TERVETULOA BLOGIIMME

Kivaa, että olet tullut blogiimme. Tämä on Reetan tarina, kuinka leukemia on muuttanut arkeamme. Onneksi elämässä on muutakin, kuin sairaus. Nyt porskutamme tämän asian kanssa, välillä itkien välillä nauraen. Koita kestää...

maanantai 25. huhtikuuta 2011

RAJOITUKSIA RAKKAUDELLA

Lapsille kuuluu asettaa rajoja rakkaudella. Nykyisin asetamme myös rajoituksia rakkaudella. Yllättävän moni seikka pitää miettiä rajoitusten kautta Reetan ja koko perheenkin osalta. Tälle aamulle on noussut esiin jo muutama. Suihkuun ei voi mennä suojaamatta uutta cvk:ta, koska sen pitää säilyä kuivana kaksi viikkoa jotta juurtuu kunnolla ja valtytään tulehduksilta. Näinpä teippasin lapsen huolella ja sitten pesulle. Tarkkaan pitää miettiä mitä aineita käyttää, ettei turhaan herkkää ihoa altista. Pesun jälkeen entisen cvk:n puhdistus ja teippaus. Aamupalaksi monipuolista, ei lisättyä sokeria. Lauantaina pistetty solusalpaajapiikki saattaa nostaa verensokeria, joten sokeritasoa ei saa itse turhaan nostaa. Trampoliinille ei saa mennä hyppimään, sillä lapsesta roikkuu paljon letkuja ja on tuoreita ompeleita. Kompromissi naapurin trampoliinilla oli se, että Reetta saa mennä mukaan notkumaan, mutta kukaan ei saa pomppia. Sillai hengaillaan varovasti. Pyöräily on ollut kivaa, mutta nyt piti sekin siirtää näpystä johtuen. Ettei ärsyynny turhaan penkkiä vasten. Auringolta pitää suojata lakeilla ja hioilla, koska solumyrkyt saattavat ohentaa ihoa ja aiheuttaa palamista herkästi. Eilenkin kalju rasvattiin useaan otteeseen. Vaatetta pitää olla vähä reilummasti ja pysyä tuulen suojassa, ettei vilustuta turhaan. Kylään ei tuosta vain mennä tai meille tulla, ettei saada pöpöjä. Kaikki vieraat ovat tarkkaan syynättyjä ja desinfioituja. Vieraatkin pidetään mielellään ulkona... Reetalla olisi kova palo puutarhatöihin, tonkimaan, kuokkimaan ja istuttamaan. Mutta ei puhettakaan, että voisi osallistua. Maasta nousee jos mitä itiöitä ja on kuulemma myyräkuumettakin liikkeellä. Ehdotimme kylvöjä ja istutuksia puhtaaseen seulottuun ja tarkastettuun ostomultaan hanskat kädessä. Myöskään mökille, joka on kylmillään, emme uskaltaudu. Sitähän ei koskaan tiedä, mitä pöpöjä sieltä voi mukanaan tuoda. Ties vaikka talven aikana on jyrsijät tai linnut siellä melskanneet. Elämässämme on roppakaupalla rajoituksia, joita yritämme parhaamme mukaan selvittää ja soveltaa käytäntöön.
Ja mitä muihin harrastuksiin kuten rullaluisteluun ja rajumpiin lajeihin tulee, on kaikki pannassa. Ihan vain siitä syystä, ettei tule haavoja, murtumia tai uupumus rankassa lajissa. Mikäli tromposyytit ovat alhaiset saattaa tulla valtavia ja kipeitä mustelmia, jotka parantuvat todella hitaasti. Sitten ne muut harrastukset. Reetta haluaisi niin harrastaa vaikka jalkapalloa, kuvamataitokerhoa, musiikkia jne, mutta kodin ulkopuolella ei voi harrastaa mitään joukkuelajia tai säännöllistä aikataulua vaativaa. Sillä joukossa pyörii jos mitä pöpöjä ja koska emme koskaan tiedä missä milloinkin olemme.
Pitää yrittää positiivisesti rajoittaa ohjaamalla ajatuksia muualle. Samalla joudumme rajoittamaan myös muiden muksujen tekemisiä, jottei paha mieli iske. Myös omien suunnitelmien kanssa pitää olla liipaisuherkässä ja kännykän saatavilla. Ei tässä niin vain kyläillä, palata työelämään tai lähdetä lomille. Mutta näillä mennään ja nautitaan muista mahdollisuuksista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti