Olemme täällä osastolla muiden kanssa keskustelleet siitä, kuinka syöpään törmää kaikkialla. Kuinka hyvä olisi välillä informaatioähky syövän osalta saada poikki. Mistä syystä niin monelta kautta voi ajautua syöpä-puolelle. Muistan aina, kun tulimme Reetan kanssa lokakuussa päivystykseen. Yritin siinä shokkikrampissani selailla lehtiä, siis ihan tavallisia humpuukilehtiä, kas kummaa törmäsin niissä syöpään. Puistatti, kun ajattelin vaihtoehtoja. Posti suoltaa syöpäteemalla välillä kilokaupalla tavaraa. Jäsenlehtiä, infoa, kokouskutsuja, myötätuntoa... On rankkaa ottaa kaikki se vastaan myös kotona, kun yritämme elää siellä normaalia arkea. Täällä osastolla se on aivan luonnollista, keskustelut muiden vanhempien kanssa myös. Samoin tämä raaapusteluni on kanava kertoa aiheesta ja tyhjentää nuppia. Mutta välillä mitta on aivan täysi tai onko se sitten aivan tyhjä...
Pysyn harvoin telekkarin kanssa hereillään. Eilen yllätin kaikki jäämällä tuijottamaan hömppäelokuvaa. Kas kummaa siitäkin muodostui ajan myötä syöpädraama. Eli sen kerran kun katson elokuvaa, en todellakaan olisi toivonut syöpää. Oma kriittisyys kasvaa älyttömästi, sillä eihän ne hoidot oikeasti noin mene. Yksi äiti oli hiiltynyt viime viikkoisesta House-jaksosta. Sielläkin puski syöpää tuutin täydeltä ja potilas ilman suurempia hoitoja ja tutkimuksia ohjattiin kantasolusiirtoon... Kun ei ne mene niin kuin elokuvissa! Ehkä monilla onkin vääristynyt kuva lastemme sairauksista ja hoidoista juuri viihteen kautta. Siis tuosta vaan naps, hoidetaan homma pois. Toki näinhän on ollut itsellänikin ennen suurelta osin, sillä en ole aikaisemmin ollut syöpäruletissa mukana.
Olemme jälleen osastolla, käsittääkseni tiistai aamussa mennään. Kello lähentelee puoli yhdeksää. Verna ja minä tulimme seitsemän jälkeen, unikeot jäivät nukkumaan. Löysimme osastoltakin yhden unikeon, suu mutrussa veteli levollisesti hirsiä. Tänään tunnen olevani enemmän hereillään kuin eilen. Pari päivää on mennyt sumu-usva-huurussa. Onnekseni olen huomannut muillakin vanhemmilla käynnistymisvaikeuksia. En siis ole ainoa. Eilenkin saimme nauraa räkänä vanhempainkeittiössä näille äitien poissaolokohtauksille, niitä riittää.
Kummasti äidit leviää pyllyn seudulta ja pylly pyyhkii pöydät puhtaiksi murusista, leivistä, jopa kinkkupaketeista. Siellä kun muutama mamma pyörii, niin on paljon tavaraa lattialla. Viikonloppuna asiasta muutamat naurut revimme. Kuulemma normaali-ihmisilläkin on havaittavissa kevätväsymystä, vaikeuksia pysyä hereillään ja läsnä. Tämän mittapuun mukaan se meillekin täällä sallittakoon.
Aamulla testailin itseäni; pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat. Polvet, varpaat. Kaikki ovat paikallaan, kaikki löytyy ja kaikkia särkee ja kivistää. Olen siis ulkoisesti ehjä, mutta kroppa viestittää olemassaoloaan ja huutaa huomiota. Kaipaan kotiin ja ulkoilemaan elikoiden kanssa. Mutta onko se tämä päivä kenties, jos ja kun voimme kotiuttaa itsemme. Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato! Heko!
P.S. Arvot tankataan kohdalleen, crp 8, arvoilla suunta ylöspäin. Kotiutamme klaanimme illan mittaan. Seuraavat kokeet perjantaina, sitten maanantaina. Maanantain arvot kertovat onko tiistaina lyppi ja selkälääke. Kuulostaapas selkeältä pitkäntähtäimen suunnitelmalta tänään. Suorastaan visio! Näillä ajatuksilla ja tunnelmilla relailemme ja hengailemme loppupäivän. Tsao!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti