Niin on leukemia-mörön puolivuotissynttärit. Kyllä on ollut sellainen puolikas, että ei tarkkaa havaintoa ja valtavia asioita tullut esiin. Silloin ei juolahtanut mieleenkään tämänhetkiset seikat, sitä leijui pumpulissa lasten yleisin syöpä, helpottuneenakin. Toki vieläkin olemme helpottuneita siinä mielessä, että kyse on tunnetusta syövästä, josta on paljon tietoa. Mutta ei tämä helppoa ole. Jokainen lapsi kuitenkin menee niitä omia polkujaan, räätälöidysti.
Mietin usein, kuinka Reetta kokee itse mörön läsnäolon. Miltä tuntuu, kun se mörkö on sisällä, sitä ei saa omilla teoillaan pois. Miten paljon se vaikuttaa kaikkeen. Kunka lapsi kykeneen suhtautumaan kaikkeen kuitenkin niin tyynesti ja löytämään niitä positiivisia seikkoja. Kuinka hän siskoille eilen kertoi toimenpiteistä, kirkkain silmin, näyttäen rinnassa olevan letkuviidakon ja lukuisat teippaukset. Mitä tämä kaikki taistelu aiheuttaa lapselle, lapsille, perheelle, itselle. Miksi joillekin lankeaa näin suuret asiat käsiteltäviksi, koettaviksi, elettävikisi. Eikö moisia seikkoja voisi vaikka hiukan jakaa useammalle. Mielelläni osan tästä painajaisesta jakaisin ja antaisin pois, mutta eihän toisaalta ole reilua toivoa samaa kenellekään muullekkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti