Nyt minulla on se oma tila aivan konkreettisesti. Tila, jossa on tiivis kansi; meteli, maut, hajut, aromit säilövä. Näppärän kokoinen, kestävä, pestävä ja muotoilultaan ajaton. Kansi on musta, muuten läpikuultava. Tilavuus on kokonaista 1litra, siis todella tarkkaan mitattu.
Pidin eilen Tupperikutsut, sain tuollaisen näppärän purkin emännänlahjaksi. Viimeinkin minulla on konkreettinen oma tila. Laitoin sen takan päälle. Illalla lapset kyselivät, miksi yksi purkki on takan päällä? Iskä kuului lapsille vastaavan, se on nyt meidän äidin oma tila... Hyvin oli oivallukseni sisäistänyt. Mutta minä iso, äänekäs, liikkuva ihminen. Onko oman tilan tarve todellakin noin pieni. Pelkäsin sen olevan tynnyrin luokkaa. Onko se noin pienestä kiinni, yhdestä tehokkaasta litrasta. Voiko moista pönttöä käyttää koodikielenä jatkuvasti. Purkki lattialle kamarin oven taakse, jotta kaikki tajuaa, että mamma tarvii nyt omaa tilaa. Tajuaako ne silti? Saanko tilaani siltikään, kun ovi narahtaa ja aina jollakin on jotakin. Jos ei muksuilla, niin jompi kumpi koirista tulee ovenrakoon.
Olenhan minä nyt viime viikkoina tietoisesti omaa tilaa hakenutkin, ottanut vaikka väkisellä. Ei sitä kukaan minulle anna, joten on riuhdottava ja oltava itsekäs. Omaa tilaa olen saanut tekemällä erinäisiä mieleenjuolahtavia asioita, liikkumalla, tapaamalla ystäviä, kuuntelemalla haluamaani musiikkia ja autonratissa. Parhaiten saan sen oman litrani lähtemällä kotoa! Eilenkin menin uimahalliin, sain särkeä peilityynen vedenpinnan, kauhoa ja räpiköidä hiljaa, ennen muita ja omilla ehdoilla. Uida vaikka keskellä allasta vilkuilematta kuinka muut pärjää. Tajusin myös sellaisen tyhmän asian, en ole koskaan uskaltanut uida keskellä allasta, vaan nytpä uin ja uskallan. Luotanko enemmän itseeni, tiedänkö paremmin rahkeeni vai olenko kohdannut kauheampiakin asioita kuin syvän uima-altaan? Olenko siis saanut omiin pelkoihini ja kauhuihini hiukan perspektiiviä ja etäisyyttä. Selitän hiukan, olen menneisyydeltäni paniikkihäiriöinen ihminen. On se jossain vieläkin, mutta taka-alalla. Eli minun on aina pitänyt tietää kuinka syvää on, yllänkö reunaan ja missä on pelastustiet...ynnä muita pieniä niksejä. Eli olen ikäni uinut rannansuuntaisesti tai lähellä reunaa, mutta eilen siis uin keskellä allasta. Joka ei ymmärtänyt, niin älä edes yritä ymmärtää! Tämä oli vain äärettömän tärkeä oivallus itselle, se riittäköön. Tekee niin niin hyvää!
Olen tajunnut myös, etten aina halua ja jaksa olla se vahva. Olisi ihanaa olla vain naisellinen nainen, heikkouksineen. Täysin uusi rooli, minulle tuntematon juttu. Siinäpä se oli lyhyesti ja ytimekkäästi. Nyt sulattelen tätä oivallusta. Huh, huh taas.
Olen jälleen saanut uuden hengenheimolaisen sähköpostiini, valitettavasti leukemia on yksi yhdistävistä tekijöistä. Teitä alkaa olla jo todella paljon, olen otettu, innoissani ja hämilläni. Kiitos, olen saanut jakaa niin monta tarinaa ja elää niissä mukana. Jaetaan niitä jatkossakin. Mieletön tunne, jos joku täysin tuntematon ihminen minulle uskaltaa avata sisimpänsä. Eli vertaistuen valtava voima on siis olemassa, kunpa me itse kukin sen pystyisimme hyödyntämään. Tajuamaan.
Sitten eiliseen vielä. Pukuhuoneessa kuivasin hiuksiani sellaisen puhaltimen alla, nostin sen ääriasentoon, koska olen pitkä. Yleensä vehje lukkiutuu, mutta nyt se tuli päähän että paukahti. Siis minä sain tällin putoavasta hiuspuhaltimesta. Mummut siinä kauhisteli, kuinka se nyt noin? Niin siinäpä se, pitikö minut maadoittaa ja palauttaa moisella tällillä... Kotona vessanoven suussa olen vetänyt lipat villasukissani muutamaan otteeseen. Lapset suihkuttelevat hoitoainetta sähköisiin hiuksiinsa, siitäkös lattia liukastuu kummasti. Eli olen siis tapaturma-altis ihan oikeasti. Eilenkin hinkkasin lattian desinfiointiaineilla, jottei mitään pahempaa sattuisi. Taas tänä aamuna näytti hoitoainepilvi laskeutuvan lattialle.
Toiset viettävät pyjamapäiviä luultavasti viikonloppuisin. Meikä kapinallisena ajatteli vetää sellaisen tänään. Pyjama, villasukat ja -takki, niillä hiihtelen. Ulkona paukkuu pakkanen liki 23 asteessa, maisemat ovat upeat, valon määrä lisääntyy. Auringossa on havaittavissa myös lämpimiä sävyjä. Mutta kun minua viimeyönä paleli, kurkku kävi kipeänä, eilen jääkaappilämpöisellä autolla ajelin ja loppuviikosta on Oulun keikka. Niinpä ajattelin ottaa silleen iisisti, ettei tule mutkia matkaan. Moralisoikaa kuinka paljon haluatte, nyt otan oman tilani lukemalla, kuuntelemalla musiikkia ja tanssahtelemalla sisätiloissa. Olen purkissa, pistän kannen tiiviisti kiinni ja fiilistelen...
P.S. Siitä hiton purkista puuttui kunnon äänieristys ja raivaritaltutin! Kun oma tunnelma paisuu, niin se ei tahdo mahtua survomallakaan vaivaiseen litraan... Sen pitäis olla joko tynnyri tai palju!
T. minä illalla kello 20.16
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti