Jälleen olen säikäyttänyt lukijoitani omalla purkauksellani, pahin meni jo.... Sain ihanan sähköpostin kohtalontoveriäidiltä. Lyhyesti sen viesti kuului näin: " teillä menee hyvin, ei ole keneltäkään pois." Voi kun tuonkin asian osaisi suhteuttaa kippuroidessaan ja nauttia omista onnistumisista. Toki ainahan on tilastoissa myös ne parantuneet, muutenhan ei olisi järkeä edes yrittää hoitaa. Toivottavasti meidän lapsemme on se tilastollinen prosentti parantuneissa. Toki saamme joka kerta kuulla onnistumisista, paranemisista ja tulevaisuudestakin, mutta jotenkin menetykset vetävät niin nöyräksi.
Mitäpä maallisia. Nyt odottelen sitten soittoja Reetan ja Reinon lääkäreiltä. Eli kyttään puhelimen kanssa. Vakuutusyhtiön puhelu on jo tullut.
Meillä oli muovinen joulukuusi, kokosin sen juuri pois. Sehän tuo vasta varisikin. Kauheasti muovineulasia ympäri huushollia. Muutenkin olen jouluroinat pistänyt jemmaan, oli ja meni.
Tänään sataa lunta. Ihanasti puhdistuu maailma. Mutta Tessa nyyhkii, sataako sitä niin paljon, ettei se sula edes toukokuun synttäreihin mennessä. Murhe tuokin, ja aika epärealistinen. Tuplilla on luokkakaveri pihalla, tekevät lumihotellia. Fanny pakertaa vielä koulussa.
Verna on tekstaillut kummitätinsä meille viikonlopun viettoon. Ihanaa saada lisää akkaenergiaa kehiin. Yritin Pasille ehdottaa poikamiesviikonloppua vaikka hornan kuusessa, mutta ei halua jättää meitä! Olisi nyt mennyt, kun ei kuitenkaan jaksa meidän touhottamista. Samalla olisi saanut pidennetyn aikalisän meistä. Mutta onko tämä riippuvuutta? No itseppä on valintansa tehnyt, porkkana on nakattu...
Olen ostanut syksyllä sellaisen retron tiskipulverin. Eli käsinpesuaine jauhemaisessa muodossa. Olen sitä nyt parisen viikkoa käyttänyt säännöllisesti. Eilen Pasi sitten täytti tiskikoneen ja päätti käyttää kyseistä ainetta. Miksi täällä on vaahtoa näin kauhiasti? Kolmeen kertaan piti huuhdella samat astiat, kunnes vaahto poistui. En kuulemma ollut kertonut, mutta olihan paketissa kuvat ja tekstit. Moinen pesuaine on ainakin minulle jo lapsuudestani tuttu, mutta minähän olenkin maalaistalon tyttö. Mielestäni samaa merkkiä käytettiin myös karjakeittiössä.
Olen yrittänyt järkkäillä lasten arviointikeskusteluaikoja, yllättävän työläs hommeli tuokin. Melkein pitää jo kalenteria täyttää, jotta muistaa mitä, missä ja milloin. Verna-riepu oli eilen sanonut opelle, että Reetan sairaalareissu kestääkin kaksi viikkoa Helsingissä. En tiedä, miten asian oli noin pieleen ymmärtänyt. Onneksi koululta eivät ehtineet uusia kirjoja perään lähettää. Kiireellä iltayöstä asiaa korjaamaan, olemme kyllä kotona. Ihan väärä hälytys. Jälleen suunnitelmia uusiksi. Samaan syssyyn piti kaikista lapsista kirjoittaa vanhemman näkemys. Siinäpä se ilta menikin, kun lanttu tyhjänä yritin kaiken päivittää. Tessa puolestaan suuttui, kun olin kommentoinut hänen olevan kärsimätön läksyjen tekijä. Pulttaa heti, kun ei tiedä vastausta, eikä halua itse sitä hakea. Hän ei kuulemma ole kärsimätön, vaan ei ymmärrä. Korjasin lappuun, ettei ymmärrä aina läksyjä. Siitäkös uusi pulttaus, ettei hänen ymmärryksessä ole mitään vikaa, ei tuolla lailla saa laittaa. Opettaja luulee pian, että hän on tyhmä. Ollappa siinä sitten äitinä, hubaa!
Helsingissä pääsimme ystävien kanssa kaupunkikierrokselle. Katselimme kauniita rakennuksia ja jouluvaloja. Kiersimme Helsingin Suurkirkon ja tunsimme olevamme niin pieniä. Reetta jaksoi portaat juosten. Pääsimme myös ystäville kylään, sitäkös Reetta oli odottanutkin.
Haimme ravintolasta ruoka-annokset asunnolle. Minä napostelin järkevänä salaattia, mutta Reetta söi tukkimiehen annoksen Spagettibolognesea. Mielettömän hyvällä mallilla tuo neidin ruokahalu.
Oulun kentällä söimme seisovastapöydästä. Reetta söi kaksi valtavaa uuniperunaa, voilla. Kermaperunoita, leipää ja lautasellisen riistakeittoa. Painoa on tullut puolisen kiloa lisää.
Tästäkin asiasta saamme olla todella tyytyväisiä. Harvoin tässä vaiheessa kukaan oikeastaan ottaa mitään kasvupyrähdyksiä, mutta kaikki tuo on positiivista. Elimistö on ilmeisesti hyvässä toipumisvauhdissa. Reetta löysi taksin vierestä naisten rannekellon, sellaisen kullatun. Viimeksi löysimme muutaman kympin setelitukkona.
Minä raukka pomppasin tarkastuksissa; käsimatkatavaroissa liika isoja pulloja. Kyllähän minä tuon jo lähtiessä tiesin, mutta paniikissa nakkasin kaikenmaailman hiustenfixausaineita mukaan. Sinne jäivät nöyrästi paluulentoa odottelemaan. Helsingin päässä piti sitten kiireellä löytää korvaavia minikokoisia mömmöjä tilalle. Tukka hyvin, kaikki hyvin.
Vip-osastolla saimme olla rajavartioston, ministerin ja diblomaattiseurueen kanssa. Kyllä ne varmaan taas miettivät, mitäköhän kassialmoja sinne tunkee. Mutta mielestämme sulauduimme loistavasti joukkoon. Pyysimme palvelua siinä missä suuremmatkin herrat. Kaikkeen tottuu! Mutta nyt tuo imuri odottaa tanssittajaansa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti