Tänään on tietääkseni torstai ja toukokuun aloitus häämöttää. Pääsiäisestä johtuen lyhyen tuntuinen viikko. Meillä oli historiallinen pääsiäinen, olimme vapaalla ja kotona koko sakilla. Yrittäjyytemme aikana olimme yleensä kaikki pyhät ja varsinkin juhlapyhät aina töissä, muksut hoidossa. Eli joutoaika ja vapaa nyt pääsiäisen aikana tuntui todella paljolta. Mitä tällä kaikella vapaa-ajalla yleensä ihmiset tekevät? Kaikkea sitä aikuinen ihminen joutuukin opettelemaan, jopa sitä ettei syyllistä itseään. Onhan ihmisiä ja ammatteja, joissa ei koskaan olla viikonloppuja, iltoja tai pyhiä töissä. Itse olemme olleet aina, tosin eivät lapsetkaan muusta tiedä.
Mutta sitten eiliseen. Otimme ylimääräiset verikokeet tiistain alhaisista arvoista johtuen, tromppareita pitikin lähteä tankkaamaan. Pasi ja Reetta lähtivät takseilemaan ennen puolta kahtatoista , palasivat viiden huitteilla. Kas kummaa ruokapöydässä Reetalle ei maistunut ruoka ja olemus väsähti. Kuume pinkaisi hetkessä 38 asteeseen. Kymmenen yli kuusi kaksikko oli jälleen matkalla Ouluun. Annoin lähtiessä särkylääkettä, jottei kuumepiikki nouse hallitsemattomasti. Reetta oli nukkunut kolmannet päikkärit taksissa eiliselle päivälle. Kun he pääsivät osastolle olo oli jälleen kohentunut ja kuume normaalilukemissa 36,4. Veriviljelyt ottivat tottakai, arvot ihan kohdallaan. Crp:tä en vielä eilen saanut kuulla. Eilinen oli siis yhtä ees taas soutamista ja huopaamista. Kuumeen iskiessä ei paljon uskalla kotiin jäädä hengailemaan, on toimittava heti. Itkuhan siinä lähtiessä piti kaikkien puhaltaa, sillä yleensähän kuume tietää osastolla olemista ja osastohoitoa. On vain rohkaistava ja kannustettava lasta jaksamaan, vaikkei itse aina jaksaisikaan. Omaa voimattomuutta ei pidä näyttää, on oltava lapselle aikuinen. Illalla Reetta soitteli osastolta reippaana ja juttuja pursuten. Kuinka loistavasti lapsi aina jaksaa koota itsensä ja löytää kivoja asioita tilanteestaan. Eilen naureskeli sille, ettei omahoitajan työvuoro ollut edes kerennyt päättyä, kun hän palasi jo takaisin osastolle. Ensimmäisellä kerralla olivat toisilleen toivotelleet, etteivät näkisi pitkään aikaan. Ja kuitenkin näkivät taas kohta...
Nyt on sitten aamu. Reetta soittelee minulle parhaillaan vessanpytyltä. Kaikki arjen askareet pitää jakaa, nyt aamukakka! Hauskaako, no meistä ehkä... Tipassa ei kuulemma ole, mutta limaa irtoaa ainakin aamusta, sekös tympäisee. Keskustelemme kaiuttimien välityksellä kakan koostumuksesta. Hajusta. Nauramme. Ikävästä. Unista. Pyöränavaimista. Taas ikävästä. Tympäisystä. Kaupassa käynnistä. Ruokaostoksista. Isästä. Jälleen ikävästä.
Kotona koemme yleensä aamutoimet ja aamupalat yhdessä. Nyt tämä kaikki täytyy tehdä kännykän avulla. Onneksi on tekniikkaa, joka auttaa arjessa ja pitää lähellä. Onhan se hienoa, että äiti on mukana aamulla vessareissullakin. Yleensä kotona vessassa on mukana myös lemmikit. Nyt piti kuvailla niidenkin asennot ja tekemiset. Väinö puskee seurallisena. Reino nukkuu nojatuolissa. Kaino on hiukka niinkuin koira pistoksissa, riepu, sillä taitaa painaa päälle juoksuaika. Onneksi Reino on leikattu eikä tajua asiasta tuon taivaallista, vaikka kuinka toinen vikittelee. Eilen tein elikoiden kanssa puutarhatöitä nelisen tuntia. Kyllä ne sitkeästi jaksoivat olla mukana. Loputon savotta saada piha kevätkuntoon, sillä jostain syystä viime syksynä on hommat jääneet tekemättä. Kenties tänäänkin ulkoistan itseni pihahommiin elikoiden kanssa... Salaisuuksien puutarha vaatii päivittämistä ja hiukka panostusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti