisin on ohi. Kävelen vielä kippurallaan, varovasti, eikä istuminen oikein passaa. Yritän pitää fileen lämpimänä ja olla nätisti. Onneksi sen verran tokeni, että sain synttärikattaukset ja koristelut tehtyä. Mutta kummasti vauhti hiljeni taas. Ilmeisesti olen erittäin hidas oppimaan, kun iskee aina jokin paukku...
Pasi innostui eilen leipomaan kakkupohjat. Lähdin illalla ostamaan mehuja, limppareita, koristeita ja servettejä. Sillä aikaa Reetta olikin Pasin kanssa jo kerennyt tehdä täytekakun valmiiksi. Ja olikin todella sievä. Olen päässyt todella helpolla näiden juhlien suhteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti