MUISTA PURISTELLA SÄÄNNÖLLISESTI...

Olen ostanut laatikollisen Sini-sieniliinoja, joiden myynnistä menee 10 senttiä Roosanauhakampanjaan ja rintasyövän tutkimustyöhön. Mielestäni tärkeään asiaan. Näinpä käynnistin oman pienimuotoisen muistutuskampanjan lähipiirissäni. Postitin pinon tai jaoin suoraan käteen osalle. Kuoreen laitoin tekstatun lapun; "Muista puristella säännöllisesti". Paperi oli tietysti vaaleanpunaista.
Ilmeet ovat olleet hyviä, miettiviä, hermostunutta hekotusta, oivallusta, kiusaantunutta ähinää ja pelkkänä kysymysmerkkinä oloa. Osalle ei uppoa, vaikka kuinka selitän. Osalle aihe on liika arka julkisesti puhuttavaksi. Sain myös äksyn puhelun: mitä tämä tarkoittaa, onko meillä muka niin likaista, että käsket siivoamaan... Mistä tiesit, että luutut ovat loppu? Olen saanut ihania tekstareita ja kommentteja. Päällisin puolin minulle on tullut hyvä mieli tempaukseni jälkeen. Toki jälkeenpäin ajateltuna, olisi ehkä pitänyt tarkemmin selittää mistä on kyse. Ettei kukaan niinkuin loukkaantuisi. Ideanahan on se, että puristilisimme itse säännöllisesti rintojamme, jotta mahdolliset muutokset ja pahkurat havaittaisiin ajoissa. Toki niitä sieniliinojakin saa puristella. Mutta eihän kaiken tarvitse olla valmiiksi pureskeltua ja selitettyä, sillä opittu asia oman prosessoinnin kautta menee paremmin tajuntaan. Ainakin minulla. Näin ollen kaikki, ne joille ei paketteja riittänyt ja olette tätä kautta mukana, haluan lahjoittaa virtuaalisen paketin ja puristelutoivotukset!
Kuluneen vuoden aikana on ollut havaittavissa vanhemmilla pattihysteriaa. Tarkoitan lähinnä syöpälasten vanhempia. Moni luulee löytävänsä itsestään muutoksia, pahkuroita ja kipuja, jotka tällä nykyisellä oppimäärällä ovat tottakai syöpää. Kaikki oireet luokitellaan ja havainnoidaan tietysti pahimman kautta. Yllättävää kyllä, en ole itsestäni patteja löytänyt. Olen vain porskuttanut ja ajatellut, että mamman pitää jaksaa sairastumatta. En jouda etes normaaleja kiertolaisia sairastamaan, saati sitten syöpää vastaanottamaan. Toki jalat ja selkä ovat oireilleet pitkin vuotta, mutta nehän eivät ole sairauksia vaan pikemminkin vammoja. Eikö niissä ole hurja ero, siis onhan? Toisaalta en tajua varmaan itsestä edes huolehtia ja tarpeeksi kuunnella. Vihonviimeinen konsti on hakea netistä tietoa ja diagnosoida itse. Kerran hain ja päädyin MS-tautiin, kaikki täsmäsi. Olin kävelevä aikapommi... Toki helposti tulee ne omat oireet ja koputukset tällä hetkellä kintaalla viitattua, mutta olen mieluummin luova hullu, kuin ihan oikeasti hullu. Luin jälleen, että mikäli ihmisellä riittää huumorintajua, niin silloin ei ainakaan ole masentunut. Välillä itse miettii omia tuntemuksia ja tulkintoja. Ennenkaikkea purkauksia täällä, diagnosoidaanko minut aivan kaheliksi ja masentuneeksi kun menen laidasta laitaan. Saatte toki diagnosoida, jos se on ihan selvää. Mutta tuohon lukemaani viitaten, ajattelin minulla olevan asioiden ihan hyvin, sillä huumori sen kun jaksaa kukkia ja rehottaa kaiken tämän keskellä. Eilen ukkokullan kanssa nauroimme ääneen monille eri asioille, vakavillekin. Meillä oli ihan hauskaa keskenämme. Eikös sekin ole ihan hyvä oire? Illalla vietimme leppoisaa perheiltaa, teimme ruokaa ja höpötimme. Pienen paniikkisivalluksen antoi Reetan iltalämpö, 37.7 astetta. Jälleen paniikkinappulasoitto osastolle ja päivystäjälle. Reetta jaksoi ihan hyvin kutoi samalla kaulahuivia, vaikka me panikoimme kuumepiikin kanssa. Emme lähteneet minnekkään vaan painelimme nukkumaan särkylääkkeen voimalla. Toki jälleen huumorinkin keskeltä puski vastuu ja todellisuus. Sain tuplat sänkyymme, sillä  minä olen kuulemma edelleenkin lapseni paras asiantuntija. Näinpä sitten ainakin 28 kertaa yöllä tunnustelin otsaa, ihoa, kuuntelin hengitystä ja rekisteröin liikkeitä. Minulla on velvollisuus reagoida jokaiseen muutokseen ja kysyä viisaammilta neuvoa. Näin olemme toimineet jokaisen lapsen kuumeilun kohdalla, raportoineet siitä ja miettineet toimintasuunnitelman Reetan varalta.
Reetta on tällä hetkellä peräti kolme kiloa Vernaa kevyempi. Yleensä Reetta on ollut kilon painavampi. Ruokahalu on nyt vähän niin ja näin. Kaikki tahtoo jäädä puolitiehen. Sekös aiheuttaa paniikkia meissä vanhemmissa. Mikään ruoka ei ole tällä hetkellä idioottivarmaa tarjottavaa. Meidän on pitänyt kiristää ja pakottaa jopa tankkaamaan. Sillä painolla ei ole vara laskea yhtään enää. Samoin maksan toiminnan kannalta juotavaa pitäisi mennä paljon. Ärsyttää simputtaa ja pakottaa, mutta onko minulla muuta keinoa. Seuraava vaihe on nesteytys ja osastohoito, jos ei kotiopit riitä.
Eilen Reetta tanssi ympäri huushollia onnellisena lauleskellen. Laulu ja koreokrafia kertoi siitä kuinka ihanaa on olla kotona perheen kanssa yhdessä. Loistava aihe laululle. Tytöt ovat olleet erittäin tomeria pitkin viikkoa. Tessa on ottanut hoitaakseen pyykit; pesut, kuivatukset ja kaappiin viikkaamiset. Fanny pesi ja desinfioi vessat. Verna pesi aamuiset puurokattilat ja huolehti tiskeistä. Reetta on kaappien ja petien erikoisosaaja. On ihanaa, kun lapset omatoimisesti osallistuvat ja näyttävät että osaavat. Ilmeisesti olemme vanhempina saaneet jotakin asioita perille. Karjumiset ja kiukuttelut ovat vähentyneet puolin jos toisin. Nyt taitaa olla petivaatteiden vaihto ja tuuletus meneillään. Mitä tekee mamma, fiilistelee yöpaidassa koneella, lukee, taiteilee, lenkkeilee ja on ihan leppoisa. Huumorintajuinenkin, eikä olleskaan alakuloinen ja murheellinen. Taitaapa tulla kiva päivä, päivä +58.