Onpas jälleen inhottavan jännittynyt-hermoheikko-olotila. Ahistaa, pelottaa, kauhistuttaa, on toiveikkaan innostunut ja muutama muukin aiheeseen liittyvä tuntemus. Niin minulla, Reetta on ihan tyynenä ja reippaana. Yöni olen kieriskellyt kuin vipperä, yllätin itseni jopa vatsaltani nukkumasta. Minä kun olen perus kylkinukkuja, joskus selällään. Olihan siinä raajoissa taas hakeminen, kun heräsin niin oudossa asennossa. Eli hämmästyttää ja kummastuttaa. Näin ollen Helsinginreissukin on saanut sairaalaleiman, yleensä sinne olemme menneet intona ja positiivisella asenteella...
Eilinen sai taas monia käänteitä. Aloitin aamuni soitolla Ouluun, kuinka toimitaan. Käymmekö sitä kautta tarkistuttamassa anestesiakelpoisuuden vai mennemmekö suoraan Helsinkiin. Onneksi oma ajatukseni meni läpi, mennään Helsinkiin ja siellä saavat tehdä päätöksen. Reetta yrittää minua lohduttaa, ettei tarvitse hermoilla, sillä tämähän on suunniteltu juttu... Niin onkin, mutta taas reissuun, sairaalaan, tutkimuksiin ja kokeisiin. Koskaan kun ei tiedä mitä putkahtaa puskasta.
Lentoliputkin piti olla selvä, mutta kas kummaa jälleen muutama lenkki ketjussa olikin pois pelistä. Saimme ne lopulta. Eilen alkoi myös mylläkkä, vaihteeksi tuulee ja tuiskuttaa. Olemme siis päätymässä taksikyydillä kentälle ja huomenna takaisin. Olen myös hoitanut vip-järjestelyt ja asumiskuviot Helsingissä. Välillä putkahtaa mieleen, olenkohan nyt oikeasti muistanut kaiken muistettavan. Ettei kapasiteetti ylittyisi jossakin tärkeässä...
Eilen Tessalle nousi kuume. Jo aamulla kouluun lähtiessä oli veto pois. Nyt neiti siis jää kotiin nukkumaan. Vernalla on puolestaan hammaslääkäri, sekin piti junailla sillä aikaisemmin lapsi ei ole koskaan ollut siellä missä pitänyt. Syynä olikin se, että ilmoitus ja taksi olivat kaikki nämä kerrat menneet väärälle koululle... Eli minähän olen yleensä lapsen jostakin hakenut, käyttänyt ja kuljettanut. Reino oksentelee yhä antibiootteja, jälleen pesemme mattoja. Oikeastaan mietityttää kuka ne käski välillä takaisin laittaa. Minähän olen ne uudenvuoden yönä rullannut... Fannyllä oli puolestaan tärkeä huppari hukassa ja äitikin oli tyhmä kun käski syömään kesken kaiken. Yritän pakata järkevästi, kaikki mahdollinen käsimatkatavaroihin. Onhan tarvittavat lääkkeet, rasvat, laput ja teipit mukana? Sen kun tietäisi. Kunhan nyt itsensä saisi jollekin tolalle ja järkeväksi. Ukkokulta lähti töihin ja kävi pussailemassa. Oli kuulemma minulla vaihteeksi hapan ilme, no sehän kumpuaa mitä ilmeisemmin sisältä päin. Hapan mikä hapan... Nyt isken paplarit päähän ja teen ryhtiliikkeen, sillä tunnin kuluttua pitää olla jo matkalla. ÄÄÄÄÄHHHHH!
Järkevänä äitinä organisoin meille taksikyydin hyvissä ajoin. Soitin Kelan taksilinjalle. Pokkana tilasin kyydin Ylivieskasta Oulunsuun lentokentälle. Virkailija oli hiljaa, kunnes toisti paikan uudelleen. Siis Oulunsuuko, ettei Oulunsalo? Silloin meikä ratkesi, samoin se virkailija... Olinkin tilannut meille kyydin Oulunsuuhun, joka on mielisairaala! Hah! Onneksi virkailija päätti laittaa meidät kuitenkin sinne kentälle, vaikka koppihoito olisi mitä ilmeisemmin minun kohdallani erittäin paikallaan. Mutta nyt kun nuo nauruhermot on avattu, niin olokin relasi. Happamuudesta ei tietoakaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti