TERVETULOA BLOGIIMME

Kivaa, että olet tullut blogiimme. Tämä on Reetan tarina, kuinka leukemia on muuttanut arkeamme. Onneksi elämässä on muutakin, kuin sairaus. Nyt porskutamme tämän asian kanssa, välillä itkien välillä nauraen. Koita kestää...

lauantai 12. heinäkuuta 2014

KOHTAUSVALIKKO

Saat kuvitella nyt, että kädessäsi on videoiden kaukosäädin. Valikossa lukee erinäisiä asioita, mm katso filmi, kieli, kohtausvalikko jne... Nyt sinulla on mahdollisuus valita kohtaus kerrallaan luettavaksi, sikäli mikäli valitset kohtausvalikon. Että sellainen johdanto, ilmeisesti kauhean pitkän tauon jälkeen. Ehkäpä saan avattua syynkin, miksi moisen aiheen ja otsakkeen valitsin. Sitä en tiedä kenelle se avautuu ja avautuuko, mutta minusta ja meistä se oli eilen hauskasti oivallettu asia, uudella tavalla tajuttu, ajateltu niin, ettei ennen ole ajatellut.


-Kohtausvalikko-
Eilen Reetta oli osastolla lääkkeellä. Samalla neiti katsoi filmiä, jonka oli kuukausi sitten jo aloittanut. Nyt hän sai sen katsottua loppuun. Siinä samalla kun Reetta kaukosäätimen kanssa heilui, häntä tutki erikoistuva lääkäri. Itse asiassa lääkäri juuri oli se, joka aiheen avasi. "Kohtausvalikko, mitä siitä näkyy? Voitko Reetta valita kohtausvalikon, jotta näkisin...?" Reetta selittää, että ne ovat kohtauksia elokuvasta... "Kohtauksia elokuvasta, minä kun luulin, että kohtauksia. Niin kuin epilepsiakohtaus, raivokohtaus, uhmakohtaus, allergiakohtaus..." Siinä vaiheessa me kaikki hirnuimme ja mielikuvitus alkoi keksiä vaikka ja mitä versioita kyseisestä sanasta ja sen merkityksistä. Kohtaus, tottahan toki, kohtaushan siitä tulee mieleen jos ajattelee. Heitimme porukalla huulta, josko erikoistuville lääkäreille kuuluisikin koulutukseen valita kohtaus kerrallaan, tunnistustehtävä, tunnistatko kohtauksen näkemäsi perusteella... Lääkäri itsekin nauroi omalle ajatukselleen, sillä hän totta kai oli suoritettavaan tehtävään niin keskittynyt, että ajatteli prinsessafilminkin menevän samaan terminologiaan. Toki itsellä vilahti heti mielessä muutama kohtaus, jonka voisi nauhoittaa, jotta saisi opiskelijat materiaalia. Missä kaikessa kohtaus-sanana ilmeneekään, miten se missäkin käsitetään. Sanan monet kasvot. Kohtaus, kun se on paha, sille ei naura enää kukaan. Kohtauksiakin on siis niin monenlaisia.
   Sellainen kohtausvalikon selitys, en tiedä menikö kuinka pahasti ohi, mutta eilen meitä huoneellinen sen oivalsi ja sillä leikitteli. Menee ilmeisesti tämän hiukan tummahkonpuhuvan sairaala/koppihuumorin piikkiin. Kaikesta voi ja pitää hauskuus repiäkin. Onneksi yhä kykenemme repimään ja nauramaan. Eli jatkan siis seuraavaan kohtaukseen...


