OUTOA

Tämä päivä on jotenkin outo, olen niin hämilläni kaikesta, otettu, pihalla ja siitä huolimatta arki rullaa ympärilläni. Sätkin omassa outoudessani, ajatuksissani, mietteissäni, aivoituksissani. Mitä tämä on, mihin tämä johtaa? Olen jotenkin todella hämmentynyt, kun olen saanut paljon palautetta tästä kirjoittamisestani. Ehkei ne sitten ihan outoja asioita ole, joita koen, näen ja kirjoitan. Jos kerran niin moni siitä on minulle palautetta antanut. Pääsääntöisesti positiivista sellaista. Luulin olevani todella outo, kun asian maailmoille hihkaisin, sitten kaikki ovatkin että jee! Outoa!
Aamumme on alkanut kaikenlaisella nahistelulla, mikä ei todellakaan ole outoa. Milloin toinen tuijottaa toista liika pitkään. Aamiaispöydässä tehtiin tuijotusmuuri maitopurkeista ja tuiojotettiin ruttuturpana takaisin. Vesoissa on ollut ruuhkaa, lukkiutumista. Uhastakin jumiudutaan katselemaan hammasvälejä pitkän kaavan mukaan, kun toinen rynkyttää housut nilkoissa ovea. Hiusharjoja piilotellaan, kenkiä haetaan, kapinoidaan ja kiukutaan.
Sitten minulla kilahtaa, kun aina joku huutaa jonkin oven takaa, enkä kuule kaikkea. Omassa outoudessani heilun paplarit keikkuen imurin kanssa. Enhän voi joka paikkaan revetä, kaikkia kuulla, kaikkeen puuttua. Kaverini oudoksuvat, kun kuvittelevat minut paplareissa. Ei kuulemma ole ensimmäinen mielikuva meikäläisestä. Siihen vaaleanpunainen harsohuivi, ruusukuosi ja Aino-tossut... Outo tapaus, myönnettäköön.
Huomenna saamme jälleen vähentää hyljintälääkkeen annostusta, aamun 25 mg vaihtuu 10:een. Huomisessa on jälleen jännitysmomenttia, sillä on poliklinikkapäivä. Ainahan sekin jännittää. Toisaalta, outoa, miksi? Osatolla kohtaan meille outoja ihmisiä, joiden lapsille on annettu tämä outo kohtalo. Se on joka kerta yhtä raskasta. Ihan kurkusta kuristaa sekin todellisuus. Mutta näitä asioita tulee vielä pitkään kohdata, niistä emme pääse eroon vielä vuosikausiin.
Yöllä näin outoja unia, muistan jopa osan niistä näin aamullakin. Siinä unessa outo äiti, arvaatko kuka, vei ersityksissä olevan lapsensa väenpaljoukseen koirien kanssa. Olimme liikkeellä pyörällä, tiellä oli liukkautta ja koirat vetivät vauhdilla. Yhtäkkiä löysimme itsemme työpaikkani laajennuksen vihkijäisistä. Siellä oli virallista pukumiestä ja tiukkaa protokollaa, kunnes meikä pamahti sinne koiravaljakossa lapsi tarakalla. Ihmismassa kohahti, puheet keskeytyivät ja kaikki kyselivät mikä outo ihminen tänne tuli tuolla lailla kesken kaiken? Outoa kyllä, säpsähdin hereilleen ja löysin itseni sohvalta lukemasta. Kello oli peräti 01.24. Ei huolta, nukuin sen jälkeen kyllä aamuun saakka.
Olen niin huolissani myös meidän Reinosta. Korvatulehdus senkuin jyllää, vaikka hoidettu on jo vaikka kuinka kauan. Voiko se olla näin vaikea? Viimeksi kun kävimme Oulussa eläinlääkärissä saimme kuulla, ettei koiralla ole enää tärykalvoja olleskaan. Kauheaa, ajattelin. Olen nimittäin itse joskus koheltanut aamutoimissani vanupuikolla ja hiusharjalla tärykalvoni halki. Se oli kauheaa, kipeää ja kuuroutta useita viikkoja. Kuinka koira moisen kokee. Sain luennon ihmisen ja koiran korvanrakenteen erilaisuudesta. Ei se ihan yksi yhteen mene. Nyt ongelmana on millä hoitaa, kun tärykalvoa ei ole. Annamme antibioottia tabletteina kahdesti päivässä meetvurstiin käärittynä. Lisäksi pahoinvoinninestolääkettä. Korvien huuhtelu ja puhdistus aamuin illoin. Sitten poimuihin toisenlaisen tipan sively. Eilen tosin Reetta meni koiralle varatut meetvurstit syömään, joten jouduin turvautumaan antibioottipiikkiin. Sain niitäkin viimeksi varalta mukaan, jos maha ei enää kestä. Sanoin eläinlääkärille osaavani pistää... Luottavaisena Reino antoi piikittää, tiesin osaavani. Mutta sitten meikäläisellä pimeni. Päätä pöytään, jalat notkui, huimasi ja tajunnantaso heilahteli. Ohjelmoin Reetta soittamaan iskälle, jos putoan. Reetta nauroi outouttani, sillä olenhan pistänyt omaa lastakin pyörtymättä. Outoa, miksi moisella tavalla käyttäydyin. Reino kuulee tällä hetkellä loistavasti, mutta menettää kuulonsa mahdollisesti mikäli homma jatkuu. Reino on kuitenkin oma positiivinen ja aktiivinen itsensä. Antaa hoitaa ja huumori on myös mukana. Kysyinkin viimeksi meneekö tällainen eläinrääkkäyksen piikkin vai voimmeko jatkaa. Kuulemma päällepäin koirasta ei ole havaittavissa kärsimystä ja kipua joten jatkamme. Reinolla on nyt tarkka ruokavalio; peuraa ja perunaa. Yritämme selvittää, josko taustalta löytyisi jokin ruoka-aineallergia. Mutta onhan tämä melkoista hakuammuntaa. Lohduttaudun sillä, että meillä on jo opaskoira, Kaino, valmiina. Sikäli mikäli Reiska kuulonsa menettää. Koirat kulkevat joka paikassa kylki kyljessä. Kaino ilmoittaa myös aamu- ja iltalääkkeiden ajankohdasta. Kaino on keksinyt sen, että saa samalla itsekin maistijaiset, jotta Reinon epäilykset eivät heräisi. Sitten olemme antaneet myös palkkion reippaudesta. Niin olisikohan minulla mahdollisuus myös koiran omaishoidontukeen? Tajusin juuri, että kyse onkin kuuloaistista, eikä näköaistista. Siis tarviiko Reino opaskoiraa, sehän tarvitsee kuulolaitteen. Onkohan sellaisia, varmaan aika outo kapistus...
Opettaja lähti juuri Reetan luota. Reetta lähti koululle viettämään välituntia. Hyppäsi open auton kyytiin naama naurussa ja menoksi. Tänään on kantasolusiirron jälkeen päivä+153. Jospa päivämme jatkuisi vähemmän outona....