On kuulkaas ollut kauniin kuulas ja aurinkoinen syysaamu. Mielikuvissani pyöräilin rennosti hauveleiden kanssa ja nautin syksystä. Mielikuvissani kaikki luisti kuin tanssi, paljetit kimmeltäen ja askeleet liitäen. Mutta mitä olikaan todellisuus tälle aamulle.
Hubbalaheijaa!.
Kaikki alkoi oikeastaan jo eilen illalla. Tessan päätä särki koko päivän, naama oli kalpea ja illalla nousi lämpö. Juomaa, lepoa ja särkylääkettä. Väinö puolestaan kapinoi sisälläoloa vastaan ja suoritti virtsaamistarpeensa Tessan kamarin nurkkaan, juuri kun olimme nukahtamaisillaan. Kyseistä ongelmaa ei ole silloin, kun Väinö saa olla ulkona. Siitä paukahti kauhea perhekriisi ja itkuhystera. Aamulla nousin seitsemältä organisoimaan... Mistä aloittaisin.
Kahvia pannullinen ja eiku hommiin... Puoli kahdeksalta muksut ylös ja aamupalaa kehiin. Kaksi muksua kouluun, Reetan lääkitys ja Tessan kanssa päivystykseen. Pikana crp näytti 70 ja hemo 150. Samalla paniikkipuheli Ouluun osastolle, kuinka toimia Reetan suhteen. Vastaus; Reetta heti Ouluun turvaan taudilta. Eiku lääkärijonoon. Lääkäri teki kuulemma "raskaustestin poskiin" eli oikeastaan ultrasi, sieltä röntgeniin. Röntgenistä takaisin jonoon. Sitten tulikin Oulun suunnalta uusi komento; firma täynnä, odotellaan Tessan diagnoosi. Tuossa välissä muutama puhelu ja komento kotiin, muutama vastaamaton puhelu ja savuamista. Kuvassa näkyi selvästi poskiontelotulehdus. Lentäen apteekkiin, sillä Vernalla oli hampaiden oikomislääkärille aika 10.30. Ehdin hammaslääkäriin, mutta missä lapsi? Ei ollut taksilla haettu, unohdettu siis. Jälleen paniikkipuhelua opettajalle ja hain itse. Paha ristipurenta ja uutta aikaa kehiin. Sitten sain jälleen puhelun osastolta, pysykää kotona. Reetta saanut jo tartunnan, jos on saadakseen.
Samalla tajusin, että olen oman purentakiskoni järsinyt lähes poikki, joten minullekin uutta aikaa. Samalla tajusin myös, etten tiedä olenko hampaitani vuoteen edes pessyt ( ei vaiskaan olen minä ). Paikkakin on pudonnut tässä vauhdissa ja hammaskiveä ilmaantunut. Varasin itselleni sellaisen kokohoitohetinyt-paketin. Palautin Vernan kouluun. Aamupäivän aikana olin luvannut hakea sellaisen ennakkoperintö paketin mekkoja tytöille, hirvenluita koirille ja tyrnimarjoja itselle. Samalla suhasin tankkiin löpöä, ettei jätä välille. Pasi organisoi Reetalle oman yksityisvessan, desinfioi jälleen huushollin ja mietittiin kuvioita tartunnan kannalta uudestaan. Tein puhelimessa myös Väinöstä väliaikaisen adoptiosopimuksen äidin ja isän kanssa. Tosin isä ei siitä varmaan tiedä vieläkään, kun ei ollut kotona kun kissa sinne vietiin... Eli ideana on se, että Väinö asuu maalla niin kauan kuin Reetan eristys jatkuu. Siellä kissa saa olla luonnon helmassa, eikä Reetalla ole tartuntavaaraa. Kahdentoista aikaan olinkin kotona keittemässä siskonmakkarasoppaa, ihan levollisena.
Tein myös postipaketit tilatuista 70 kortista. Nyt Reetalla on opettaja ja minä tarvitsin jälleen aikalisän kamarissa. Onneksi tuli iltapäivä ja elämän balanssi saavutti meikäläisen.
Onneksi on kuivashampoo, kun ei enää ehi edes päätänsä kastella. Luin artikkelin yhdestä vahvasta vaikuttajanaisesta, joka elää kellon kanssa kilpaa. Hän on vaaleahiuksinen naisministeri ja käyttää kuivashampoota. Miksen siis minäkin. Elämänihän on vaikuttavaa, kiireistä, hektistä ja aikataulutettua...
Huomenna taksi hakee meidät seitsemältä, jotta ehdimme osastolle kokeisiin hyvissä ajoin. Toivottavasti selviämme päivän keikalla, sikäli mikäli kokeiden tulokset saapuvat ajoissa...
Minulle iski jälleen päänsärky, eikä siis ihme. Yksi henkilö sanoikin, ettei ihmettele yhtään, jos minulla joskus pikkuisen päästä vihiloo tämä arki.
Mikä olikaan se mielikuvani tästä aamusta. Aurinko paistaa yhä, koirat ovat pyöräilyvalmiudessa yhä ja minä tarvin happea yhä. Mieletöntä hauskuutta toi myös saamani puhelu, kummipojan varpaat murtuneet. Voiko murtumat ja koheltaminen periytyä noin niinkuin kummiudenkin myötä. Vitsi kuinka onkin kaunis ilma! Kappale kauneinta päivää....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti