TERVETULOA BLOGIIMME

Kivaa, että olet tullut blogiimme. Tämä on Reetan tarina, kuinka leukemia on muuttanut arkeamme. Onneksi elämässä on muutakin, kuin sairaus. Nyt porskutamme tämän asian kanssa, välillä itkien välillä nauraen. Koita kestää...

maanantai 12. maaliskuuta 2012

HUOLINUJERTAMO

Siinäpä jollekin oiva liikeidea, huolinujertamo. Sinne voisi mennä huolineen, ottaa vaikka repullisen, säkillisen tai sen pienen hyppysellisen mukaansa. Ihan sen mukaan kuinka suuri huoli on kulloinkin kyseessä. Olen miettinyt aikaisemmin äitilataamon tarpeellisuutta, mutta voisi huolillekin tämän oman nujertamonsa rakentaa.
Ei sen puoleen, että minulla juuri tänään olisi sitä repullista, saati säkillistä. Muutama hyppysellinen nyt aina löytyy, takataskussa varulta. Niin ettei elämä liika helpoksi menisi. Siis onhan tämä toki helppoa, jos vertaa vuoden takaiseen. Onhan tämä helppoa, jos vertaa monen muun ihmisen elämään, arkeen, taisteluun jne. Meillä itse kullakin on omat isot ja pienet huolemme. Onhan meidänkin huolilla yhä ja on ollut valtavat mittasuhteet, joskin tänään ne tuntuvat epäolennaisilta ja kaukaisilta. Kuitenkin alitajunta sitten takaraivon huolilonkeriosta jonkin syyn esiin kaivaa. Ihan tulee välillä puskista nuo aiheet. Välillä tuntuu että alitajunta haluaa keksimällä keksiä uusia. Ihan niinkuin pitäisi jokin huolikiintiökin olla aina latautumassa. Ettei vaan yhtäkkiä olisi huoletonta.
Nukuin todella huonosti, eihän kukaan tekstien sävyistä voi sitä arvata. En saanut illalla unta, päädyin sohvalle Vernan kanssa. Kyseinen neiti ei todellakaan ole rauhallisin kumppani, istuu, keikkuu ja heiluu laajoilla kaarilla. Tuo resu nivelsidenilkkani oirehtii yhä rasittuessaan, paisuu ja juilii. Aluillaan on jälleen arkinen viikko, se odotettukin sellainen. Mutta nämä päivät on aina täynnä organisointia, jännitystä, kyttäämistä ja odottamista. Arki on myös jatkuvaa syyllisyyttä vähän kaikesta. Mistäpä ihminen, nais- sellainen ja äiti, ei voisi itseään syyllistää.
Voisiko kotiin kehitellä sellaisen pienen prässin, huolien nujertamiseen. Vaikka pöydälle, että voisi heti sinne viskata niinkuin biojätteen astiaan. Ettei tarvitsisi noita pieniä virittyviä huolenpoikasia nurkissa pyöritellä. Suit sait sukkelaan heti kannen alle ja tiiviisti. Illalla kaikki kerralla prässiin ja nujertamoon. Sitten ne nujerretut huolet voisi kylvää vaikka lannoitteeksi perennapenkkiin tai syöttää talitinteille.
Oikeastaan kaikki taitaa johtua nyt tuosta särystä, unettomasta yöstä ja hiuksista. Siis hiuksethan ne ovat jotka moisen vyöryn saivat aikaseksi. Tarvitsisin pesua, paplareita ja leikkausta. Tänään ajattelin suunnata maanantaiseen tapaan uimaan, joten ajattelin säästyä yhdeltä pesukerralta. Siitä alkoi tämä vyöry.
Olisin myös halunnut laittaa pinkit pillifarkkuni jalkaan, sekään ei Tessalle käynyt, sillä neidillä on samanlaiset jalassa. Koska koulukaverit pitävät minua kuulemma muutenkin outona, kummana, hävettävänä ja arvaamattomana. Eihän se nyt sovi, että äiskä höyryää samanlaisissa farkuissa kuin lapsi. Ei tietenkään. Varsinkin kun tämä outo äiti lähtee käymään koululla seuraavalla välitunnilla. Suunnittelin myös hiuksiini uutta mallia, sekin aiheutti kysymyksiä ja arvelutti raatia. Eihän äideillä sellaisia ruukaa olla, miltä sekin näyttäisi.
Nyt lapseni huutelee minulle, että nyt mennään niin että lätty lätisee... Neiti meinaa kuitenkin tulla samalla kyydillä koululle kuin tämä outo äiti. Siis pohjimmiltaan lapset tykkäävätkin minusta, vaikka se osoitetaan käänteisesti.
Taisin istua ne suurimmat huoleni tässä kirjoittaessa läjään, sillä nyt ei enää purista. Nyt kun ne on prässätty ilmatiiviiksi, nujerrettu alkuunsa, niin siristän silmiäni aurinkoon katsoessani. Tulkoon huoleton päivä ja huoleton viikko.

10 kommenttia:

  1. Voi kyllä sulta tulee niin hauskaa tekstiä! Oot kyllä lahjakas sillä saralla (kuten varmasti monella muullakin). Eilen liityin lukijoidesi joukkoon. Olemmekin tavanneet tuolla 51:llä... :-)

    VastaaPoista
  2. Mitäs Paukku...

    Olitko siellä silloin uniformussa? Tumma, pitkä ja silmälasit.
    Ensimmäisenä sellainen mielikuva mieleeni pulpahti, kun näin sinut lukijoissa. Vai olemmeko törmänneet lastemme sairauden kautta, höö, toivottavasti ei. Siis sen lapsen sairauden kautta, sillä sehän tietää yhtä lasta enemmän...
    Saitkos ajatuksentyngästä kiinni?
    Vai hauskaa tekstiä, noh jaa. Lahjakkuudetkin ovat tälle aamulle olleet hakusessa, mutta nyt lakaa auveta!

    Terkuin Tiina, konetta ja pensselitä paukutellen

    VastaaPoista
  3. Enpäs ollut uniformussa. Milloin missäkin koltussa, ja viime ajat äitiysvaatteissa. ;-) Olen kyllä tumma ja silmälasipäinen, mutta LYHYT. Ja tosiaan, lapsen sairauden kautta olemme törmänneet, nimimerkki on lempinimeni. Joko huomaat? :-)

    VastaaPoista
  4. Taas villi arvaus...Paukku!

    Liittyykö Kuu.. millään tavalla lapseesi?
    Ja asutte aika lähellä? Tykkäät koirista?
    Näimme myös kaupassa vastikään täällä? Tykkäät kengistä, olet heikkona silmälasinsankoihin?
    Lempinimesi ei kuitenkaan ole suora johdannainen omastasi?

    Mietinkin sitä toista Paukkua, kun häntä sillä nimellä vahingossa kutsuin, niin hän ei oikein tykännyt... Mutta se vain pulpahti minulta.

    Jokos nyt olen lähellä?
    Jos en niin saat kyllä jo kertoa mulle sähköpostiin, kuka olet. Nääs ei uteliasta passaa pitää piinassakaan.
    Tiina

    VastaaPoista
  5. Lisää Paukutusta...

    Toinen mahdollisuus Paukuksi on myös äiti, joka odottelee vauvelia. Muuten tuntomerkit natsaavat, pidät kutomisesta. Lempinimesi on taas suora johdannainen etunimestäsi.
    Asutte meistä taas hiukan kauempana.

    Itse asiassa kun taas asiaa mietin, niin syöpäosastolla pulpahtelee uusia lapsia tuon tuostakin äitien raskauksien kautta. Siis syöpälapsille sisaruksia. Olenkin tajunnut tämän reilun vuoden aikana, kuinka optimistinen ja rohkea osasto on kyseessä. Ja se ilon ja naurun määrä, mikä osastolle mahtuu...

    Osuinko nyt oikeaan, montakohan Paukkua keksinkään kun asiaa aikani veivaan?

    Lumipyrystä Tiina

    VastaaPoista
  6. No niin. Toinen arvaus osuu jo lähemmäs. Tosiaan kudottiin joskus siinä sohvalla yhtäaikaa. ;-) Ja enää en odota sitä vauvaa, on syntynyt pari kk sitten. :-) Asumme teistä kauempana, mutta lähempänä sairaalaa kuin te. Lempinimi tulee nimestäni suoraan. Kyllä sää taisit jo arvata!

    Mulla on yks tuttu sairaanhoitaja, hän sanoi että lasten syöpäosastoa pidetään iloisimpana osastona. Siellä iloitaan niin pienistäkin asioista. Se on kyllä totta.

    VastaaPoista
  7. Onnea Paukku,

    saitkohan pojan? Eikös teillä ainakin ole ollut ukkovalta? Minua hämäsi se, kun ajattelin sinun yhä odottavan ja omien laskujeni mukaan sinun piti jo alkuvuodesta synnyttää. Niinkuin olit todellisuudessa tehnytkin.
    Mites teidän hoidot jatkuvat? Näin joskus tammikuussa muistaakseni vilauksen teistä, kun kävimme polilla.
    Näyttäisi olevan aurinkoinen päivä tulossa, toivottavasti jatkuu viikonlopun yli.
    Muista tuoksutella sitä vauvaasi, sillä hetken hän tuoksuu vielä vauvalta...

    Tiina

    VastaaPoista
  8. Kiitos! :-) Poika tosiaan tuli, ukkovalta kasvoi. On ne vauvat vaan niiiin ihania. Hetken pieniä ja tuoksuvia. ;-)
    Hoidot meillä on loppuneet tammikuulla. A on mennyt kouluun ja asiat on ainakin tällä hetkellä hyvin. Voimia ja tsemppiä teille, toivotaan että kaikki menee hyvin!!!

    VastaaPoista
  9. Huomenta Paukku,
    ihan huijennus viartsi teidän puolestanne ylitseni!
    Ihanaa saada A kuntoon ja kouluun, elämään normaalia arkea.
    Muistan aina kuinka A:lla säilyi hymy huulilla ja pilke silmissä hoitojenkin aikana. Tästähän vedän tyttökatraan äitinä johtopäätöksen, että teidän kaikki pojat ovat samanlaisia. Teillä ei koskaan tapella tai nujakoida ;)
    Kyllä saat äitinä olla napakka, kun luotsaat laumaasi... Pistähän joskus ihan sähköpostia tulemaan, olisi kiva kuulla kuulumisia enemmänkin, nyt kun toivottavasti emme enää osastolla ja niissä ympyröissä törmää.

    Venytellen Tiina

    VastaaPoista
  10. Paukulle vielä...
    Korjaus sanahirviöön, muutama kirjain oli väärin;
    viartsi sana tarkoittaa virtasi. Kyllä ne hetkittäin sanoina toisiaan muistuttavat, hah!
    T.
    Tuna Puppo tai Tina Piippu eli tinapiippu

    molemmilla nimillä minulle on lehtiä tullut...

    VastaaPoista