TYHJÄ OTSIKKO

Mikä minulla oikein on, pää on tyhjä otsakkeista? Juttua ja tarinaa olisi vaikka kuinka, mutta otsikko puuttuu. Onko syytä olla hädissään, hölömönä vai laittaa nukkumaan. Monina öinä ajatukset työstävät asioita itsekseen ja aamulla minulla on valmiina otsake, aihe ja tarina. Olenko kolunnut otsakelohkoni tyhjäksi? Palautuuko tai tuleeko sinne enää uusia. Mitä jos jokaisella on vain tietty kiintiö moisia, minä kalusin tyhjäksi reilussa vuodessa.
Meillä on upea talvi, luonto antaa parastaan. Puut ovat kuurassa, pakkasta sopivasti kymmenen paikkeilla ja reippaasti lunta. Tytöt ovat olleet tänäänkin tuntikausia hiihtämässä, rakentamassa lumihotellia tai muuten vaan ulkona. Reetta vetää hymy korvissa suksilla. Neiti on ollut aina huimapää mäenlaskussa. Ei ole tullut yhtään äitiinsä, jota huimaa pienelläkin nyppylällä. Mietinkin kuuluuko minun rajoitella, varoitella vai kannustanko. Olen päätynyt kannustukseen ja abloodeihin. Lenkillä ollessa Reetta on päivitellyt jalkojen voimattomuutta. Mistä moinen johtuu, olen sitä pähkännyt. Nyt kun asiaa kyselin, niin hymyn takaa paljastuikin, että käveleminen on vain tylsää ja siksi päätti sanoa noin. Eli tästä päätellen, mikäli neiti hiihtää monta tuntia päivässä, niin ei ne kintut kovin voimattomat ole. Huh, taas!
Sauna maistui jälleen ulkoilujen jälkeen ja ruokaa menee meidän huushollissa valtavasti. Miltäs kuulostaa lohilaatikko, jonka eilen tein... Pussillinen perunoita, kolmisen kiloa lohta, kuusi isoa sipulia, purkillinen tilliä ja reilu litra kermaa. Kaikki on syöty, siihen jauhelihakeittoa, pannaria ja karjalanpiirakoita kyytipojaksi. Tessakin veti sellaisilla tukkimiehen annoksilla, että kyllä moni aikamies jäisi toiseksi. Tälle laatikkoruualle onkin resepti saatu yhdeltä Tessan kummeista, joten sehän jo kertoo että sen täytyy olla hyvää. Paras lohilaatikkoresepti ikinä, kiitos Leena.
Reetan hiukset kasvaa kohisten. Väri näyttää tummemmalta kuin aikaisempi. Äsken mietimmekin miten me huudellaan, kun blondivalikkoon neiti ei enää kuulu. Pesun jälkeen hiukset ovat kikkarat, kuin permanentin jäljiltä. Yksi Helsingin hoitajista sanoikin, että hän tietää vain yhden lapsen, jolle kasvoi samanväriset vaaleat hiukset takaisin. Hiukset alkavat olla jo ihan sekaisin, aamuisin suorastaan pörrössä. Pinnit pysyy, pantaa tarvitaan ja otteenkin saa... Onko ne sitten brunetit, ei minun mielestäni. Kävisikö pikkupörrö? Lainepää, aaltotukka... Emme löydä vielä oikeaa sanaa, ehkä se muotoutuu kampauksen ja hiusten myötä.
Tunnen olevani jälleen vedossa. Olen käsittääkseni saanut univelkoja nukutuksi, sillä alkaa löytyä virtaa. Aamuisin nousen ylös viiden kuuden paikkeilla. Tänään nautiskelin aamupalani kuuden jälkeen, tein palapeliä ja lueskelin. Otin koirat ja sauvat ja lähdimme lähes tunnin lenkille seitsemän aikaan. Yksi ainoa ihminen tuli jalan vastaan. Muuten ei ristinsielua. Mietinkin kävellessäni, oliko vastaantulija sitten se ristin sielu? Mitä moinen sanonta tarkoittaakaan? Vedin koirien kanssa pimeällä tiellä, koirat irrallaan. Tajusin kuinka paljon rennompaa on kävellä ilman katuvaloja ja pimeässä. Silloin ei näe kaikkia jäätiköitä, jolloin niitä ei tarvitse pelätä ja hidastella. Mitä nyt sauvat välillä veti tyhjää, mutta muuten tahti säilyi hyvänä.
Kahdeksalta nokka huurussa saunaan Tessan ja Reinon kanssa. Pitkästä aikaa sovimme Tessan kanssa jopa samaan huoneeseen, ihana homma. Teimme jalkakylvyt ja saunoimme antaumuksella. Saunan jälkeen kokosimme palapelejä yhdessä. Joku onkin kysynyt kokoanko sellaisia tuhannen palan palapelejä. No en ihan sellaisia, mutta tavallaan. Minulla on tapana koota muutaman sadan palan palapelejä, sama kuva jopa monta kertaa peräkkäin. Laskin tämän aamuisista paloista kertyvän noin 900 palaa. Aiheena sammakot, kissat, koirat. Ihan lastenhyllystä ostettuja. Väliäkö tuolla millaisia, mutta ne ovat kivaa nollausta.
Hupinsa kullakin.
Maalatuttaisi myös, uusia aiheita pukkaa uniinkin. Reetallakin on kuulemma "imbsiraatio". Mutta maalaamisellekin pitää löytyä sellainen oikea sauma, sillä se on jälleen menoa se, kun ottaa pensselin käteen. Mutta unettomien viikkojen jälkeen tämä olotila tuntuu niin ihanalta. Mutta vieläkään en sitä otsikkoa keksinyt...