-Jäämeri-
Reetta sai edellisen sytostaatin osastolla kesäkuun viimeinen päivä. Heinäkuun ensimmäinen starttasimme karavaanimme aamulla kuudelta, suuntasimme kohti Lappia. Kohti käsivartta, pohjoista, Norjaa ja Jäämerta. Kohti upeaa, kirkasta merimaisemaa, simpukoita, nousu- ja laskuvesiä, valoja, vuoria, heijastuksia, seikkailuja, rantakiviä, upeita maisemia, avaruutta, Jäämeren kylmyyttä ja jäitä meressä... Ehkei kaikille juolahtaisi mieleen lähteä sytojen jälkeen kipuilevan ja kortisonikuurissa olevan lapsen kanssa, mutta meillepä juolahti.
   Seuraamme liittyi matkan varrelta entinen syöpäläisperhe, joka kenties ainakin osan kohtauksista kykeni ymmärtämään, omien kokemuksien kautta. Joku toinen olisi saattanut olla silmät ymmyrkäisinä, jos suurin ongelma elämässä on ollut flunssa tai mahatauti. Syöpäläissavotoissa on kohtauksia jos johonkin suuntaan, itse kullakin, joten kummasti tuulettuu omatkin ajatukset. Reetalle kortisonit vaikuttavat aika kiivaasti, noin niin kuin lyhyesti sanottuna. Mutta sehän oli tiedossa ja kohtaus kerrallaan lusimme, missä sitten olimmekin. Eikä Reetta suinkaan ole meidän perheessä ainoa joka kohtauksia saa, se on loputon valikko se. Reetan kohdalla monet asiat voi selittää ja ymmärtää kipujen, lääkkeiden ja sen sellaisen kautta, mutta muiden kohtauksille ei aina suoranaisia selityksiä ole antaa. Perheloma ja parituhatta kilometriä autossa, siihenkin mahtuu muutama tunnelma, kohtauksineen. Uskokaa huviksenne... Kauheat odotukset, paineet, stressi ja vaiheet, niistä on meidän perheen lomat tehty. Ei siis uutta, vaan toistoa elämästä, arjesta, entisistä lomista, kokemuksista ja kohtauksista... Jokainen kohtaus kuitenkin päättyy jossakin välissä ja reissusta jäi miellyttävä jälkimaku. Onnistuimme, kannatti lähteä, kannatti heittäytyä, kannatti taipua, kannatti uskaltaa.
   Ajoimme siis tiistaina kotoa Kilpisjärvelle. Meillä oli siellä kahdeksi yöksi mökki varattu. Sama mökki ja sama paikka kuin vuonna 2008, halusimme sinne uudelleen. Meille riittää perheenä luonto, luonnonkauneus, elämykset ja leppoisuus. Sirkushuveja emme tähän reissuun sisällyttäneet pahemmin, sillä niitä on ollut nyt joka suuntaan. Tunturipurot, vaivaiskoivut, auringonpaiste, porot, Saana-tunturi mökin takana, lumi rinteillä heinäkuussa jne. Leppoisuus, no se nyt on käsitteenä sellainen, että sitä on vaikea mieltää kuka oli ja kuka ei. Leppoisa meinaan. Mutta jotain sentään tavoitimme. Onhan se tavallaan ainutlaatuista kokea kaiken maailman kohtauksia erämaassa ja luonnon kauneudessa, kuin kotona tutuissa nurkissa. Ainakin piirtyy jokainen kohtaus mieleen, muistojen kohtausvalikkoon.
   Teimme päivän reissun Norjaan, Tromssaan. Sanonpahan vaan, että kallis maa, paikka ja päivä, tukijaisilla elävälle perheelle. Mutta se ei tullut yllätyksenä. On paljon halvempaa olla suomalainen, jos niin kuin Norjaan vertaa. Ihan sama mitä maksoi, mutta siellä aurinko paistoi kirkkailla säteillä maahan saakka, ihan ilmaiseksi.


