Lauantai aamu, takana yö. Reetta oli nukkunut yönsä papereiden mukaan hyvin. Illalla sammui morfiinihuuruissa ja pahanolonlääkkeissä todella nopeasti. Raahauduimme turtina, puhumattomina ja avuttomina pois. Kävimme syömässä ja sen jälkeen olimmekin todella kypsiä iltapuuhiin. Asunnolla odotti kiva ylläri, ei mikään myönteinen. Siellä oli tehty päivällä jotain ilmastointiremppaa, jälki oli sen mukainen. Aloitimme siis siivoamisella ja kamppeiden kokoamisella. Teki mieli soittaa jo jonnekin, onko pakko nakella omaisuus lattioille ja jättää kämppä kaaokseen. Kait siitä jokin lappu oli aikaisemmin tullut, mutta emmehän me siitä tienneet.
Reetta on ollut ajoittain kipeä haavoista ja kiristävistä teippauksista. Ei ihme. Onneksi on olemassa auttavia huuruja, joita laitetaan suoraan suoneen. Lääkäri kiersi äskettäin ja huomiselle paluulennolle ei ole esteitä. Kiva päästä tuttuihin ympyröihin Ouluun. Lupasi myös poistumaan osastolta asunnolle. Toivottavasti saamme mukaan tarpeeksi kipulääkkeitäkin... Tuntuu hurjalta aloittaa jälleen uusi rankka hoitojakso, kun ei ole kunnolla selvinnyt näistäkään operaatioista. Mutta kyllä lääkärit tietää miten toimia, onneksi itse ei tarvitse päätöksiä tehdä.
Asunnon ja osaston välinen matka on juuri passeli aamu- ja iltalenkki. Pakkoulkoilua siis. Tämä passiivinen oleminen ja kieriskely vieraissa ympyröissä tuntuu. Kroppa voi jälleen todella huonosti. Itselläni on sormet turvonneet nakeiksi, silmäpussit roikkuu leuassa saakka, kengät pitää olla numeroa suuremmat, jalkoihin koskee, selkään koskee, vatsa turpoaa, sieluun koskee ja sydän pakahtuu. Kaikki tämä tuntuu ja näkyy vaikka on täysin turta.
Kotipuolesta kuului myös uusia, ikäviä asioita. Yksi pikkusiskoistani on joutunut sairaalaan keuhkonkuumeen vuoksi. Koskaan ei tiedä mitä viikko tuo tullessaan. Muut muksut voivat kuulemma ihan hyvin, puuhailevat serkkujen kanssa. Verna nukkuu mummun ja papan keskellä. Fanny on selättänyt ikäväpaniikin, tajuamalla ettei ikävä tullutkaan päälle niinkuin yleensä. Voitto sinänsä. Tessa höyryää jalkapalloturnauksensa kanssa. Kyllä siellä pappa saa ajeluttaa laumaa milloin mihinkin suuntaan, jotta kaikki aikataulut tulee täytettyä. Onneksi elikot tasapainottavat yhtälöä kantamalla kaiken ravan sisälle tassuissaan. Voi voi, eivätpä pääse vanahuksetkaan sammaloitumaan, kun koko ajan on pyörittävä tilanteiden mukana. Vierivä kivi ei sammaloidu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti