LUMENTUOKSUA

Sain viime viikolla puhelun ystävältäni Etelä-Suomesta. Kuulemma siellä tuoksuu viimeinkin lumi, siis joulun odotettu tuoksu tuli valkoisen lumipeitteen myötä. Kuinka kauniisti ajateltu, lumentuoksu. Uusi ajatuksentynkä minulle, arvatkaapa kuinka nyt tuoksuttelen. Tosin onko näinkin ihana tuoksu kärsinyt inflaation meidän lakeuksilla, sillä sitä on kiitettävästi. Mutta tunnen sen kinoksista huolimatta, se on uusi aistittava asia aina kun pistän nenänikään ulos. Saati sitten, jos olen ulkona.
Onko se sitten lumentuoksua, jota koiratkin aina kuonot pystyssä siemailevat ulkona.
Ulkona on todella kaunista, upeaa. Olemme kuitenkin kyyrötelleet sisätiloissa pääasiassa siksi, ettei tule tyhmyydessä paleltumisvilustumisia. Fanny nääs torisee hiukan vieläkin ja kylmyys saattaa iskeä niin petollisesti ja vilustuttaa. Tänään pakkanen paukkui reilussa 25 asteessa aamutuimaan. Kouluissa kuuluu olevan oppilaskato, sillä isoja laumoja lapsia makaa sairaana kotona. Emme siis riskeeraa tässä asiassa pätkääkään.
Eilen näin pikaiseltaan ystävän vuosien takaa. Hänpä meni kysymään, olenko maalannut? Siitä se taas lähti... Ajelin suoraan ostamaan taulupohjia isoja sellaisia lisää. Minulla on muutama idea pyrkinyt ulos, mutta olen niitä viikkoja jopa kuukausia makustellut. Analysoinut mieltäni, sieltä puskevia värejä, aiheita, sulatellut, kuulostellut, ihmetellyt. Mikä se on nyt joka vaatii ulospääsyä, mistä se tulee? Värimaailmassa on paljon vielä sulateltavaa, aivan ihmeelliset tuubit vetävät puoleensa. Kuulkaas on huulet taas törröllään, kun tanssahtelen keittiöateljeessani. Siinä kaiken keskellä porisee jauhelihakeitto, jottei totuus unohtuisi. Eri asia on sitten missä ruokailu tapahtuu, pöytätilaa ei ole siihen annettavaksi. Mitäköhän ukkokulta ruokatunnilla tuumaisi, jos kattaus löytyisi saunanlauteilta. Sielläpä meillä ei ole vielä koskaan syötykään lounasta.
Nyt jalkaudun kameran kanssa pihalle, sillä systeri soitti juuri, että auringon molemmin puolin näkyy sateenkaari. Mielettömiä valoilmiöitä ja tunnelmia. Lumentuoksuakin.
Niin on siemaistu kaikki aistit täyteen valoa ja tuoksua, joskin hyytävä tuuli iski luihin ja ydinkerrokseen asti. Kiltisti siis palasin sisälle.
Reetalla kävi aamusta opettaja, nyt neidilläkin syntyy taidetta. Rohkeita värejä ja pitkään muhinut idea. Kyllähän tämä luomisentuska aina yhden kanssa onnistuu, mutta kun muutkin haluavat maalata. Kuka syrjäyttää kenetkin ja millä keinoin. Keittiö ei taho riittää millään, kun kaikki maalaavat suuruudenhulluja töitä. Kukaan meistä ei oikein halliste minimalistista työskentelyä, tarvimme laajoja kaaria ja tilaa roiskia. Eilen käskin Fannyn kuunnella yhden kappaleen, joka meinaa pyrkiä minulta tauluna ulos. Aika jännä kuinka lapsi koki sanat, aiheen ja välittyvän värimaailman. Siinä oli todella paljon samaa kuin omassa ideassani. Mikä sen saa aikaan, mistä se tulee. Yölläkin olin vähällä nousta maalamaan siinä kahden jälkeen. Mutta niin vain sain pidettyä itseni sängyssä. Olihan se tuskaa pari tuntia kieriskellä ja idea senkuin jalostui jalostumistaan. Mutta sitten aamulla en saanut sitä maalattua, ärsytti. Olisi sittenkin pitänyt haahuilla kaikessa hiljaisuudessa yön tunteina. Mutta nytpä on valmiiksi pureskeltu juttu, aihe, kunhan vaan löydän oikean tuubin, pensselin ja askelkuvion. Kyllä se vielä irtoaa, kunhan hiukan kiusaa ja odotututtaa...