KESTÄÄKÖ?

Aamulla kävin koirien kanssa lenkillä. Koirat juoksivat pitkin peltoja ja kestohankia. Välillä hanki upotti, koirat jäivät monttuun ja räpiköivät itsensä taas vauhtiin. Siinä mietinkin, että kestääkö? Siis kestääkö hanki? Samalla mietin yleensä kestämistä, mihin kaikkeen sitä käytetään. Minkä kaiken kuvitellaan ja sanotaan olevan kestävää.
Kestääkö pää? Kestääkö kantti? Kestääkö jokijää? Kestääkö avioliitto? Kestääkö yleensä suhde toiseen ihmiseen? Kestääkö kauankin? Kestääkö silta? Kestääkö kampaus? Kestääkö udella? Kestääkö lihas? Kestääkö kuormaa?
Kuinka monien asioiden kestävyyttä puntaroimme, edes tajuamatta ettei se saatakkaan kestää. Monenko kestävyys ylikuormitetaan niin, että joutuu hoitoon. Kun ei jaksa enää, ei siis kestä. Moniko liitto kariutuu, kun se ei kestä. Mikä tahansa ihmissuhde tulee kestävyytensä päähän. Ihmissuhde loppuu, lakkaa kestämästä. Kestänkö itse todellisuutta, nykyisyyttä, tulevaisuutta, menneisyyttä, tätä hetkeä. Välillähän olo on kestämätön. Sietämättömän kestämätön. Moniko ihminen on kadonnut elämästämme, kun ei olekaan kestänyt mukana. Kestääkö tehty kampaus vauhtia ja ukkoskuuroa? Kestääkö kumpparit pakkasessa. Kestääkö lihas, mikäli lisään painoja, kuormitan vähän enemmän. Saatanhan näyttää hiukan kireältä, poissaolevalta, joten kestääkö udella mitä siellä nupissa liikkuu.
Keväällä moni hukkuu heikoille jäille, kun ei se jää kestänytkään. Petti alta ja sinne jäi. Vaikka muina talvina on kestänyt, niin nyt ei kestänytkään. Koiratkin luottivat aamulla kestohankeen ja juoksivat kieli ulkona, kunnes hanki lakkasi kestämästä. Siihen tyssäsi vauhti ja ne upposivat. Mielessäni kuvittelin itseni puolentoista vuoden taakse. Kova oli vauhti silloinkin. Oli kyllä kestäminen siinäkin ja arjen pyörityksessä. Kunnes hanki ja jää ja silta ja jaksaminen, kaikkien kestäminen romahti Reetan sairastuttua. Näytinkö samalta kuin koirat kippuroidessani itseäni takaisin kestävälle hangelle. Vain todetakseni, ettei se ollutkaan kestävä hanki. Todetakseni, että upposin uudestaan, kippuroin taas kestävälle hangelle. Tai kestävälle jäälle, tai sillan kaiteisiin tai jaksamiseni rippeisiin. Vain todetakseni, etten jaksakaan kestää, kestänkö siis jaksamatta.
Kestävyyttä mitataan myös kestävyysurheilun kautta. Kaikki eivät kestä hiihtoladulla, maratonilla, vauhdissa mukana. Kestävyyskuntoa ei siis ole, vaikka muuten puitteet ovatkin urheilulliset. On lihasta, oikeaa rasvaprosenttia, massaa, terveitä elämäntapoja ja mitä kaikkea voimme ihan silmämääräisestikin nähdä. Entäs kestävyys, jos onkin kuntosalipumppaaja, joka saa sukset alleen. Eipä löydykään siihen lajiin kestävyyttä. Olen saanut todeta myös, ettei fyysinenkään kunto, huipulle hijottu kestävyyskuntokaan ole tae jaksamisesta. Kun ärsykkeet tulee kunnon ulkopuolelta, psyykkiseltä tasolta, niin siinä romahtaa fyysinenkin kunto. Siis ei kestänytkään, kun nuppi joutui lujille. On järkyttävää todeta, kun onkin täysin voimaton vaikka luulee olevansa kunnossa.
Itse olen kokenut tuota älytöntä fyysistä voimattomuutta Reetan sairastuttua. Siis ei jaksa jalkaa siirtää, portaita nousta. Mihin kaikkeen kestävyyttä tarvitsemmekaan. On ollut täysi työ olla mukana, jotta kantti kestäisi. Kuinka se on kestänyt, niin paha mennä itse sanomaan. Kait se jollakin tolalla on, koska vielä asun kotona...
Eilen sain olla kevytkenkäinen. Ensimmäinen kerta puoleentoista vuoteen, että kävin Oulussa muuten kuin sairauden myötä. Ihana tervehdyttävä kokemus. Olenkin pelännyt, etten voi enää sinne suunnistaa muuten kuin negatiivisissa merkeissä. Mutta eilenpä pystyin, meillä oli ihana kavereiden kesken tehty hömppäreissu. Voi kuinka tekikin hyvää ja päivä oli todella onnistunut.
Viime päiviin on myös mahtunut paljon ikäviä ja raskaita asioita. Oikein suma. Toisaalta se, että kykenen näitä näkemään, kokemaan ja kestämään on osoitus siitä, että kykenen aistimaan jo sen mitä ympärilläni tapahtuu. Olen siis omassa huolikippurassani kyennyt laajentamaan ajatusmaailmaani oman navan ulkopuolelle. Sekin on itselle tärkeä oivallus.
Olen myös hämmästynyt omasta kestävyydestäni liikkumisen suhteen. Laskeskelin uineeni yli kaksikymmentä kilometriä maaliskuussa, ei paha. Olenkin yllätyksekseni sitkeä ja kestävä molskija altaassa. On ihana havaita, kuinka tärkeä rooli usein toistuvasta liikunnasta on tullut. Käyn kuntosalilla, uimassa, vesijuoksussa, vesijumpissa, sulkapalloilemassa, tanssimassa ja lenkkeilen. Nähdäkseni minulla on kestävyyttä. Kauanko innostus kestää, siinä onkin vasta iso kysymys. Toivotaan kestävyyttä siihenkin.
Hoppuisena luonteena toistan usein kysymyksen, "mikä ihime siinä kestää"? Siis olen malttamaton ja kestämätön, sietämätön odottaja. Kestävyyttäni onkin rankemmalla tavalla jalostettu tänä aikana. Ei auta kuin kestää odottamista, tuloksia ja vastauksia. Olo on välillä todella kestämätön, voitte kuvitella.
Tälle päivälle on paljon asioita tehtävänä, myös kestettävänä. Joudun odottamaan uutisia, mutta voin vain kuvitella kuinka kestämätön olo on uutisen kohteella. Kestääkö kauan, ennen kuin selviää, kestääkö. Kylläpäs onkin monisäikeistä kestävyyttä vaativaa puuhaa tämä elettävä elämä.