-Ihmisen pienuus-
Upean luonnon rinnalla, vuoristossa, korkealla tajusin jälleen ihmisen pienuuden. Kuinka pieniä me olemme, pieniä palasia maailmankaikkeudessa, maailmassa, kaikessa. Jotenkin valtavien lumipeitteisten vuorien ympäröimänä nöyrtyy entisestään, kun tajuaa mittasuhteet, ihmisen ja oman pienuuden. Loputon taivas, loputon vuoristo, loputon meri. Upeat värit, sinisen ja vihreän sadat eri vivahteet. Meille sattui loistavat aurinkoiset päivät, helteet noille päiville, joten luonnosta kykeni aistimaan laajemmin.
   Samaan aikaa vuoristossa tehtiin mittavia tietöitä, siinäpä loppui myös aikataulut ja kiire, mitä lomalaisilla usein on. Kun letka laitetaan puoleksi tunniksi parkkiin, odottamaan johtoautoa, joka on kenties vuorenrinteen toisella puolella, siinä ei auta kuin asettua ja olla. Minusta oli toisaalta kiva, että liikenteenohjaajat sanoivat odotusajan pituuden ja kertoivat mihin kannattaa suunnata ja kuinka odotusaika käyttää. Näimme, koimme ja kuvasimme upeita putouksia, sateenkaaria, saimme vesipisaroista kasteen päällemme, jalkauduimme alkukantaiseen upeaan luontoon, nautimme eväitä yllättävissä paikoissa ja näin pois päin. Siinä myös tajusi, ettei kiivaus ja räpiköinti auta, on osattava tarttua hetkeen.
   Samaan aikaan ihmettelen suunnattomasti, kuinka jokin pienen pieni syövänmurunen, solu, plasti tai ripe saadaan kiinni ja tutkittua. Löydettyä, kun maailmankaikkeus on niin valtava. Kuinka se pienen pieni atomi, murunen, hippu, jämä onkin voinut osua lapseeni, miten se on mahdollista. Ja ennen kaikkea mistä ja miksi semmoisia sinkoilee, jos maailma on pohjimmiltaan noin suunnattoman kaunis paikka?
   Kun katsoo omia lapsiaan vuoria vasten, niin onhan ne pieniä, ihmeitä. Kuinka pienestä atomista, murusesta hekin ovat saaneet alkunsa ja kasvaneet oikeiksi. Todellisiksi, vahvoiksi ja omiksi persoonikseen. Paljonko kummenee mamman siinä selän takana räpiköidä ja ajatella ihmisen pienuutta, jos on kohtaus menossa. Kellä tahansa, mihin aiheeseen liittyvä tahansa. Siinä ei luonnon kauneus aina riitä, vaikka kuinka syvään sitä hengittelisi ja vielä kerran hengittelisi... Ihmisen pienuuden tajuaa myös siinä, että omat ajatukset sinkoilevat vain oman pienen nupin sisällä, nuppihan on aika pieni, jos ajattelee vaikka vuoristoa. Kuinka pientä kehää ne pyörivät. Toisaalta jokaisella pitäisi olla vaikka pienen pieni tunturipuro, jota kautta antaisi virrata pienestä päästä lähteneet ajatukset. Antaisi solista, leikitellä, syöksyä, pulputa ja virrata ulos. Samalla se jättäisi jopa kauniin, ainutlaatuisen kohtauksen jonkun muistijälkeen. Juuri se virta, juuri se puro... Kenties juuri se unohdettu, löytämätön, villi ja vapaa tunturipuro, jonka juuri minä kykenen luomaan, tajuamaan ja piirtämään mieleeni. Omana tunturipurokohtauksena.
   Onnistuimme myös loikkaamaan pelkojemme yli, monikin meistä. Porukalla rohkenimme keikkuvaan, kolisevaan vaijerihissiin ja ylös vuorenrinteille. Korkeutta merenpinnasta puolisen kilometriä. Reettahan oli toki kipeä, narisi, kaikki oli silloin tyhmää ja hankalaa. Äidin käsipuolessa piti vinkua... Annoimme muutaman opiaattitipan (5) veden kanssa, ja simsalabim se vaikutti. Siihen loppui sen kohtauksen narinat ja kivut, kun neiti juoksi ylös rinnettä. Juoksi ja tavoitteli muiden kanssa epätodellisuutta. Heinäkuu, kesähelle, lumi, korkeus ja mittasuhteet. Kohtaus päättyi positiiviseen muistijälkeen ja lumipallojen tekoon heinäkuussa. Mutta piti jälleen kuunnella, ymmärtää, kannustaa ja tarttua, sillä siitäkin päästiin. Olkoon se vaikka semmoinen vuoristokohtaus nimeltään, lomamuistojen valikossa.
   Samaan aikaan hämmästelimme lentokoneita, joita ilmestyi taivaalta ja jotka laskeutuivat määrätietoisesti vuoristoon. Kuinka vahva usko, ammattitaito ja luottamus täytyy ohjaimissa olla. Mehän näimme omassa kohtauksessamme vain mittasuhteet, pelkät vuoristot ja kuvittelimme loput uhkakuvat. Sinne ne laskeutuivat ja sieltä ne nousivat. Mutta näinhän on elämäkin, on uskallettava, suunnattava ja luotettava, omiin oppeihin ja ammattilaisiin. Osattava sulkea uhkakuvat taakse ja luotettava tekemisiin ja oikeaan suuntaan. Olisiko se nyt semmoinen suuntavaistokohtaus... Se meillä on oltava, kaikesta huolimatta ja juuri siitä syystä.


-Arvot-
Siellä ne menee ja kaarnaveneitä veistelee; meidän Arvo ja toinen Arvo, sehän on silloin Arvot. Jälleen sama sana, jolla on monia eri tarkoituksia, missä yhteydessä se ilmeneekään.
   Omat arvot, mitä ne ovat ja millä mallilla. Kuinka ne ovat muuttuneet ja muuttuvat. Vai muuttuvatko? Voisi sanoa, että ne selkiytyvät ja kirkastuvat entisestään. Tuskin minä nyt näiden vuosien aikana arvomaailmaani uusiski olen laittanut, en, ainakaan omasta mielestäni. Mutta oma arvomaailma ja elämän arvot ovat selkiytyneet. Enkä avaa aihetta nyt sen enempää, sillä arvojen kohtausvalikko on suunnaton, loputon. On kuitenkin tärkeää tajuta, että löytää itsestään yhä jotakin samaa kuin ennenkin. Jotakin mikä on aikoinaan omaksi valittua arvomaailmaa ja omaa ajatuksenjuoksua. Oman elämän arvovalikkoa.
   Kun kohtauksien sisältä ja syövereistä pulpahtaa jokin ajatus, oivallus, arvo tai tapa, joka on ominta itseäni aina ollut. Se on hämmentävää ja toisaalta voimauttavaakin, en ole kokonaan muutettu näiden vuosien aikana. Minussa on vielä jotakin entistä, turvallistakin ja tuttuakin. Toki mustavalkoisemmaksi muutun yhä, enkä jaksa aina ymmärtää ilmanaikaisuutta, tehtyjä ja tyhmiä ongelmia. Yksi äiti kerran itkien sanoi minulle, että on tehtyjä ongelmia ja todellisia ongelmia, näinhän se menee... Toki omat arvot myös välillä mietityttää, jos olisin valinnut ja ajatellut näin, miten sen ja sen nyt sen pohjalta taablaisin. Jokaisella on myös oikeus ja velvollisuus muuttaa ja tarkistaa arvojaan, jos sille on riittävät perusteet. Eli eihän mikään ole itsestään selvää ja näitä asioita, arvomaailmaansa käsittelee huomaamattaankin. Mutta tietyt arvot ja ajatukset tuovat myös mielenrauhaa ja ikään kuin kelluttavat elämässä. Pitävät pinnalla, arvokellukekohtaus.
   Sitten arvoihin, joita seuraamme verikokeilla, eli Reetan labra-arvoihin. Edelliset labrat otettiin silloin kesäkuun lopussa ja nyt eilen oli jälleen labrojen aika. Eiliset arvot olivat hyvät, hiukan koholla joiltakin osin kortisoinen myötä, mutta luottavaisella tasolla. Hb 103, trompparit 260, leukkarit 2,6 ja netrofiilit 1,2. Toki itse haluan uskoa arvojen hyvyyteen muutenkin, sillä onhan kortisonista jo viikko aikaa. Viimeisimmissä labroissa diffiä ei ole edes tehty, arvoa joka kertoo syöpäsolujen esiasteista veressä... Tai jotain siihen viittaavaa, nyt ei ole lääketiedevipuni kovin auki, vaan vedän äitivivun kautta näitä juttujani. Olen muuttunut enemmän äidiksi ja yritän ihan oikeasti ottaa etäisyyttä syöpään ja tähän todellisuuteen. Mitä ilmeisemmin onnistunutkin olen, kun ei kaikki irtoa hatusta ja en ole ikuisuuksiin tännekään kirjoittanut. Olen siis harrastanut enemmän amatöörimäistä ja maalaisjärkistä äitiyttä, yritän kasvattaa noista lapsista omat arvonsa tuntevia kansalaisia ja itsenäisen rohkeita ihmisiä.
