KÄRRÄILYÄ

Kuinka paljon meidän huusholliin uppoa ruokaa, taukoamatta. Lapsemme omaavat todella hyvän ruokahalun, olen sen kyllä kiitollisena tajunnut. Monessako perheessä on ongelma lasten ruokahaluttomuudesta tai syömättömyydestä. Kun yrittää kasvattaa nykyisellä ulkonäköpaineiden aikakaudella omaan vartaloonsa positiivisesti suhtautuvia nuoria naisia, on siinä haastetta. Meillähän on kerroin viisi, sikälimikäli minäkin tuohon katekoriaan loksahdan. Ja miksen loksahtaisi? Paljonko paineita saadaan mediasta, omasta läskien kanssa painiskelevasta äidistä, koulusta, harrastuksien kautta ja niin edelleen. Kanavat ovat moninaiset, paineita saattaa tulla yllättäviltäkin tahoilta. Eli mielelläni kärrään ja kärrään, kunhan ruoka on osa jokapäiväistä elämää. Mitä sitten kärrään, onkin minun vastuulla. Valinnat tehdään kaupassa.
Mielestäni teen keskivertojärkeviä ja monipuolisia ratkaisuja. En ole kiihkoilija tai intoilija, Reetan ruokarajoitteetkin asettavat omat raaminsa. Tällä hetkellä uunissa muhii omatekoiset lohkoperunat, kanaa ja kauhean iso lihamurikka. Lisäksi salaattia, juomaksi maitoa ja vettä.
Ekaluokkalaisena Tessa oppi jouluksi lukemaan. Katoin pöytään kevytmaitoa. Lapsi tavasi 1,5, en muuten juo, pitää olla nolla. Kysyin, että mikä nolla ja missä. Rasvaa nolla, vastasi lapsi. Mistä moinen aivoitus, juuri lukemaanoppineelle tytölle. Paistoin omatekosia jauhelihapihvejä, samalla hän kieltäytyi niitä syömästä, kuulemma rasva näkyy. Olin kuulemma selittänyt, ettei rasvaa saa syödä. Niin mitä rasvaa ja missä muodossa. Olin kyllä lautasmallista ja monipuolisuudesta puhunut. Verrannut upporasvassa paistettuja ranskalaisia omatekoisiin lohkoperunoihin. Niiden eroa terveellisyyden suhteen. Samalla logiikalla lapsi otti sitten lihapiirakkapaketin jääkaapista, tässä on vain 13%, minä syön näitä enkä noita rasvaisia pihvejä. Moinen yhtälö blondin mielenliikuilla, huh! Avuttomuuden tuulet viheltelivät aivoissani. Joko anoreksia on meille jalkautumassa tai muut syömishäiriöt. Olin juuri lukenut samalla viikolla jenkkitutkimuksista, joissa 7-8- vuotiailla on vakavia syömishäiriöitä. Silloin puhisin hurjaa maailmaa, ei meillä täällä kotimaassa moisesta ole tietoa. Kunnes samalla viikolla asia jalkautui omaan laumaamme ja pöytäämme.
Lapsissamme on todella herkkäsieluisa, tunnollisuuden, kiltteyden ja itseltään vaativuuden perikuvia. Pelkään heidän puolestaan, etteivät ulkoiset paineet aiheuttaisi sisäisiä paineita ja siitä eteenpäin. Kerran tajusin Fannyn painon laskeneen ja pituutta tulleen. Heti vaakalle, verikokeisiin, neuvolaan ja seurantaan. Se oli minulle kauhea järkytys. Enkö ole tajunnut, huomannut, opastanut, lastani oikein ruokkinut.
Itse olen lapsuuden pyöreydestä johtuen ollut koulukiusattu vuosikausia. Pelkään sitäkin lasteni puolesta. Kiusatuksi tulemista, en nyt painon suhteen, syyhän voi olla mikä tahansa. Millaiset arvet vuosien piina sisukaluihin jättää, kuinka minäkuvan vääristää. Yläasteella olin pitkänhuiskea ja hoikka, mutta läskiksi haukuttu. Kiusaajani vetivät yhä samalla kaavalla, vaikka puitteeni olivat todella toisenlaiset. Onko kehonkuvani tästä syystä yhä vääristynyt, onhan se. Mutta kyllähän kuluneen vuoden traumakilot ovat myös ärsyttävää todellisuutta. Eli koita siinä sitten hyväksyä itsesi, ilman että aiheutat oireita ja mallia lapsillesi.
Onneksi ukkokullan puolelta on rimpulat geenit perintönä. Tytöillä on upeat sääret ja hoikka, notkea, tasapainoinen vartalo. Ei sen puoleen, kyllä minullakin sääriä on...
Alunperin piti kirjoittamani ostoskärryistä, niillä kärräilystä. Vähäkö lähti aihe lapasesta. Seuratkaapa pariskuntia ostoksilla. Eilen viimeksi seurasin... Miehet tököttävät paikoillaan, nojailevat apaattisina ostoskärryihin. Kyse on siis ruokakaupasta, eikä muusta shoppailusta. Monesti naiset vielä raahaavat korit, kärryt ja tekevät päätökset. Sinkoilevat hyllyltä toiselle, määrätietoisesti, tehokkaasti ja selvällä suunnitelmalla. Sillä aikaa miehet huokailevat, verkkaisesti katselevat ympärilleen, ottavat jonkin askeleen perässä. Vaimo suhahtaa eri hyllyväliin, kantaa käsissään ja lastaa kärryyn johon mies nojaa. Liha-kalapalvelutiskillä asiakkaana ovat naiset, miesmuuri seisoo kuin vartiakaarti takana. Passiivisina, tärkeinä, tiellä. Tukkien meidän tehokkaiden äitien tarkkaan suunnitellun ostosorganisointiliikeradan. Vähäkö ärsyttää, tekisi mieli sanoa, että valitseppa ukko se leipäpaketti sillä aikaa ja ole hyödyksi! Niin ja pois minun radaltani.
Isäni käy, äidin tarkkaan laatiman, ostoslistan kanssa usein kaupassa. Kauraryynit olivat viimeksi aiheuttaneet päänvaivaa ja paniikkia. Kuinka voikin olla sen sadanlaista pakettia. Miehenloogisuudella kotiin kantoi sitten sellaisia annospusseja. Olen auttanut yhtä setää kaupassa, vaimo laittanut ostamaan persiljaa, mikä ihme se on? Voileipäkakkua vaimo oli tekemässä. Sitten oli kypsää kermajuustoa, ukkopololla korissa oli sulatejuustopaketti, niinpä tein hänen kanssaan ne loput ostokset... Ajattelin jeesata miestä mäessä.
Entäs naiset ja auto. Puhun nyt itsestäni, en siis välttämättä yleistä. Mitä mies ja tietotaito on aiheuttanut, avuttomuutta auton kanssa, ennen olin monipuolinen ja lahjakas. Kärräilin siihen aikaan kirkkaankeltaisella Fiestalla, Tähdenlennolla. Ei ollut peukalo keskellä kämmentä, tai siis olin yleensä kossiporukalla kuskina, joten apu oli silloinkin lähellä. Kärräilimme kavereiden kanssa milloin missäkin. Nautin yhä autolla ajamisesta, kärräilystä. Pari viikkoa sitten, olin silloinkin Ouluun menossa. Pissapoika huusi tyhjyyttään, piti saada täytettä. Pysähdyin huoltoasemalle ja heittäydyin heti todella avuttomaksi blondiksi. Hyvin sain apua. Ensin avattiin konepelti, kun en vivun tarkkaa sijaintia muistanut. Sitten ne miehet näyttivät vielä sen oikean kannen, joka piti nostaa, joka oli se pissapoikasäiliö. Olisinkai minä siitä ajan kanssa selvinnyt itsekkin, mutta kun oli kiire ja ne joutilaat miehet siinä terassilla. Kiitin ja silmiäni räpsytin. Jatkoin kärräilyä Oulua kohti laulellen.
Tänään ehdotin ja odotin, että ukkokulta olisi kärrännyt kaverinsa luokse itsensä tuulettumaan. Mutta ei kuulemma osaa mökkihöperyyttään edes ulkoistaa itseään. Eli kärräänkö ihan omin käsin? Sitten kärrään tuplat mummulle päivähoitoon. Isommat muksut ja systerin muksuineen ratsastamaan. Hitsi kuinka minulla on koko päivä täysi ohjelmaa, muilla ei tunnu olevan kiire mihinkään. Pyykit, tiskit, ruuat ja vessojenpesut. Ukkokulta on tanssittanut tänään imuria. Tänään minun ei tarvitse kärräillä ostoskärryjen kanssa, voin boikotoida ruokakauppoja. Tai eihän sitä tiedä vaikka syövät pöydän kertalaakista tyhjäksi, on nimittäin ihan hyvällä ruokahalulla varustettuja naisenalkuja nuo meidän tytöt...