KEVYT MIELI

Positiivareiden sivulta nappasin tänä aamuna ajatuksen; "kevyt mieli tuottaa lennokkaita ajatuksia". Oon joskus havainnut juuri tämän seikan... Siis huomasitko, joskus! Välillä tuntuu että ajatukseni eivät muuta olekaan kuin kevytmielisiä. Kuinka minun oikeastaan kuuluisi käyttäytyä moisena ihmisenä. Ihmisenä, joka on rypenyt kriisissä. Ihmisenä, joka rypee vieläkin yhdessä jos toisessa kriisissä. Ihmisenä, jonka pitäisi oppia. Ihmisenä jonka pitäisi kasvattaa, opastaa. Onko luvallista kasvattaa samanlaisia omista lapsista, siis sellaisia kevytmielisiä, joilla vilkkuu silmäkulmissa. Onko tähän olemassa jokin lainsäädäntö. Aamulla heräsin hyvin nukutun yön jälkeen. Mieli oli kevyt. Sitten alitajunnasta paukahti, tässä minä vain olen nukkunut, vaikka meillä on Oulu-päivä. Syyllistin itseäni, kun olin ollut koko yön kevytmielinen. Siis nukkunut niinkuin käsittääkseni normaalin ihmisen kuuluukin nukkua.
Olen myös miettinyt miksei mielen keveys näy omassa painoindeksissä. Onko minut siis pakko maadoittaa massalla, jotten lähde leijumaan. Sillä niin kovin helposti lähden mielin kevein, haahuilemaan, inpiroitumaan ja suhamaan. Pitäisikö minut jollakin liekalla ankkuroida, porstuan nurkkaan. Pistää liekaan niinkuin ajokoira. Antaa vähän löysiä ja vaijeria. Mutta aikansa kun juoksee, niin tolppa tulee vastaan ja juoksu pysähtyy.
Uskon, että minulla tuollainen juoksuvaijeri ja vastuuntunto jossakin onkin, mutta onko se arjessa koko ajan mukana. Kuuluuko vastuun olla jokaisessa sanassa ja tehdyssä asiassa. Toisaalta kyllähän ne sieltä kaikesta kuultaa läpikin, sillä lapsemme ovat käsittääkseni yhteiskuntakelpoisia. Tai siis onkohan näin, vai yritänkö perustella omaa käyttäytymistäni jotenkin. Olipas taas paksua ja jotenkin syvältä puski tuo syyllisyys. Joten vaihdan aihetta...
Aina sanotaan, että miehen euro on eri kuin naisen euro. Eilen sen jälleen konkreettisesti havaitsin. Olen vuosikausia jo haaveillut tietystä tietokoneohjelmasta, sellaisesta kirjoitusohjelmasta. Wordista. Aina se on ollut liika kallis hankittavaksi, ei mitään järkeä... Olenkin siis paukuttanut Paintilla tai muilla kommervenkeillä kaikkia kirjallisia tuotoksiani. Tälle on aina naurettu ja päätä puisteltu... Muutama vuosi sitten suoritimme kaksivuotisen yrittäjän ammattitutkinnon. Lopputentit ja lopputyöt kirjoitin sitten velipoikani läppärillä, jossa moinen ohjelma oli. Koska eihän moista ohjelmaa ole järkeä hankkia, kun se on niin kalliskin. Eilen sanoin, että haluan sen just ja nyt. 110 €. Siis älyttömän hintainen, onko järkeä? Sillon kihahti! Kun mies tarvitsee erikoistaskulampun, se maksaa 99 €, uudenvuoden rakeitteina on helppo ampua taivaalle 80 €, jokin erikoisviski maksaa 50-60 €, vahvistin toimivan tilalle muutamia satasia...  Onko niissä sitten järkeä, niin onko. Kilahdukseni jälkeen kaivoin sukkanauhoistani tarvittavat rahat ja nyt minulla on koneella moinen ohjelma. Haa! Nyt onkin toinen ongelma, enpä enää osaa käyttää sitä. Ja minä kun en käyttöohjeita lue. Eli kannattiko? Vitsi kuinka kannattikaan, minähän kyllä sen opettelen ja opin. Sehän on saletti. Tässä asiassa en vielä ole kovin kevytmnielinen, mutta eiköhän se mieli kevene kun vähän asiaa työstän. Ähäkutti ukkokulta, minä vielä näytän sinulle tuon tarpeellisuuden...
Nyt työstän paplarit pois päästäni, saan sellaiset kevytmieliset paplarikiharat. Oulu kutsuu!