AIKAEROA

Maanantaissa mennään jo kovaa vauhtia. On muuten aivan ihana keväinen aamu. Tässä kun viikonloppuna olen lasten ja koirien kanssa lenkkeillyt, niin luonnosta on aistittavissa paljon kevään merkkejä. Reetta sanoikin, että tulee pääsiäinen mieleen. Kuulemma aivot muuttuvat muna-aivoiksi. Siis tarkemmin tulee trullina kiertämiset mieleen ja saadut palkkiomunat. Aivoitus tuokin.
Eilisen tytöt olivat aamusta iltaan ulkona, milloin lenkkeillen, milloin retkeillen, milloin pyöräillen, milloin potkulautaillen. Kyllä illalla olivatkin innoissaan, kuinka ihana päivä. Kuinka tuntuu jo kesältä ja vapaalta. Toki kellon kääntämiset kesäaikaan aiheuttivat vielä hämmennystä, kun ei tunnu vielä että olisi niin paljon. Sisäisellä kellolla on olemassa vielä jonkin aikaa aikaerorasitusta.
Minä nousin luonnostaan ylös tuossa viiden paikkeilla, olin nukkunut itseni valmiiksi tähän päivään. Pirteänä lähdin kaverin kanssa punttisalille jo puoli seitsemäksi. Tunnin verran siellä pumppailin. Kävin laskemassa lapset, lähinnä herättämässä ja jatkoin koirien kanssa lenkille. Sopivasti vielä pakkanen piti rapakot kohmeessa, joten sain koirat puhtaana kotiin. Toista oli eilen, kyllä sai koiria pyykätä. Intopiukkana soittelin Ukkokullalekin Saksaan, kello oli silloin vartin yli seitsemän. Kas kummaa, vielä nukkui? Enpäs muistanut enää aamulla, että aikaero, siellähän kello olikin vasta vartin yli kuusi. Raukka varmaan säikähti, mitä siihen aikaan puhelin pirisee. Saksassa on kevät pitkällä, lämpötila liki 20 astetta. Eilisestä on kuulemma muistona palanut pärstäkerroin. Ihan vain huomaamatta punastunut, illasta kirkuvan punainen. Milloinhan sitä aikuinen mies oppii... Niin paraskin sanoja moisessa olen, minulla on tapana unohtaa ajantaju, joten olen eräänkin kerran punastunut milloin mistäkin.
Eilen aikaerorasitus ilmeisesti aiheutti sen, etten muistanut lapsiani virallisesti ruokkia. Illalla sain kuulla, etten ollut suorittanut moista. Aikani kun päivää mielessäni kelasin, niin syyllinen olin. Verna oli kyllä puolilta päivin kokkaillut, muutamat eväsretket oli retkeilty, välipaloja napsittu, mutta en ollut ruokaruokaa kokannut. Jääkaapissa oli kyllä valmista, mutta... Iski kauhea syyllisyys, kuinka olen voinut moisen unohtaa, laiminlyödä ja haahuilla. Samalla mietin olenkohan itsekään syönyt, ei tarkkaa havaintoa, jotakin sienisipulisilppukeittoa tein. Voiko kevät, aurinko ja puuhat noin sekoittaa ja lamauttaa ajantajun. Minun kohdallani kyllä. Korjasimme vahingon ja lapsilla oli massut pullollaan, kun yö koitti.
Missä kaikessa voi kokea aikaeroa? Kuinka paljon aika eroaa aikaisemmasta viimeksi kulunneessa  kahdessa vuodessa. Viimeisessä puolessa vuodessa. On siinä ajalla paljonkin eroa. Vuonna 2009 elimme sellaisella aikavyöhykkeellä, joka oli toistoa aikaisemmasta, ilman kauheampia eroja. Mutta vuosi 2010 on melkoinen mullistus, silloin aika tuli eroteltua oikein siivilällä, entiseen ja todellisuuteen. Sen vuoden ja seuraavankin vuoden aikaero on valtava menneisyyteen nähden. Viimeiset puolitoista vuotta ovat aikaerollisesti piirtyneet sieluun erittäin tarkasti, jopa piiruntarkasti kaikessa, jopa kauheudessaan. Onko muista vuosista olemassa niin selkeitä aikaeroerittelyjä ja kaavioita, kuin ajasta joka on määrittynyt Reetan sairauden kautta. Ei totisesti. Muistan asioita jopa kellonlyömällä, askelkuvioilla, lääkeannostuksilla, väreillä ja tunnelmilla. Ajalla on valtava ero, ero menneeseen ja nykyiseen ja onneksemme myös tulevaan. Aikajana on kuin käännekohta, valtava elämän aikaero. Ja kuinka mieletön on tämä aikaerorasitus, kyllä on imenyt mehut moneen kertaan ja perusteellisesti. Välillä aikaero on kramppi, joka pitää otteessaan viikkoja, välillä lyhyempiä hetkiä, mutta se on olemassa koko ajan. Toisaalta olemme kyenneet tekemään monia tärkeitä ratkaisuja ja oivalluksia, joten ei kaikki aikaerorasitukset ihan pahastakaan ole olleet. Aikaero on opettanut meitä myös erottelemaan ja siivilöimään. Erottelemaan ne elämän tärkeimmät hiput ja opettanut keskittymään niihin. On itse kullekin hyväksi välillä siivilöidä aikaeroja mielessään. Tosin välillä pistää miettimään, että tarvitsemmeko näin valtavan aikaerorasituksen, jotta oivaltaisimme elämämme peruspilarit ja tajuaisimme ajan ja elämämme elämän tärkeyden. Tajuaisimme mikä ero on ajalla ja ajalla.