   Eilen lääkäri sanoi, että jos ja kun arvot pitävät näin hyvin kutinsa, hänen mielestään riittävät kahden viikon välein otettavat veriarvot. Aina samalla kun käymme lääkkeellä Oulussa. Sehän vain minulle sopii. Joku varmaan siellä laskeskeleekin, miksi kävimme jo eilen ja perjantaina, sillä seuraava sytohan olisi pitänyt olla ensi viikolla... Oikein ynnäsit, ennakoimme, sillä olemme jälleen reissussa huomisesta lähtien. Lähdemme sunnuntaista perjantaihin koko perheen kansasolusiirron saaneiden perheleirille Kuortaneen urheiluopistolle. Seuraava Oulun keikka on siis vasta kahden viikon kuluttua 28.7. Toivon, että saamme pitää tuon suunnitelman ja saamme kaksi sairaala- ja labravapaata viikkoa, se on tavoite. Ainakin neiti voi loistavasti, jälleen kerran ja yhä. Se riittäköön näin äitinä asiaa peilatessa.
   Eilen Reetta sai sytostaatin, mutta ei ole tarvinnut minkäänlaista kipulääkettä. Toivon sen olevan hyvän asian, ja neidillä loistavan kipukynnyksen. Tai eilen sairaalassa todettiinkin, ettei Reetta kyllä paljoa valittele ja hänen kipukynnyksensä tiedetään. Samoin rohkeus ja asenne, sillä jaksamme muutkin porskuttaa, kunhan otamme mallia lapsestamme. Kun saavuimme eilen taksilla pihaan starttasimme välittömästi polkupyörämme ja lähdimme pyöräilemään. Sieltä suoraan uimaan ja nauttimaan kaikesta mahdollisesta. Reetta on myös yökyläillyt, kyläillyt, mennyt menojaan ja touhunnut omiaan. Olen antanut mennä ja touhottaa, sillä neidillä on loistava syke ja vointi. Miksi rajoittaisin? Rasvaukset ja juomiset ovat myös tytöllä hyvin hallinnassa. Kasvua tapahtuu koko ajan ja neiti alkaa olla samanlaisessa lihassa kuin Vernakin, eli viime syksystä on painoa tullut nelisen kiloa lisää, mikä näkyy normaaliutena kropassa. Hartaasti toki toivon näin kesäsyömingeissä, etten enää itse myötätunnosta lihoisi. Sillä kesällä, kesävaatteissa ja hihattomissa näytän tasan hylkeeltä. Kävelevältä, pyöräilevältä ja tanssivalta hylkeeltä. Eli tulkoon kaikki painonousu pelkästään lapsiimme, ennen kaikkea Reetalle, joka on ollut välillä kuin riuku. Suunta on ainakin oikea...
   Saan olla myös todella ylpeä lastemme ruokavaliosta ja itsenäisyydestä, heillä on kykyä ja rohkeutta vaikka ja mihin. Eilen aamulla Tessa strattasi Joponsa serkkutytön kanssa, neidit polkaisivat Kalajoelle, semmoinen kaksi ja puoli tuntia matkaan meni. Etäisyys on kolmisenkymmentä kilometriä suuntaansa. Nyt odottelen, josko polkevat takaisin tai käyn hakemassa. Hymyileviä kuvia saimme reissun varrelta ja vielä illallakin jaksoivat nauraa, eli hyvä mittari meille vanhemmille. Reetta on ollut myös yön ajan ammana eli lapsenlikkana, yllättävällä kokoonpanolla. Reetalle uusien asioiden kohtaaminen on helppoa ja neidillä on rohkeutta. Osaa meidänkin typyistä pitää kannustaa urakalla, eikä se aina tuo tavoiteltua tulosta. Reettaa saamme oikeastaan rajoittaa, jopa jarrutella, kun noita ideoita tulee. Reetta ei näe esteitä, ehkä välillä hidasteita, mutta pyrkii sitkeästi tavoitteisiinsa. Sama on tämä jylläävä peikko luuytimessä eli leukemia, se ei estä, mutta välillä hidastaa ja rajoittaa. Mutta neiti elää täysillä ja osaa suhtautua optimistisesti hoitoihin ja lääkkeisiin. Hoidetaan pois, on motto! Sen haluamme pitää itsekin ja antaa lapsemme uskoa tuohon myös. Kohtausvalikossa elämänilo, optimistisuus, asenne, rohkeus...


-Lisävalikko-
Tähän kategoriaan voi laittaa ihan mitä vain. Pieniä hetkiä, tuokioita, katkelmia, muistijälkiä...
-Kaste. Pääsimme kummiksi Pasin kanssa. Hienoa ja rohkeaa valita meidät omasta kriisinsilmästämme. Yllättävänkin ihanaa. Pasi on niin otettu pikkupojasta, olen minäkin, mutta Pasilla on poikavauvakaipaus ollut ilmeisesti koteloituna...
-Ranta. Olemme käyneet aikuisten kokoonpanoilla Kalajoella ja Hiekkasärkillä kahtena päivänä. Olen koonnut tila-autoomme yllättäviä kokoonpanoja ihmisiä ja olemme suunnanneet rantsulle. Typyt ovat pärjänneet keskenään ja olemme saaneet todella harvinaista kahdenkeskistä aikaa Pasin kanssa (lauman mukana tietty). Eksotiikkaa ja ajattomuutta noinkin lähellä, aurinkoa ja aikuisten juttuja. Ajan ja paikantajun hämärtymistä, semmoista kellumista ja relaamista, harmitonta hubailua.
-Luksusleiri. Olemme jälleen harrastaneet grillaamista ja ulkoruokintaa. Teemme porukalla ja saamme aikaiseksi vaikka ja mitä herkkuja. Vieraita meillä on ollut ja mennyt vilkkaaseen tahtiin. Olemme paljuilleet, puuhailleet ja lorvineet. Välillä olen vetänyt muutaman yöttömän yön, milloin mistäkin syystä johtuen, mutta olen osannut ottaa ja antanut luvan olla myös ja latautua. Valitsin yhtenä päivänä laiskuuden, päivätorkut ja lukemisen, teki nannaa. Noista päiväkörnöistä olinkin haaveillut useamman viikon, enkä ehtinyt. Mutta menomatkalla Kilpisjärvelle körnöttelin useammankin kerran. Eli nyt sekin tasapaino on saavutettu. Pasi on ahertanut myös pihatöiden parissa, Fanny on siinä hyvä kaveri. Välillä kalastusta, musiikkia, elokuvia, luovuutta, eläimiä ja suunnittelemattomuutta. Pasilla on lomaa vielä ensi viikko, sitten jatkamme kesää akkavallalla, teemme taas erilaisia juttuja kuin koko perheellä. Välillä on kuulemma ollut myös tylsää, tosi tylsää ja hirveän tylsää. Mutta yritän opettaa myös tylsyyden sietämisen tärkeyttä, olemalla siis tosi tylsä äiti...
-Levi. Levittäydyimme yllättäen myös Leville. Olimme itse asiassa jo Lapista ajamassa kotiin, kun siinä taukoa pidellessä päätimmekin tuttavaperheen kanssa suunnata Leville. Vettä tuli koko päivän kuin aisaa, aurinko ei näyttäytynyt. Pilvet peittivät lähtiessä Saanan ja lappilaisten sanoin "oli hidas päivä". Vuokrasimme koko porukalla ison kelohirsihuvilan ja ostimme sirkushuveja menemällä kylpylään. Levistä minulle jäi todella positiivinen muistijälki kohtausvalikkoon, paljon kaikkea luontoa kunnioittaen. Sieltä ei suoranaisesti turismi ja rahastus kuultanut läpi, sillä kesällä mökkejä saa pilkkahintaan, moni asia on vimpan päälle hiottu ja kylpylä ei ollut pelkkä kylpylä vaan elämys. Valot, materiaalit, tunnelmat, aistit, kokonaisuus, äänet, efektit. Olihan siinä meikälläkin ihmettelemistä ja aistittavaa. Kuinka periaatteessa asioita voi tehdä uudella tavalla, kun on rohkeutta ja visioita, joita rohkeasti toteuttaa. Esimerkiksi, kuka sanoo, että kaakelin on oltava valkoinen ja kanttinen, jos niitäkin on joka lähtöön ja vaikka minkälaisia. Kuka sanoo, että katossa pitää olla loisteputkia, jos valolla on niin rajattomat mahdollisuudet. Kuka sanoo, ettei kesällä voi sataa unta, jos on pelit ja vehkeet joilla se mahdollistetaan. Kuka sanoo, että katon on oltava yksivärinen, jos sinne voi toteuttaa taivaan. Kuka sanoo, että altaan on oltava suorakaide, jos vuolukivikin taipuu kaarelle. Kuka sanoo, että altaan pohjan on oltava vaaleaa kaakelia, jos sinne voi toteuttaa merenpohjan pikkukivillä. Kuka sanoo, että vesijuostessa pitää juosta suoraan, jos tekee reitistä kaartuvan. Kuka sanoo, että ulkona on kylmä, jos istuu kuumassa porealtaassa vesisatteessa. Kuka sanoo, että kylpylään kuuluu vain tietyt äänet, jos niillä voi toteuttaa oman uuden fantasimaailmansa.... Monelle tämä kaikki on moneen kertaan koettua, mutta minä koin ensimmäistä kertaa, sillä en yleensä harrasta laskettelupaikkoja.
-Tanssi. Päädyin viime viikonloppuna uudelle tanssilavalle, hiukan taas huuli pyöreähkönä. Kokemastani jäi jälleen kiva muistijälki. Ennen kaikkea siellä oli valtavan paljon ihmisiä menneisyydestämme, naamatuttuja ja sain koiveltaa vaikka ja mitä paritanssikuvioita. Teki siis nannaa. Paikka oli asteen verran maalaisempi, kuin mihin olen tottunut. Varpaille tallottiin anteeksi pyytelemättä ja lenkkareissa. Lippalakkejakin ja höllöhousuja oli myös paikassa, mutta ei haitannut. Minä maalaisena, mustavalkoisena pohojalaisena olin omieni parissa, sulauduin hytkyen ja nauraen joukkoon. Tänään suuntaamme taas toiselle lavalle. Kyytiini tulee myös uusia ihmisiä, sillä meidän autoon mahtuu. Mitä järkeä on rullata monella autolla samoja kilometrejä peräkkäin, kun minä voin ottaa kyytiin. Jälleen uudella kokoonpanolla, mutta uskon illasta tulevan hauskan ja saan tanssia, sillä mukana on tanssikurssikavereita. Viime viikonloppuna yksi kaveri kuulemma testasi minua, sain kuulla sen myöhemmin. Seuraan kuulemma tosi hyvin, vaikka mitä yrittää. Voitto kotiin meikälle, saavutettuja taitoja ei ole ihan tanssin vähyydestä johtuen kadotettu. Toki aina uuden ihmisen kanssa tanssiessa menee muutama hetki askelten kuunteluun, jotta pääsee jyvälle viennistä. Mutta on kivaa kuulla kehittyneensä ja tajuta, että voi oppia. Vaikka olenkin yhä myrskynsilmässä ja stressikäyrä kohtuullisen kireä.


