MUUTAMA MUUKIN ASIA

Oikeastaan minulla on paljon asioita kerrottavana, mitä kaikkea tähän muutaman viikon paastoon mahtuukaan. Ja mikä ainakin itselle on tärkeää, niin jokaiseen päivään, viikkoon ja hetkeen mahtuu paljon hyvää ja positiivista. Vaikka meille on kylvetty perkeleellinen, inhottava, pelottava, itkettävä ja vihaamani syövänmurunen, se ei näy arjessamme juurikaan. Se ei kuulu jatkuvasti puheissamme, ei näy ilmeissämme, ei vaikeuta tavallista arkeamme kotona. Reetta nappaa sytostaatit ja muut tarvittavat lääkeet lennosta, täydestä vauhdista. Meillä on ihan hyvä olla kaikesta huolimatta tai ehkä juuri siitä syystä. Kukin tulkitkoon asian kuinka parhaakseen näkee.
   Toki mietin itseäni, olenko liian lähellä, enkä tajua. Saanko olla näin tästä hetkestä onnellinen, luottavainen, iloinen ja spontaani. Tunnen olevani jopa oma itseni, saanko olla. Olen yhä vakaa, tunnen taistelevani oikeilla keinolla. Ainoilla keinoilla, jotka minulle on vanhempana annettu. Muutama viikko sitten tai oikeastaan toukokuussa sain ystävältä sähköpostia. Siinä hän mietti, kuinka jaksan niin paljon syöpää jauhaa, syövästä kirjoittaa, elää syöpää. Enkö osannut päästää irti syövästä, vai sanoiko alitajuntani ettei kannata täysin löysätä. Ei ole vielä aika tuuletella, sillä matka on kesken. En tiedä, en vaan tiedä, mutta tässä mennään.
   Reetta ottaa siis päivittäin solusalpaajia kotona, kerran viikossa täsmälääkkeen, suoja-antibiootit menee ennallaan. Suonensisäisesti neljän viikon välein, jolloin samalla viisi päivää myös kortisonia ja vatsansuojalääkkeitä. Verikontrollit viikoittain. Viikko sitten Reetta antoi parhaat koetulokset siirron jälkeen, vaikka solumyrkkyjä olikin paukutettu. Trom 320, Hb 127, leukkarit 5,9 ja neutrofiilit 2,1. Arvoista saa olla tyytyväinen ja kiitollinen, sillä annosta voitiin nostaa ja voimme luottavaisin mielin jatkaa kotona. Toisaalta osoittaako hyvät arvot, etteivät myrkyt pure? Toisaalta solumyrkyt ja niiden vaikutukset näkyy viiveellä arvoissa. Tiistain arvot olivat kuta kuinkin samansuuntaiset, nyt leukkarit 3,3. Hoidon aikana haetaan tasoa 1,5-3, joten ovat siihen suuntaan laskeneet. Trompparit ja hemo kuulemma kertovat, ettei tauti ainakaan ole kasvanut, jos ne ovat noin hyvät. Eli maallikkona tulkitsen yhä, että se on murusena ja omien laskelmieni ja toiveideni mukaan se murunen on myös nuijittu. Nujerrettu, hoidot tehoaa ja se paha poistuu. Toki joka kerta eri lääkärit asioita tulkitsevat, jokainen kertoo hiukan eri tavalla, tulkitsee omalla tavallaan. Osa huokailee syvästi ja voivottelee, mutta sitä en halua lääkäreiltä kuulla. Haluan heidän pysyvän ammattinsa suojissa ja pitävän ryhtinsä. Ei tämä asia voivottelemalla kummene, ei meidän, ei läheisten, eikä henkilökunnan. Me tiedämme faktat ja taistelemme. Nujerramme ja samalla nautimme kaikesta mistä voi nauttia. Näen meillä tälläkin hetkellä monia mahdollisuuksia, joihin on tartuttava ja joista meillä on lupa nauttia.
   Sillä viikolla kun kävimme Helsingissä saimme siis kylmää kyytiä. Yksi ilta perheenä märistiin ja jauhettiin. Seuraavana päivänä kävimme Oulussa tipassa ja siinä kriisiavussa. Sitten olemmekin porskuttaneet positiivisella sykkeellä. Pasi kävi isompien typyjen kanssa enoni mökillä kalassa, kokonaisen viikonlopun ajan. Minä jäin tuplien kanssa kotiin, nauttimaan laatuajasta pienellä porukalla. Reetta halusi mummulaan yöksi ja niin he menivät. Tottakai annoin mennä, koska sitten kun arvot laskee, niin kyläilyt loppuu. Mitä teki mamma, märehti kotona ja ruikutti yksinään... No ei, tein jotain monen mielestä tyhmää ja moraalitonta. Mutta viis teidän mielipiteistänne. Pappa antoi minulle auton ja sanoi: "Aja niin, että karstat lähtee..." Meikä päästeli parin puolitutun kanssa tanssimaan Kalajoelle. Aamulla kotiin puoli neljältä, kunnes Reetta soitti  minulle 04.50 ja sanoi minun kuulostavan pirteältä. Oli laskekellut, että olen jo herännyt, kun olen aamuvirkku. Tosi asiassa en ollut edes nukahtanut. Niinpä olinkin tuplien luona jo kahdenksan jälkeen.
   Mutta kuinka hyvää tekikään, ottaa aikalisä ja tehdä sitä mistä nauttii. Eli mielestäni me tarvitsemme kaiken sen positiivisuuden ja latautumisen mitä ikinä keksimmekään. Minä lataudun musiikilla, tanssilla, rytmillä, luonnolla, taiteella, äitiydellä, ystävyydellä, inspiraatiolla, naurulla, koomisuudella, kirjoittamisella, lukemisella, puhumalla ja luovalla hulluudella. Pasi latautuu kalastamalla, virvelöimällä, puuhaamalla, autoilla, tekniikalla, dokumenteilla, pihatöillä, kavereilla, relaamisella, Mökömajassa lepäämisellä selällään luontoa kuunnellen, soutamisella ja grillaamisella. Niin ja tietty kissoilla ja koirilla ja perheellä ja kodilla. Mutta meidän täytyy mahdollistaa toisillemme omakin aika, omatkin tavat latautua ja nauttia. Sillä kun kokee positiivisia asioita niin nehän jättävät positiivisen jälkensä. Ilman, että kumpikaan todellisuutta unohtaisi, pakenisi tai laiminlöisi. On ollut sateinen kesä, joten olemme pakostakin pyörineet paljon samoissa nurkissa, joten ilmojen mukaan on myös mentävä. Silloin kun paistaa niin antaa paistaa, siitä imetään virtaa ja positiivisuutta. Silloin kun on kylmää ja sataa, niin ei sekään haittaa. Meillä pelataan, leivotaan, ollaan kainalossa, saunotaan, luetaan ja grillataan makuupusseissa ja katoksen alla.
   Viikko sitten löysin itseni tuntemattomasta paikasta, tuntemattonmien ihmisten kanssa ja opiskelemasta tuntematonta asiaa. Heittäydyin ja koin olevani juuri oikeassa paikassa. Olin kurssilla ja suoritin kansainvälisen healing touch-kurssin. Saat olla tästäkin juuri sitä mieltä, mitä haluat, minullakin on mielipide. Reetta on siis päässyt muutaman kerran hypnoosiin ja energiahoitoihin, tulokset ovat hyvät. Reetta nukkuu hyvin, näkee positiivisia unia, iloisia tarinoita ja on paljon, niin paljon levollisempi. Tällä hetkellä hänkin on todella tyyni ja vakaa, tasapainoinen. Vaikka voisi luulla tilanteesta johtuen jotain ihan muuta. Täällä on ollut käymässä ylivieskalaissyntyinen nainen, joka on kansainvälinen opettaja ja uranuurtaja tällä saralla, (Rauni Prittinen King). Hänellä on vuosikymmenien ura Jenkeissä, siellä kyseinen hoitomuoto on käytetty sairaaloissa, sotasairaaloissa ja teho-osastoilla. Mikä tärkeintä, tällaista hoitoa käytetään yhdessä lääkäreiden ja huippulääketieteen kanssa. Tämä on se pointti, joka pitäisi meidänkin tajuta. Nämä asiat tukevat toinen toisiaan. Hoito perustuu kosketukseen, energioihin ja enrgiakenttien tasapainottamiseen. Reetta osaa jo itse vaatia, pyytää, jos tuntuu että ahdistaa: "Äiti tee minulle se tasapainotus, kun sen jälkeen on niin paljon parempi olla..." Onko sitten kyseessä lume, huuhaa tai humpuuki, ihan tasan tarkkaan sama, kunhan siitä on apua. Sama vaikka se olisi täyttä hihhulointia, kunhan kohde saa siitä jotain irti. Toisaalta kuinka usein me tiedostamattakin teemme tätä, silitämme, sivelemme ja tasapainotamme. Tasaamme ja poistamme pahoja asioita. Siis silitämme tai niinkuin Verna totesi ensimmäistä kertaa katsoessaan: "Ha haa, nyt sitten otat törkyä pois..." Ilmeisesti elekieli antoi lapselle sellaisen mielikuvan. Ihan oikean mielikuvan sai, siitähän juuri onkin kyse. Nyt meillä sitten heittäytyy lapset ja Ukkokulta vuorotellen hoidettavaksi ja tasapainotettavaksi. Nyt ei siis kannata ikkunasta seurata, sillä milloin makaa Ukkokulta tai lapsi keittiönpöydällä reporankana ja meikä liikehtii törkyä poistavasti ympärillä. Näin unta, että itselläni oli sellaiset selkään asti ulottuvat linnanneitomaiset korkkiruuvikiharat, vai oisko ne sittenkin olleet huuhaa-rastat? Kyseinen kurssi järjestetään nyt elokuun alkupuolella Helsingissä syöpäsairaalassa, johon osallistuu talon henkilökuntaa. Revi siitä, ole kade tai ihan mikä hyvänsä, mutta on upeaa saada moinen kokemus ja oppi itselle!
   Olenkin salaa myhäillyt, että olen aika monta kurssitodistusta napannut viimeisen vuoden aikana. Eli koen saaneni mahdollisuuksia näihin, miksi en siis käyttäisi. Kaikessa kauheudessaan ja krampissaan, elämässämme on paljon sisältöä. Paljon mahdollisuuksia. Kuntosalijäsenyyden irtisonoin, koska en ole ollut paljon maisemissa ja tulevaisuudessa yhä vähemmän. Mutta olen kävellyt, pyöräillyt, sienestänyt ja tehnyt muuta. Yhdessä, koirien kanssa ja itsekkään yksinään.
   Kello on nyt kymmenen, lapset alkavat olla hereillään. Vieno opettelee lukemaan. Istuu nokka kiinni telekkarissa ja seuraa tekstejä. Lapset nousivat ylös kissoja sylissä ja kainalossa, onnellisina. Lapsetkin ihan kehräävät. Eilen teimme yllätysretken Kalajoelle mielettömään hienoon kartanoon, museoon. Saimme kokea menneen ajan havinan, kuulla portaiden narinan, aistia menneisyyden ja unohtaa nykyisyyden. Oli hienoa pulpahtaa sadan vuoden taakse ja unohtaa nykymaailman tehokkuus. Jotenkin siinä pihapiirissä leppoistui itsekin ja ajantaju hävisi. Lapset olivat myös innoissaan. Hauska kokemus, josta riittää monta kummitusjuttua kerrottavaksi...
   Olohuoneesta kuuluu kissantassujen rapinaa ja naurua. Taidan heittäytyä mukaan. Nauti sinäkin päivästäsi, mahdollisuuksien mukaan!