Näin on päivälääkkeet tiputeltu ja leikimme jälleen äänekkäästi kotista. Voi, voi, säälimme muita kerrostalon asukkeja, jotka yrittävät viimeöisiä metelikännikrapuloitaan nukkua pois. Meistä lähtee meteliä ihan selvistäkin päin ja päivänvalolla. Olemme järkyttävällä törmäyskurssilla iltaruuasta. Lähinnä Tessa isottelee ja hakee rajojaan. Päädyimme todella simppeliin vaihtoehtoon ja idioottivarmaan sellaiseen; spagettia, jauhelihakastikkeella ja parmesanjuustolla. Lisäksi kreikkalaista salaattia. Jälkkäriksi jäätelöä. Helppo saada aikaiseksi ilman suurempia hankintojan tyhjistä kaapeista. Mutta ei kuulemma ole olemassa mitään niin tyhmää ruokaa kuin jauheliha, möykkää Tessa. Meidän vannoutunut jauhelihansyöjämme! Neiti sätkii, potkii, sättii ja ärisee moisesta. En siis tunne noita kotilapsiani enää ollenkaan. Saimme juuri kuulla, että hän on lopettanut kokonaan jauhelihansyönnin. Aikaisemmin, siis kun neiti oli noin viiden, hän alkoi vegetaristiksi ja lopetti lihansyönnin ja siirtyi ainoastaan jauhelihansyöntiin. Nämä tytöt ovat ihan vesipestäviä blondeja välillä.
Pari viikkoa sitten kotona ollessani heräsin aamulla ja huomasin Tessan sängyn petatuksi. Tyttö löytyi minun vierestäni. Neiti oli yöllä noussut ylös, pedannut petinsä valmiiksi ja tullut minun viereeni nukkumaan. Näin kuulemma säästyi yksi tympeä tehtävä aamusta.
Kun tuplat olivan viiden paikkeilla Reetta halusi polkea kaikki matkat omalla pyörällä. Vernaa ei taas vähempää voinut moinen kiinnostaa, hän mieluummin hengaili takatuupparissa lauleskellen. Alkukesäisenä päivänä siinä sitten pyöräilimme ja Verna lauloi joululauluja raikkaalla äänellään takatuupparissani istuen. Paluumatkalla neiti sitten takapuoltani kaksin käsin taputteli ja totesi; on se niin iso, pehmeä ja pyöreä ei paljon penkkiä näy... Ja jatkoi lauluaan Petteri Punakuonosta. En voinut kuin huokailla nauraen ja jatkaa polkemista. Totuudentorvi!
Tessan ollessa neljän ja tuplien reilun vuoden, iski Tessalle pyllynpyyhkimistaantuminen ( muistaakseni regressio ). Kerran neiti pylly pystyssä huuteli jälleen pyyhkimään. Sinne Verna sitten vaippa polvissa roikkuen kiirehti, myttäsi paperin ja sutaisi pyllyn puhtaaksi todeten; no niin. Kyllä Tessan pörrö pyörähti napakasti, kun hän tajusi mitä tapahtui. Kummasti opit alkoivat taas löytymään. Onhan se todella noloa, jos pikkusisko pyyhkii pyllyn isommalta.
Kesällä 2004, kun Fanny oli alle kahden vuoden, olimme pihalla pyykkitelineen alla. Siinä Fanny sitten selkeästi naapurille tuumasi; naapurin Margit-täti, tulisitko katsomaan täällä on leppäkerttu. Margit-täti meni ihan hämilleen kysyessään Fannyn ikää. Hänestä oli todella hämmentävää kuulla alle kaksi vuotiaan muodostama lause. Emme itse sitä tajunneet, sillä ymmärrettävää tekstiä oli tullut jo pitkään. Tuplat puolestaan pärjäsivät omalla kielellään hiukan pitempään. He ymmärsivät täysin toisiaan ja keskustelivat asiat selviksi, ilman että ulkopuoliset tajusivat mistä oli kyse.
Nyt siirryn muisteloista todellisuuteen... Tuplat ovat pääkokkeina ja Tessaa oksettaa kaikki mikä näyttääkään ruoalta. Fanny on toistaiseksi suhteellisen tyytyväinen ja turvallisella maaperällä. Sillä Fannylle tekee tiukkaa osastolla olo. Kuulemma jännittää ja pistää mahan sekaisin. Pelottaa ja tuntuu, että pyörtyy. Empaattissympaattisherkkis. Mutta missä on iskä, taitaa maata sohvalla kuin laho lahana. Voi vitsi, että on kotoisa olo!
Kuulostaa niin ihan teiltä :D
VastaaPoistaJihaa. Meitsi on täällä. Tai siis oonhan mä ollu jo kauan ja lukenu tätä vähintää kahdesti päivässä sekä hermoillut (kuten varmaan moni muukin) jos ei oo tullut päivityksiä.. En ois ikinä toivonu, että teidän elämään kuuluu leukemia, mutta niinku sua nähdessäni sanoin, kiitos, että kirjotat siitä täällä. Mahtavaa lukea tätä tiinamaista vai sanoisinko piippomaista huumoria ja tilannekomiikkaa väsymyksen ja ahdistuksen keskellä. Tenavat sanoo usein, että lue meille Reetasta. En oo paljo lukenu, mutta yhtenä päivänä komensin ne sohvalle kuuntelemaan. Oli nimittäin käyty kiivaat keskustelut kotitöistä ja kas kummaa, sä paasasit aiheesta täällä. Mahtavaa vertaistukea. Aurinkoista kevättä teille kaikille ja tsemppiä hoitoihin. Antakaa sen kaljuhuumorin kukkia. Sillä selvitän varmasti monesta tiukasta paikasta. t. Armi
VastaaPoistaPS.En ikinä unoha niitä kertoja, ku toitte muksujen kans mainoksia.. Kummasti tuli elämää neljän muksun ja yhden hektisen äitin myötä toimistoon. =)
Vai on Armikin löytänyt oikeat vivut, hienoa! Yksi kasvatusvinkki lisää... Olemme kulkeneet kaikkien muksujen kanssa aina kaupassa ja hoitaneet asioita. Mikäli narinaa on alkanut ilmaantua, uhmakohtauksia ja naukumista, olen alkanut käyttäytyä lasteni tavoin. Vähäkö ovat hävenneet äidin käytöstä ja kas kummaa lauma on nopeasti hallinassa. Tämä on aika helppo opetus ja metodi toimii takuuvarmasti! Kuvitelkaa minut uhmakohtauksen kourissa kieriskelemässä kaupan lattialla... Tiina
VastaaPoistaSamaa olen harrastanut myös minä, kummasti lopettaa kiukku/uhmakohtaukset, kun NOLO äiti kierii lattialla kiukutellen... näen niin selvästi kuvan susta lattialla kierimässä ja jostain kumman syystä alkaa naurattaan... ;)))
VastaaPoista