-Poistetut kohtaukset-
Muutama aviokriisi, aihepiirejä löytyy menneisyydestä nykyisyyteen seitsemäntoista avioliittovuoden kokemuksella...
Muutama lasten yhteenotto, siihenkin löytyy aiheita hormonitasosta, nälästä, väsystä, lääkkeestä, lapsesta, kokoonpanosta ja tylsyysasteesta riippuen...
Muutama siivomaton nurkka, ulkona olemme, sisällä käännymme ja jälleen laukkuja pakkaamme...
Muutama pesty pyykkikoneellinen, pyyhkeitä saa pestä taukoamatta. Harrastaa loputonta pyykkiterapiaa. On paljupyyhettä, saunapyyhettä, uimapyyhettä, kylpypyyhettä, elukkapyyhettä, vieraspyyhettä...
Muutama väärinkäsitys, kenen kanssa milloinkin ja missäkin aiheessa. Kun asioista puhutaan puolikkailla lauseilla, vajailla mielipiteillä, väärillä johtopäätöksillä tai puhumattomuudella. Kun luullaan mitä toinen luulee ja arvuutellaan loput...
Muutama tunne, milloin mihinkäkin suuntaan ja missäkin tilanteessa. Päällimmäisinä kuitenkin yrittää olla ja sitä yritämme hakea ja tietoisesti tavoitella tässä hetkessä eläminen, hyvyys. Monen asian hyvyyden oivaltaminen ja tajuaminen. Vaikka sitä hyvyyttä yrittää hämmentää pelko, kauhu, hätä, epätodellisuus, todellisuus, tappelut, laajat tunneskaalat, joita meille annetaan. Joita tulee ulkopuoleltakin, jotka pyrkivät tietoisuuteemme. Jotka raapivat, tekevät haavaumia, repivät auki tai muuten vain satuttavat.
Muutama onnellinen hetki, välähdys, aito, onnellinen kohtaus. Hymy, halaus, kainalo, lempeys, kuuleminen, ymmärtäminen, läsnäolo. Yritän taata lapsillemme onnellisuuden, hyvyyden, lapsuuden, raikkauden, levollisuuden, kauneuden, jotta he voivat sanoa saaneensa turvallisen ja onnellisen ikimuistoisen lapsuusajan... Kohtausvalikossa nimellä onnellinen lapsuus.


