TUULIVIIRI

Vaihteeksi tuulee, oikeastaan myrskyää. Mikäli olisi tuuliviiri katolla, niin johan pyörisi vipperää. Taipuisi ja notkuisi.
Tässäpä aasinsilta omaan tunteeseen ja olemukseen, koen olevani tuuliviiri. Pyörin kepin nokassa puuskien riepotellessa. Saumat paukkuu ja tappi natisee, mutta pysyn mukana. Pyrin olemaan johdonmukainen, ahkera, herttainen ja ihana äiti. Yritän kuunnella, huolehtia, ymmärtää ja olla ihana. Vaimon roolista en osaa kommentoida mitään... Menee aikansa löytää jälleen paikkansa kotona. Arjessa ja pyörityksessä. Kun olen/olemme kotiutuneet on kuulemma sotkujen määrä lisääntynyt, tiskien määrä, pyykkien määrä ja tappeluiden määrä. Mikäs ihme se nyt on, jos kaksi leppoisaa maailmanmatkaajaa yrittää asettua taloksi. Toki tämä taiteellinen puoli puskee skräppäämisen ja paperin muodossa esiin keittiössä. Kaikki pitää olla käden ulottuvilla, kun ei tiedä koska inspiraatio iskee. Kokkaamiseen ja keittiöhommiin menee enemmän aikaa ja vaivaa, sillä ruokavalion kanssa on oltava tarkkana. Toki muutkin muksut ja elikot yrittävät ottaa minut pyöritykseensä. Kuinka paljon pyörin ja taivun, kuinka paljon on riittävästi.
Nukkumakuviot alkavat asettua uomiinsa, jokainen on nukkunut jopa omassa huoneessa ja omassa sängyssä. Ukkokullankin kanssa olemme saaneet kuorsata vierekkäin kokonaisen kahden yön verran. Harvinaista herkkua.
Yritän asettaa sääntöjä ja rajoja lapsille, noudattaa niitä myös itse. En päästä niitä iltaisin yksin kylille, en anna meikata kouluun, käsken pukeutua järkevästi ja käsken olla yhteiskuntakelpoisia ihmisiä. Esikoinen haaveili tummista hiuksista. Mitä teki tuuliviiri-äiti; värjäsi lapsensa hiukset tummanruskeiksi. Vitsi kuinka vastuullista toimintaa. Sama väri sekä äidillä, että tyttärellä. Mutta mikäli teini-ikäisen uhmakkuus ja raivot saadaan hiustenvärjäyksellä muutettua positiivisuudeksi, hieronnaksi, yhteistyöksi ja herttaisuudeksi niin teen toistekkin. Parempi tehdä mamman kanssa yhdessä, kuin salaa ja väärin piilossa. Lapseni on kuin uudesti syntynyt ja ihana, kantapäätkään eivät ole paukkuneet värjäyksen jälkeen. Oliko seos liika vahva, menikö liika syvälle vai mistäkö moinen vaikutus. Aamua-iltaa satelee suukkoja ja haleja. Olenko lunastanut paikkani lapseni murrosiässä olemalla samanlainen tuuliviiri kuin teinikin. Reettakin olisi halunnut sänkeensä uuden sävyn, mutten uskaltanut. Nääs kun se käänteishyljintä pistää ihon tällä hetkellä hilseilemään. Mitäs siitä olisikaan seurannut, jos siihen hilseilyyn olisi imeytynyt ruskea hiusväri... Ehdotin Fannylle punaista ja Vernalle liilaa hiusväriä. Eivät halunneet? Mitenköhän suhtaudun tulevaisuudessa värjäyksiin, lävistyksiin ja tatuointeihin. Jää nähtäväksi; ottaako tuuliviiri itselleenkin vai yritänkö olla jyrkästi vastaan. Toisaalta moni kotkotus meneekin ohi, kun siihen annetaan lupa, jopa kannustetaan. Ei enää kiinnosta, kun se on luvallista. Pätee myös isännän autonvaihtoon, kun keksin kannustaa ja innostaa niin johan ollaan huuli pyöreenä mistä päin nyt tuulee? Nytkö? Autoko? Ootko nyt ihan varma?
Tuuliviirinä käänsin omassa kampauksessani jakauksen toiselle puolelle. Olen saanut kommentteja uudesta tukasta, kuka teki ja missä. Ihan ite ja omassa vessassa. Tuuliviirinä päätin hankkia uudet silmälasit. Uudet pokat ja jakaus uudella paikalla. Vitsi mitä irroittelua. Tuuliviirinä tajusin laittaa farkkushortsit legginssien päälle ja saapaat jalkaan, näytän ihan tuulella käyvältä, mutta mikäpäs tässä. Jopa lapseni ovat minut hyväksyneet ilman kritiikkiä. Tosin tänä aamuna minulla oli väärät lasit päässä, eivät kuulemma sopineet kukkakolttuun. Nöyrästi vaihdoin sopivammat.
Olen myös saanut viimeinkin ne petroolinväriset kengät. Ne löytyivätkin sitten systerin avustuksella Ylivieskasta. Näinpä, mitä sitä suurista kaupungeista edes hakemaan, koska yleensä kaikki tarvittava on täällä saatavilla. Ne ovat sellaiset järkevät talvisaapaat, Sievin jalkineen valmistamat. Tuuliviirinä tosin tarvisin myös sellaiset vähemmän järkevät ja petroolinväriset...
Ostin tuossa matkan varrella petroolin tyynyliinan olkkarin sohvalle. Nyt himotuttaisi nyplätä jollain tekniikalla samansävyinen torkkuhuopa. Kunhan ensin saisin tuon kaulaliinan valmiiksi.
Olen myös laittanut vaatteita roskiin, sellaisia joista tulee huonoja muistoja. Sellaisia vaatteita ja tavaroita, joihin liittyy negatiiviset asiat. Kuinka selvästi voin muistaa mitä itsellä oli silloin päällä, kun saimme lokakuussa diagnoosin. Tammikuussa, kun saimme tiedon kantasolusiirrosta. Mikä yöpaita minulla oli Helsingissä mukana, se on nyt kaatopaikalla kompostoitumassa. On asioita, jotka piirtynyt syöpymällä sisimpään. Ihmisten sanoja, ilmeitä, kuultua musiikkia, tuoksuja, hajuja, tunnelmia. Yritän nyt päästä kaikesta tuosta maallisesta kuonasta irti, sillä ajatuksistaan ei niin vain pääse. Tuuliviirinä temmon asioita roskiin, poltan roviolla tai pistän kierrätykseen. Sillähän niistä päästään, eivätpä enää paukahtele negatiivisena vastaan.
Lasten juhlakengät olivat hukassa, minuthan siitä syyllistettiin. Olen siis todella lahjakas kuulemma tuhoamaan ja hukkaamaan muidenkin asioita ja tavaroita. Kuinka olenkin onnistunut sen tekemään muualta käsin. Siellähän ne olivat kuitenkin kaapissa, missä pitikin. Ensin piti vain syyttää mammaa.
Koirat tulivat ulkoa ja kauhea ä`än haju. Kaino-rievulla oli hiukan roiskunut kakatessa. Tyypilliseen tapaansa Kaino yritti piiloon sängyn alle, mutta Pasi veti neidin pesulle. Mitä teki tuuliviirimamma, naputteli vain konetta vieressä. Kyllä minä näkyvät roiskeet putsasin ja jatkoin vain.
Kaino on ollut ehkä suurin mielensäosoittaja minulle. Saappaita on järsitty, ei niitä uusia vaan vanhoja. Villatakin helmaan on tullut kolo. Pahinta oli se, että Kaino ilmastoi minulle tärkeät harmaat nyppyläsukat, jotka olin saanut synttärilahjaksi. Nyyh! Aina kun istun nojatuoliin, on Kaino välittömästi sylissä. Raukalla ollut ikävä ja nyt tekee kolttosia saadakseen huomiota. Tuuliviirinä pitäisi ilmeisesti värjätä sekin eriväriseksi, josko senkin kolttoset muuttuisivat positiivisemmiksi. Huomiota ei enää haettaisi negatiivisten asioiden kautta vaan positiivisten asioiden. Pätisiköhän tuo sama koiraan, kuin teiniin.
Eilen iski puusepällemme inspiraatio. Meillä on entinen pöydänkansi, josta on vedetty palaa eri tarkoituksiin. Se on sellaista lämpökäsiteltyä koivua. Eilen Pasi keksi laittaa uudet ledivalot saunaan, näinpä niille päätettiin tehdä uusi tausta kattoon. Minä piirsin suuren jalkapohjan, sellaisen metrisen. Nyt siihen upotetaan 12 valoa, 5 varpaisiin ja muualle loput. Se laitetaan sitten kattoon. Lapset taas hämmästelivät, mikä tuosta tulee. Ehdotime olohuoneen lamppua. Sitten makkarin kattovaloa, mutta mikään ei uponnut. Saunanvalon ne sentään hyväksyivät... Kerran keksimme tehdä saunan lasioveen maiseman. Aikas helppoa; ensin liimattiin autonikkunan tummennuskalvo. Sitten mamma ja paperiveitsi. Siihen vetäisin vapaalla kädellä rantamaiseman; palmulla, kuulla ja linnuilla. Sitten vedettiin ylimääräinen kalvo irti, avot! Hyvin on pysynyt kaikki nämä vuodet. Kun istuu lauteilla kuumassa ja kosteassa voi ikkunan avulla kuvitella olevansa tropiikissa palmujen alla, meren rannalla ja kuun loisteessa. Helppoa tuuliviiri-mielikuvamatkailua. Välillä kannattaa heittäytyä ihan tuuliviiriksi ja tehdä mitä mieleen juolahtaa.