Eilinen eläinlääkäriajan peruuntuminen mahdollisti tämän päivän operaatiot. Ajattelin laittaa hyrskynmyrskyn ja niin teinkin. Olen siivonnut kuin reikäpää ja mööbleerannut makuuhuoneemme aivan uuteen uskoon. Mistä ne voimat löytyvätkin, kun tuntuu tarpeelliselta nakata piironki seinältä toiselle. Niin vain nakkasin.
Ulkona paukkuu pakkanen liki kahdessakymmenessä, kyllä pölypunkit ovat saaneet kyytiä. Luonto on upea, mutta ei siellä kipristelemättä kauhean pitkään olla. Napsahtaa kylmyys luihin ja ytimiin.
Reetalla kävi aamulla opettaja. Sitten viimeinkin onnistui tietsikan kautta yhteys luokkaan, onhan tuota jo syyskuusta odotettu... Yhdellä välitunnilla neiti hörisi kavereidensa kanssa. Pelkkää kikattamista, asiapitoisuus täysin nollilla. Mutta kun sitä aikani kuuntelin, niin annoin kikattaa. Onhan se mieletön olla luokkakavereiden kanssa yhteydessä. Seuraavalla välitunnilla oli jälleen jotain häikkää, mutta yhden oppitunnin Reetta peesasi kotoa käsin. Vein myös liikuntatunnille luistelemaan muiden kanssa. Eli saimmepas ohjelmaa tähänkin päivään. Luistelun aikana kävin ruokaostoksilla ja äänestämässä. Yllätyin, kuinka lapsetkin olivat presidentiinvaaleista perillä. Kotona emme ole akiteeranneet, mutta heillä oli aika napakoita mielipiteitä.
Tähän päivään on mahtunut myös koheltamista. Minulla oli takaovi auki ja päätin luututa lattiat. Ajattelin tehdä raikasta. Pinnasta tulikin niin liukas, että olin vetää lipat. Meille jäätyi lähes oma luistelurata olohuoneen lattialle. Tosin vain ihan ovensuuhun. Hedelmiä ostaessani jäin omenavyöryn alle. Otin itselle pussillisen, kun käänsin selkäni niin alkoi vyöry. Parkkeerasin takapuoleni hedelmätiskiä vasten kädet levällään ja vikisin. Silti niitä omenoita putoili joka puolelta. Onneksi paikalle sattui sellainen mummeli, joka tuli auttamaan. Eli minä pidin omenavuorta paikallani ja mummu kyykki ja keräsi. Lopulta lähdimme kumpikin kiireellä nauraen pois, ennenkuin vyöry alkaa uudelleen.
Tessa lähti naapuriin leipomaan. Siitäkös meidän loputkin innostuivat, eli meilläkin leivotaan. Tässä mietiskelenkin, että kannattiko siivota. Kuinka laajalle mokkapalat voikaan levitä... Nyt lapset ovat kirjoittaanet minulle ostoslistan, eli tärkeitä aineita puuttuu. Illalla minut on ohjelmoitu punttisalille. Miten minä mihinkään Ouluun olisinkaan kerennyt?
Hei.
VastaaPoistaLöysin teidän blogin syöpälehdestä ja ajattelin kommentoida. Minulla itsellänikin on blogi osoitteessa http://www.esirukouksia.blogspot.com ja olette tervetulleita sitä lukemaan. Minusta olisi kivaa tutustua teidän perheeseen ja varsinkin teidän suloiseen pikkutyttöön. Itse olen pian 29 vuotta täyttävä nainen ja olen työkyvyttömyyseläkkeellä monien vaivojeni takia. Missä päin Suomea asustelette jos joskus sitten kun tutustutaan paremmin, voitas nähdä vaikka jossakin? t. Henna
Hei Henna!
VastaaPoistaTiesi löysi blogiini, hienoa ja kiitos kommenteistasi! En nyt ehtinyt sinun juttujasi käydä lukemassa, mutta varmasti käyn vilkaisemassa...
Me asumme aakeella laakeella pohojanmaalla. Kunhan olet lukenut enemmän näitä sepustuksiani, niin olet jo aika paljon perillä millaisia huithapeleita olemme. Meidän perheessä on kuusi tulisielua, joten vauhti on välillä sen mukaista. Se höystettynä vakavalla sairaudella kaikkine mutkineen, niin on meillä ollut kyydissä pysyminen.
Nauti kauniista talvisesta luonnosta! Juuri ihastelin kuinka täydellinen kuunsirppi kellottaa taivaalla. Mene ja kurkkaa ikkunasta!
Terkuin Tiina
Hienoa, että Reetta pääsi yhteyksiin luokkansa kanssa tietokoneen kautta. Varmasti äiti siellä nautti tyttöjen hihityksistä ;) Luistelu ystävien kanssa on näille sitä parasta puuhaa..siinä tulee liikuntaa, raikasta ulkoilmaa ja erityisesti hyvää mieltä kun pääsee ikäistensä joukkoon ja hetkeksi kokemaan sen että minähän olen yksi heistä vaikka nyt pikkuinen eristys onkin päällä. Meidän pojalle ero ystävistä on ollut se pahin juttu varmasti koko syövässä, mutta, kaikkeen tottuu. Näköjään.
VastaaPoista- Minna