RETRIITTI

Pääsimme kuin pääsimmekin lauantaina kotiin. Tosin päivystävä lääkäri ei ehtinyt Reettaa katsomaan. Hermoheikkona viivästymisestä ehdotin, josko näppy menisi vuoren luo, jos vuori ei pääse näpyn luo...
Eli äkkiäkös Reetta juoksisi pihan toiselle puolelle ja vilauttaisi näppyä. Lääkäri tuli kuitenkin siihen tulokseen ilman katsomista, että saimmekin lähteä. Hitsi, kuinka me lähdimmekin ja lujaa! Kauanko olisimme siis saaneet odottaa päivystäjää, ellen olisi ehdotuksiani tehnyt.
Näppy siis lähes katosi, rupena. Viime yönä, oisko ollut yhden aikaan iski taas uusi peikko. Reetta heräsi näpyn kutinaan, Pasi herätti minut syvästä unesta. Tajusin heti kuinka kylmä hiki alkoi selässä virtaamaan ja loppuyö menikin tutulla teemalla. Tilanne laukesi suihkuun ja vähennetyihin peittoihin. On todella rankkaa elää jokainen hetki näin laukaisuvalmiina.
Lauantaina tiellä käveli lauma mustiin pukeutuneita noita-akkoja, trulleja. Kolme meiltä ja yksi naapurista. Reetta teki nopeasn roolinvaihdoksen ja lähti mukaan. Kas kummaa minun vaatekaapistani löytyi Reetallekin sopivat noitavaatteet. Valoja, rupeja, syyliä ja varjoja naamaan ja peruukki päähän. Trullikiertue oli valmis. Ihana kuinka yksi Reetan haaveista napsahti välittömästi todeksi. Vähän meinasin nikotella, kun noidat vetivät helmat tietä raahaten, sillä vaatteet olivat minun himinäkuteitani siis minun parhaitani. Kauniisti sifonki ja satiinileikkaukset auringossa välkehtien lauma jatkoi matkaansa... Ei kauan jaksanut asia huolettaa, pääasia että äidin kaapista löytyi vaatteet ja meikit. Tärkeä henkilö siinäkin mielessä.
Lauantai meni kodin pikapäivityksellä ja pikakyläilyllä naapurissa. Sitten nukkumaan. Eilinen sunnuntai meni tuttuun tapaan valtavassa päänsäryssä. Tarvitsin hiljaisuutta, tilaa, omaa rauhaa, omia ajatuksia, kodin päivitystä, tilanteen kartoitusta, pyykkäämistä, siivoamista. Retriitti omaan elämään. Pasi yritti minua houkutella aurinkoon istumaan, mutta tarvin oman ajan retriitin, jotta pystyn rauhoittumaan lopulta. Yksi tapa on pyykkääminen ja ulkona kuivattaminen. Ihana tunne ripustaa pyykkejä, haistella niitä ja kerätä kaappeihin. Pyykkääminenkin voi olla taidetta, kuinka kaunista on sävysävyyn ripustetut vaatteet. Kokojärjestyksessä roikkuvat lastenvaatteet. Pareittain roikkuvat lakanat. Aihepiireittäin ripustetut pyyhkeet. Tuohonkin hommaan voi kehittää jos mitä järjestelmiä. Pääasia on kuitenkin tuulen liplatus, tuoksu ja tunnelma.
Kyllä minä ehdin paistattelemaan päivääkin ja laiskottelemaan. Saimme myös grillivieraita, ehdin pyöräillä ja lueskella. Televisiota en ole koko aikana ehtinyt tai oikeastaan halunnut avata. Olen myös saunonut elukoilla ja ilman. Vuoroöin olen nukkunut eri lasten vieressä varausjärjestyksessä. Haaveilen rennosta olotilasta, vaikka hypnoosista. Tilasta, jossa tunnen paineiden katoavan, naps vaan saisin leijua lempeään pehmeyteen ja todellisuuden saavuttamattomiin. Se keventäisi mieltä ja sydäntä ainakin hetkellisesti. Toisaalta hiljaisuuden retriitti itsensä kanssa omine ajatuksineen ja rentoutumiskonsteineen on sitä omaa tapaa käsitellä asioita, latautua. Äitilaturi voisi olla mielenkiintoinen ksksintö. Äiskä makaamaan piikimatolle tai riippukeinuun, piuhoihin ja töpseli seinään. Puolen tunnin kuluttua valot vilkkuisivat, akku täynnä, äiti on latautunut.