Nyt perheemme odottaa muutamaa arkirealistista kohtausta lauantaihimme. Pasi laittoi tiskikoneen pyörimään, tytöt pesi kissanhiekkalaatikon, muitakin yleisiä järjestelyn ääniä olin kuulevinani. Minä lopetan nämä kohtaukset nyt tältä päivältä, tartun imuriin, matkalaukkujen päivitykseen ja hurautan pyykkejä.
   En ole antanut eilisen sytostaatin jälkeen Reetalle mitään kipulääkkeitä, ajattelin kuulostella ja katsella. Reetta nukkui loistavan yön, levollisena ja näin myös päättelen kivuttomana. Reetta osaa myös pyytää tarvittaessa ja kyllä kivut huomaa kertomattakin. Uskon, että tulevalla lomaviikolla saamme kokea jälleen muutaman uuden kohtauksen, tavata entisiä ja uusia tuttuja. Toivon, että lataudumme, saamme kokea kivoja asioita ja osaamme relata. Saamme palata rentoina ja kivoina ihmisinä...
   Mielestäni meitä ei tarvitse liikaa huolestuneena ajatella, meillä on kesäsyke päällä. Muistathan nauttia omasta kesästäsi, tallentaa omat kohtausvalikkosi, tajuta pienenkin hetken ja kauneus ja merkitys. Se on ainutlaatuinen.
   Loppuun myös yksi pöllöviisaus:
"Ole valpas, niin näet..."



5 kommenttia:

  1. ihana, minulle tuli jotenkin niin hyvä olo, kiva kun kirjoitit, jatkakaa samaan malliin, pitkän tauon jälkeen oli jo hätääntyneitä ajatuksia mutta olikin niin mukava taas lukea kohtausvalikon tarinat : )

    VastaaPoista
  2. Lomaterveiset meiltä teille kaikille. Mielessä olette. Kati&co

    VastaaPoista
  3. Poistetut kohtaukset ja onnellinen lapsuus :) Kyllä pöllöt on viisaita ;) Kiva lukea teidän kesäkuulumisianne.

    VastaaPoista
  4. Ihana kuulla, että reissu lappiin ja Norjaan onnistui hyvin! Lämpöisiä kesäpäiviä :)

    VastaaPoista
  5. Olipa ihana, että kerroit kuulumisistanne! Mukava huomata, että olet äitinä rakentanut lapsille kivaa ja tapahtumarikasta kesää ja huolet ja sairaudet eivät estä monin tavoin antoisaakin elämänmenoa! Mukavaa kesän jatkoa ja tsemppiä haasteisiin! :)

    VastaaPoista