VALENAISPAPPI

Sain lauantai aamuna yllättävän, koskettavan pyynnön. Yksi pappi lähestyi minua saarnaa kirjoittaessaan sähköpostitse, pyysi lupaa käyttää ajatuksiani, kirjoituksiani saarnatekstissä. Tottakai minä lupasin; mieletöntä, koskettavaa, hämmentävää ja koukuttavaakin.
Sain saarnan luettavakseni, sekin hämmensi. Toisaalta me oikeat elävät ihmisethän tätä elämäämme elämme, joten varsinkin nykyihmiselle on hyvä peilata Raamatunkin kirjoituksia aitojen ihmisten kautta. Konkretisoida. Aihe käsitteli vahvoja naisia. Kuten Mariaa ja Hannaa. Minua verrattiin Mariaan, todella liikuttavan vahva vertaus. Olenhan usein jauhanut asiaa teksteissäni, haluanko olla se vahva ihminen, joka jaksaa kantaa tällaisen taakan lapsensa kautta. Kuinka usein juuri sanotaan, että ihminen saa kantaakseen sen, minkä jaksaa kantaa. Tämä on asia, jota yhä kelaan, kelaan jatkuvasti. Sillä haluaisin todellakin olla vain sellainen heikko, siis tavallinen, siis ihminen joka on liian heikko kantaakseen kohtuutonta taakkaa. Mikä sitten on kohtuutonta, no mielestäni lapselle annettu syöpä. Toki on myös sellaisia perheitä, joille on annettu enemmän näitä taakkoja kuin yksi syöpä, minusta sekin on kohtuutonta. Kuinka ne vanhemmat ovat muka niin vahvoja, että jaksavat kantaa kaiken?
Olen myös kuullut Reetan sairastuttua, että on kommentoitu "kyllä Tiina sen jaksaa kantaa, toisin olisi vaikka minun kohdallani..." Sama suomennettuna: Tiina on niin vahva ihminen, että ihan oikeaan osoitteeseen syöpä meni, kun meni hänen lapselleen.  Sanonko mitä moisesta ajattelen. Se on sellainen kielikuva, joka synniksi todennäköisesti määritellään... Emme me syöpälasten vanhemmat ole tätä itse valinneet, ei kukaan sairastunutkaan ole sitä itse halunnut. Mitäpäs jos täydellisyyden kuplassa elävat ihmiset saisivatkin omaan perheeseensä moisen taakan. Kuinka suuta sitten mutristeltaisiin. Olisihan se hienoa leikitellä ajatuksella, että täydellisyyden kuplassa olen juuri passelisti heikko ihminen, jotta voin jatkaa täydellisyyden kuplassani, ei tähän mikään paha sovi kuplimaan. Sillä olenhan täydellinen ja kuplassani. Ja eihän täydellistä kuplaa voi syövällä tai muulla vaikeudella puhkaista. Sillä muistan olla juuri sen verran heikko, etten turhaa taakkaa jaksa kantaa... Nyt koukutti tuo kupla-ajatus.
Niin tuohon saarnaan palatakseni, homma lähti vähän lapasesta tai siis jatkojalostin sitä. Toisaalta on mieletöntä päästä vaikuttamaan sanomaan saarnastuolin kautta, uudelle kohderyhmälle, uudella tavalla. Mietinkin kuinka paljon omilla sanoillaan ja ajatuskuvioillaan voi vaikuttaa  niin hyvässä kuin pahassa. Toivottavasti tätä kautta en ole niitä pahoja ajatuksiani tartuttanut. Saa ne toki läpi virrata ja pistää miettimään, mutta ravistelkaa ulos, jottei paakuunnu.
Mietinkin, josko alkaisin saarnata vaikka sähköpostin kautta, ilman teologista oppimäärää, vähän niikuin oikaistuna. Olisin niinkuin valenaispappi. Onhan valelääkäreitä, miksei siis valepappejakin. Minun tapauksessani vielä tarkempi rotumääritys olisi valenaispappi. Aihe koukutti, koukuttaa yhä ja pistää leikittelemään. Toisaalta, kun sain saarnan luettavakseni, luin myös siitä ne Raamatuntekstitkin. Eli voisiko nyky-yhteiskunnassa kirkkokin lähettää halukkaille saarnat sähköpostina, koska ihmiset ovat laiskoja kirkkoon lähtemään. Mietin myös sitä, josko alkaisin annettujen Raamatunkohtien kautta tarjoamaan omia tekstejäni papeille. Kirjoittaisin siis saarnat heidän puolestaan ja tottakai myisin ne rahasta ja elättäisin perheemme niin. Sama saarna myytynä kuuteen kirkkoon, jokainen vaikka 50 € kappale, sehän olisi kiva tienesti sunnuntai päiville. Toisaalta taas, jos olisin vaikka sähköpostisaarnaaja. Ystäväni rinnasti tämän lähinnä moottorisahamurhaajaan ja selvään dekkariin. Tässä kun vielä hiukan koukutan ja maistelen ajatusta, saatan kirjoittaa kirjoittamisesta innostuuneena ihmisenä dekkarin nimeltä "Sähköpostisaarnaaja". Eli todennäköisesti olet yhdestä asiasta täysin samaa mieltä kanssani, nimittäin homma lähti taas lapasesta! Toivottavasti en loukannut aiheen repimisellä ja riepottelulla. Saako näin tärkeällä ja pyhällä asialla leikitellä, sanokaapa te. Siis teenköhän nyt pilkkaa, joka synniksi määritellään, missä se raja menee?
Mutta kaikesta tästä ajatuksen pyörityksestä huolimatta olen yhä liikuttunut siitä, että tekstini on koskettanut ja koettu niinkin tärkeäksi, jotta siitä voi puhua myös kirkossa. Eli olen kenties oikealla tiellä, ajattelen oikeita asioita ja ajatukseni kestävät myös päivänvalon. Olen suorastaan valaistunut, kiitos! Olen siis tänäänkin niin monesta asiasta nöyrästi kiitollinen.