Tämä päivä on ollut jälleen täynnä uskomattomia käänteitä, minun suhteeni. Reetta porskuttaa nautiskellen ja hymyillen vailla huolen häivää. Pääsimme eilen illalla kotiin, kun kaikki tarvittavat kokeet oli saatu otetuksi. Seuraava käynti kenties vasta elokuussa, keskiviikkona ensi viikolla. Voi jospa saisimme sinne asti olla kotista.
Sitten minuun itseeni, itsekkäästi. Olen siis toukokuusta saakka länkännyt tuota oikeaa jalkaani. Nyt sairaalassa alkoi vasen jalkapöytä vihoittelemaan ja vaikeuttamaan liikkumista. Eilen alkoi jo askel hidastumaan kummasti. Illalla särki jo erittäin laajasti. Yöllä todella laajasti ja aamulla en tahtonut päästä ollenkaan liikenteeseen. Näinpä suunnistiin heti aamulla päivystykseen. Epäilyksenä veritulppa. Labraan ja takaisin jonottamaan. Lääkäri pyöritteli ja löysi kipeimmät paikat. Huudatti. Epäilyksenä rasitusmurtuma. Siispä röntgeniin. Veritulppaepäily kumottiin ultralla ja puhtailla kokeilla. Kuvauksen jälkeen voin vain pää kallellaan ihailla kuinka siro olenkin sisältä, kuinka kauniit ehjät luut minun jalkapöydässäni ovatkaan. Kaverini nauroikin, että olen siro sisältä, jätettäköön kertomatta millä se sirous on päällystetty. Pääasia, että sain tuosta ihanuuskiksejä. Eli ei siis murtumaa, mutta todella raju rasitusvamma. Siis rasittunut mistä? No istumisesta, jääkaapilla käynnistä, kaukosäätimen hakemisesta tai huonosta nukkuma-asennosta... Minä, joka olen ikäni tehnyt liikkuvaa seisomatyötä saan rasitusvamman nyt istuessa! Eli diagnoosi kuului näin, että olen varannut toukokuusta saakka vasempaan jalkaani enemmän ja se on siis rasittunut vammauttaen terveen jalan. Hoitona särkylääkettä, kylmää käärettä ja kortisonipiikkejä. Avasin ääneni todella lahjakkaasti, kun jalkapöydän luiden väliin piikkejä survottiin. Sain kuulemma kiroillakin, jos siihen on tarvetta, kunhan pidän jalkani vain paikallaan. Päästin muutaman ruman sanan. Onneksi se tehtiin makuulla, sillä olisin takuuvarmasti pyörtynyt. Muutaman tunnin jonotuksen aikana flunssani veti myös minut todella tukkoon, sain samalla siihenkin avaavat lääkkeet. Piikit auttoivat ja pääsin jopa käveleen huojuen. Nolona huoneesta huutojeni jälkeen poistuin ja pyytelin aiheuttamaani meteliä anteeksi muilta (kauhistuneilta, pelokkailta) potilailta.
Kun autoon lopulta istahdin olin todella epäuskoinen ja hämilläni. Laitoin aurinkolasit päähän ja sitten tippui ruuvit syliin. Luulin ensin, että ne ihan oikeasti tippuivat päästäni. Onneksi tajusin, että laseista tippui sankakin. Ruuvit olivatkin löysällä laseilla, ei suinkaan minulla. En siis tiennyt taas itkisinkö vaiko nauraisinko. Maailman kornein yhtälö jälleen samalle aamulle. Olin helpottunut, ettei se ollutkaan veritulppaa. Mutta koomisuutta aiheutti rasitusvamma laiskalla ihmisellä ja tippuvat ruuvit. Sain myös hyvän sarkylääkkeen ja otin päivällä kauneusunet. Kerran sairaalassa kehuskelin ottaneeni kauneusunet, siihen yksi hoitaja sanoi, että olisin ihan hyvin voinut jatkaa nukkumista pidempäänkin... Ei olisi kuulemma ainakaan haitaksi ollut. Mitä jos rasitusvamma tuleekin istumalihaksiin ja joutilaisiin kehonosiin, kuinka ne sitten hoidetaan. Paniikissa yritän saada flunssan ja rasitteeni hoidettua ennen Helsingin keikkaa. Miten minä siellä sitten rasittuneena pääsen kulkemaan, jollei jalat ole käytössä.
On kuulkaas taas paljon uusia ihmeellisiä rasittavia ongelmia ratkaistavaksi. Mutta ei tämä ainakaan tylsää ole...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti