RAUKAN RUIKUTUSTA ( ei ole pakko lukea )

Kylläpäs kuulkaas käämit käryää ja savuaa tänä aamuna. Kaikki vain niin kiristää, siis ihan kaikki. Eniten oma itseni, ihan koko kokonaisuudessaan. Helekatin komeudessaan, laajuudessaan. Ei siis ole osa-aluetta, mikä ei ärsyttäisi.
Viime yö kiristää, meni taas kieriskellessä. Tessa tarjoili ruokaa unissaan, Verna nauroi. Rasittavia lapsia. Koirat juoksivat unissaan, vikisivät ja haisivat koirille. Itse keekoilin vaikka missä asennossa, ilman syvää rentouttavaa unta.
Herätyskello ärstytti. Eilisen leikin jäljet ärsyttivät. Avattu televisio sieppasi. Kahvi maistui pahalle, olen myös kyllästynyt kananmuniin aamupalana. Krooninenmunavaje ärsyttää. Mutta paistoin siitä huolimatta, nyt sitten munanhaju leijuu kamarin nurkkia myöten. Farkut ärsyttivät, Tessan kommentit mitkä nuo on? Jotenkin oudot... Mikäpä ei olisi outoa ja sopimatonta. Ärsyttää ruusupaita päällä, ihan niinkuin niissä olisi piilopiikkejä, jotka uppoavat lihaan asti. Minä ja minun ruusupaitani, alkaa jo olla kroonis-koomista. Tämä havaittava keski-ikä ärsyttää. Tähänkö olen tullut, tämäkö tulos.
Puhelinmyyjä kauppasi Aku Ankkaa, sehän on tullut meille pian sata vuotta, miksi sitä kaupataan. Olen jättänyt soittopyyntöjä, tekstareita, enkä saa vastauksia. Ärsyttää joka kuukausi todistella Kelalle samat asiat; kantasolusiirron jälkitila yhä... Tänään olemme päivässä +74. Joka kuukausi sama rumba, anomukset, taistelut oikeuksistaan. Velvollisuudet. Byrokratia. Lappusulkeiset.
Minua ärsyttää tämä olotila, jatkuva tasapainoilu arjen ja jälkitilan kanssa. Jokainen päivä on voitto, mutta välillä ei tahtoisi jokaisesta päivästä jaksaa taistella. Kunpa aika menisi hyrräämällä levollisesti itsekseen... Silleen leppoisasti nautiskellen ja rullaten. Tänään tuntuu, että jokainen päivä on lusimista, kunpa olisimme jo ensi vuodessa ja pitkällä. Kunpa tämä odotuksen piina joskus hiukan löysäisi. Varmaan nyt pyörähdys kotona kärjistää entisestään. Pasin pitää olla loppuviikosta kotosalla, Fannyn koulussa. Näinpä minun kotijaksoni oli ja meni. Mitä ehdin? No niitä hiton lappusulkeisia, siivousta, pyykkiä ja pakkaamista.
Eilen kävimme metsässä. Tajusimme olevamme pyssymiesten piirittäminä, on nääs hirvijahdin aika. Sielläpä sitten iski hirvipaniikki, sillä löysimme tuoreita jälkiä, kuulimme hirvikoiran haukun. Ei innostanut enää edes uudet punaiset saappaat, halusin kiireellä pois. Koiratkin löysivät kaikki jorpakot ja ne piti pestä. Pesun yhteydessä piti saksilla leikellä risuja karvoista, kun ne keräävät kaiken mukaansa. Koirien kuivaaminen ärsytti.
Kantapäiden aggressiivinen pauke vasten lattiaa ärsyttää, kaikki kapinointi. Olisivatpa lapset äänettömiä, kapinattomia, hajuttomia ja huomaamattomia vaikka päivän. Ärsyttää tajuta, että kantapäioden pauke sen kuin jatkuu, vaikka lapset ovat koulussa. Ärsyttää tajuta, että ääni lähtee omista jaloistani. Raivostuttavaa naputusta joka askeleella.
Viikolla harjakihartimeni pätki hiuksia kuivatessa, tajusin johdon olevan poikki. Onhan se kyllä pätkinyt kesästä saakka, mutta en ole tajunnut vaaraa. Ostin sitten uuden, jonka kanssa en tule toimeen. En siis osaa vääntää uusilla harjaksilla, sekin sieppaa. En nääs halua siitä ongelmaa, yleensä survon ilman peiliä menemään ja valmista tulee. Nyt ei tule, vaikka kuinka survoo. En jaksaisi opetella kantapään kautta. Eilen laitoin hiukseni, nyt on sellainen klommo sivussa, ettei sitä saa peitettyä. Olen siis nukkunut todennäköisesti pää läjässä. En halua vääntää taas...
Mikroaaltouunikin lasahti pari viikoa sitten. Sekin ärsyttää yhä. En siis taho osata tuota uutta käyttää, siinä kun toiminta alkaa kahden sekunnin viiveellä komennosta. Ja sekös ärsyttää, kun kerkiän jo uudelleen sinä aikana ohjelmoida. Värikin sieppaa. Nyt haluaisin kaiken olevan väritöntä, mautonta , harmaata ja enemmän harmaata.
Puuteri hajosi sillä tanssikeikalla muutama viikko sitten, toinenkin hajosi Oulussa. Nekin pinnoitteet ovat vain pölyjä enää, miten nyt silmänaluseni saan peittoon, valokynäkin hiipuu. Onkos saatavilla sellaista kestopuuterointia, niinkuin kestovärjäyksiä. Naama ärsyttää. Silmät, elämän peilini ovat kiukkuiset, laimean näköiset, liika harmaat. Missä on pilke?
Koirat ärsyttää, pitääkö ne hiivatin kolotusvoiteet jaloista nuolla pois. Siis minun jaloistani. Taas on repinyt resuja raajoja. Pitääkö jokainen askel seurata sympaattisena. Antaisivat mun vain olla, ilman ymmärrystä ja sympatiaa. Pitääkö aina olla läsnä, sylissä, vieressä ja kaverina. Muka ymmärtää.
Luin vuodentakaisia kirjoituksiani. Samaa jauhantaa yhä. Enkö osaa muuta kuin jauhaa samaa levyä ja ruikuttaa. Huomasin, että lähes päivittäin sain kommentteja. Viestejä ulkopuolelta, useitakin päivässä. Nyt saan jauhaa ja ruikuttaa ihan yksikseni, kukaan ei uskalla enää edes kommentoida. Jokainen päivä on kuitenkin yli 200 kävijää, eikä viikkokausiin mitään jälkeä kommenteissa. Sekin ärsyttää. Olenko omilla teoillani, sanoillani, asenteellani karkoittanut ihmiset. Kukaan ei uskalla, jaksa tai halua. Ärsyttää havaita ja tajuta jälleen tällainenkin piirre itsessäni, miten osaan tämänkin tehdä päin honkia. Uuvuttaa kaikki. Olenkin miettinyt, punninnut; onko järkeä jatkaa, jos vain narisen omaa surkeuttani. Pidänkö tällä tavalla omaa ruikutustani yllä. Pitäisikö minun keksiä uusi väylä tai ruikuttaa vain pöytälaatikkooni. Mitä minä tästä saan, onko minulla enää kenellekään mitään annettavaa? Kauanko meinaan jatkaa? Jatkanko?
Aamuni huipentui vessanpöntöllä. Siinä asialla istuessani tajusin, että vessapaperi oli loppu. Tietenkin myös kaapista. Ei koko huussissa yhtään rullaa! Ei auttanut kuin huutaa Tessa tuomaan paperia. Että ärsytti, tämäkin vielä! Aika alkukantaisissa asioissa mennään ja kaikki ärsyttää. Kyllä koirat kaverina vessareissuilla ovat, mutta eivät osaa ja tajua paperia hakea. Kyllä ne tyhjät hylsyt osaavat noukkia.
Mitäpäs nyt, pohjalla ollaan ärsytysten kanssa. Ruikutus ei näytä edes ruikuttamalla loppuvan. Joten suljen tämän hiivatin vehkeen ja alan elämään tätäkin päivää ihan oikeasti. Tiskikone pyörii, koirat odottaa, pyykit odottaa, pölyt odottaa, elämä odottaa... Ulkona on joku outo valoilmiö, ärsyttävän kirkas aurinko. Miten se uskaltaa, ettei vain osuisi muutama säde tähänkin risukasaan.