HEI-LUU, HEI-LUU

Kuume heiluu ja heittelee Reetalla hetkessä yli 40 asteen, sitten taas laskee lääkkeillä. Pian taas kirii uuteen nousuun. Satuin soittamaan juuri kuumeen noustessa, jolloin Reetta ei kylmyydeltään kyennyt edes puhumaan. Paleli niin kovasti. Tunsin välittömästi itselläni kauhean puistatuksen, minut valtasi myös horkka. Horkka lapseni puolesta, itketti. Oli jälleen niin avuton olo, enkä voinut edes ottaa syliin ja lämmittää. Onneksi iskä oli paikalla ja pystyi lämmittämään. Crp oli noussut 75, ei kuitenkaan kauheasti eilisestä. Jatkavat toistaiseksi samoilla antibiooteilla. Kuumeen jyrkistä heilahduksista johtuen kuumelääkettä annetaan kuudesti päivässä. Erittäin järkevää, jottei noita kauheita horkkia tulisi.
Ruoka on maistunut kohtuudella, samoin juotava. Kuumeesta huolimatta neiti on lusinut sairaalakoulussa osuutensa. Askartelunohjaajatkin olivat käyneet. Tuloksena vappuviuhka ja kasvoihin maalattu jäniksennaama. Tosin kännykkäkuvan perusteella luulin sitä kissaksi, siitäkös tuli kipakka vastaus, se on pupu. Eilen neiti oli tehnyt kissanaamarin. Samalla olivat iskän kanss miettineet kielen nystyjä, ne kun olivat hiukan arat. Mitä jos kielinystyrät vaihtuvat ruotsinkielisiksi? Tänään sain selostuksen kuninkaallisista häistä; hiukset oli ihan auki, puku oli tavallinen valkoinen jolla oli pitkä perä, kukkia en edes tajunnut katsoa ja oli sillä huntukin. On tainnut iskä salaa haluta noita häitä katsoa, taitaa olla pohjimmiltaan todellinen nyyhkyromantikko...
Tänään päivä on mennyt jälleen siivotessa, kaappeja kolutessa, kukkia istuttaessa. Päivällä kävi myös kolme vierasta. Ihan kiva päivä kotosalla, kunhan huolivyyhden saisi vain pidettyä kurissa. Sille ei vaan sovi antaa ylivaltaa. Kun antaa pikkusormen, se vie pian koko käden, mokomakin. Kovin moni on kysynyt olemmeko menossa vapuksi Ouluun, toistaiseksi emme. Miksi minun pitäisi tuntea siitä syyllisyyttä, jos voin olla kotona. Vastahan minä Oulusta olen tullut ja pian palaan takaisin. Minulle ja muille tytöille tekisi todella hyvää olla muutama päivä porukalla, josko nuo kauheimmat kiukkukohtaukset laantuisivat kun oppisimme tuntemaan taas toisemme. Toiveissa on muutama seesteisempi päivä ennen kuin jälleen nostan kytkintä kotoa. Toivon omaksi parhaakseni, ettei tule pakkomiellettä lähteä, sillä on aika välillä hiljentääkin. Kyllä ne kaksi seikkailijaa siellä Oulussa hyvin kahdestaan pärjäävät.
Enkös kuulostanutkin järkevältä, paas katsoa mitä sunnuntaina mieleen juolahtaa. Nääs tuo mieli meinaa heilua ja tunteet tilanteiden mukana. Niinkuin kaappikellossa se heiluri, ees taas, ees taas. Hei-luu, hei-luu, hei-luu. Mikäs tässä heiluessa.