NAUKUMINEN TUOTTI TULOSTA

Olen hyvä naukumaan, vonkumaan, näkemään ja kokemaan epäkohtia. Olen myös kova niihin puuttumaan, puolustamaan lasteni oikeuksia, puolustamaan avuttomia ja alakynnessä olevia. Rähisemään muiden puolesta, aukomaan päätä ja avaamaan keskusteluja. Teen sitä myös ihan julkisesti, omalla nimelläni ja omilla yhteystiedoillani. Pyrin pääsääntöisesti rakentavassa mielessä nostamaan kissan, ilveksen tai suuremmankin kissaeläimen pöydälle. Tykkään siis kirjoittaa, soittaa tai kävellä suoraan ovelle ja sanallisesti avata epäkohtia, siis asioita jotka mielestäni ovat naukumisen arvoisia. Heittää useampia korjausvaihtoehtoja, rakentavaa kritiikkiä ja pistää miettimään. Kehoitan myös jalkautumaan, jotta näkisi paremmin.
Aikoinaan, kun olimme ottamassa Reinoa meille, jalkauduimme koiraperspektiiviin koko sakki. Toisin sanoen konttasimme ympäri huushollia, näimme ja koimme asiat koiran vinkkelistä. Näimme paljon pieniä leluja, johtoja, tavaroita, onkaloita, koloja, vaaroja ja leikkimahdollisuuksia. Mietimme mitä kaikkea meidän täytyy tehdä toisin, jos meillä on pieni koiranpentu. Olemmeko valmiita kiinnittämään huomiota tiettyihin asioihin, poistamaan ja muuttamaan asioita koiralle turvalliseksi. Kasvattaja kuuli puuhistamme ja totesi meidän olevan ensimmäinen perhe, joka noin perusteellisesti asiaan suhtautuu ja "koirautuu" itsekin. Loppu onkin sitten historiaa, saimme ihanan karvaturrimme...
Osaan myös naukua ihan tyhjää. Siinäkin olen hyvä. Osaan naukua väsyä, sotkua, pyykkejä, naukumista ja huonoa ilmaa. Olen horoskoopiltani leijona, karjahtelen kunnolla ja vedän laiskana nautiskellen lonkkaa tarvittaessa. Osaan naukua myös kaikkea muuta kuin rakentavasti, mutta julkisesti ainakin pyrin käytöstäni ja naukumistani anteeksi pyytelemään. Sitten kun aggressio sen verran laantuu ja savulta kykenen näkemään. Kunhan naukumiseltani kykenen tajuamaan. Siksi kait ne nuo pennutkin naukuu, jos emo edellä. Mutta pentu ei osaa naukua vielä rakentavasti, vaan jää siihen naukumiseen koukkuun. Ei osaa lopettaa ajoissa.
Kuinka helppo on naukua epäkohdista kahvipöydässä, vaahdota suu valkoisessa. Kuinka helppoa on naukua selän takana, kertomatta asianosaisille. Mutta kun ei se paatti käänny takana naukumisella. On avattava asia. Noustava ääneen naukumaan, jos kerran on aihetta naukua.
Nyt olen johdattanut teidät naukumisen saloihin. Olen naukunut lukuisia kertoja laboratoriokäynneistä ja eristyksistä. Olen naukunut asiat rakentavassa mielessä korjausehdotuksineen paperille, postittanut ja antanut muhia. Tänään sain puhelun asian puitteissa. Eristyspotilaat ja heidän tarpeensa tullaan tulevaisuudessa huomioimaan. Käsittääkseni eristyksessä olevat poliklinikan potilaat saavat antaa tarvittavat näytteet polilla. Siis tippatätit imaisevat ne siellä. Ilman jonotusta, ilman paniikkia labran pomppivista pöpöistä. Asia ja ehdotukseni ovat menneet porras portaalta, instanssi instanssilta eteenpäin. Todennäköisesti samaa ehdotusta tullaan soveltamaan myös aikuisten puolelle. Henkilöt jotka asioista päättävät, eivät kuulemma ole aikaisemmin asiaa ajatelleet tältä kantilta. Kas kummaa, se "tältä kantti" on juuri se eristyspotilas. Sain käsityksen, että Oys:n lasten syöpäosastolla asiaan on suhtauduttu myönteisesti ja henkilökunta on päivitetty ajan tasalle. Naukuminen siis tuotti tulosta!
Olen työnantajana ja elämässä yleensäkin pyrkinyt siihe, että antamani kritiikki on kuin hampurilainen. Sämpylät ovat positiivisia asioita ja itse pihvi on se kritiikki. Missä pihvi siis sijaitsee, sämpylien välissä tietty. Eli kritiikki tulee antaa rakentavassa mielessä, myös vahvuudet ja hyvät seikat huomioiden. Eihän pelkkä pihvi ole hampurilainen, sehän on vain pihvi. Saamani puhelu oli siis erittäin hyvä, kiitin ajatusten ymmärtämisestä, niihin pureutumisesta sekä lasten- että aikuistenpuolella, sekä asenteesta jolla asiaan suhtaudurttiin. Koin, että olen naukunut ihan oikeasta asiasta, jos kerran asiat etenevät, eikö? Toivotin sille soittajalle myös aurinkoista kevättä ja kiitin yhteydenotosta. Toivottavasti en toivottanut "aurinkorantuja", sillä sitähän eivät suinkaan kaikki tajua... Iik, nyt pisti miettimään, luuleeko ne siellä instanssissa, että olen joku huuhaa?
Rakas unelmakollimme Väinö tietää myös naukumisen tehon. Kyllä sekin osaa tyhjää naukua, kunhan jonnin joutavia keskustelee. Kävelee ympäri huushollia ja hyppii ikkunalaudoilla ja naukuu. Moni luulee, että sillä on hätä ulos. Mutta ei, se naukuu ihan muita asioita; huomiota, syliä, leikkikaveria, aurinkoa ja lintuja. Juttelee muuten vain. Olen huomannut, että vanhempani ovat viime aikoina puhuneet "meijän Väinöstä". Siis meijänhän se on, mitäs yrittävät omia. On se ihana, että Väinö on omalla olemuksellaan sydämet sulattanut ja naukunut itselleen kodin. Naukuminen tuotti sielläkin tulosta.