Olen nyt nukkunut kaksi yötä lapseni selän takana osastolla. Meillä on kyllä kaksi sänkyä käytössä, mutta yksi näköjään riittää. Eilen olisimme päässeet kotiin saakka, mutta jäimme Ouluun sukuloimaan. Ei kauheasti napannut jälleen kotiin yöksi ajella ja tänään takaisin tutkimuksiin. Reetan virran määrä on suunnaton ja positiivinen. Reetalla on paljon ollut asioita kerrottavana, todellinen tarinaniskijä. Eilen pääsimme lähtemään juuri kunnon ukkoskuuron aikaan. Juoksimme likomärkinä, uitettuina, sateenvarjon alla. Ihan oli lämmintä ja märkää vettä.
Millä ihmeellä Reetta jaksaa porskuttaa. Luonteen parhaat puolet ovat tulleet esille. Miten vakavasti sairas lapsi voi olla itse aurinkoisuus. Kuinka voisimme itse oppia. Reetta osaa nauttia täysin hyvästä olostaan ja kunnostaan. Kiellänkö, muistutanko, rajoitanko vai annanko mennä? Itse olen ainakin näin aamulla, lasten itkuun heränneenä, kuin nukkuneen rukous. Olen juonut pian pannullisen kahvia heräämisen toivossa. Yön aikana ilmastointi on vetänyt nenän tukkoon ja kurkun karheaksi. Niin käy aina, kun olen osastolla yöpynyt. Minä puolestani olen aistinut sairaalan. Haistanut, kuullut, tuntenut, tiedostanut ja havainnut. Tämä on niin monen itkun paikka. Lasten ja aikuisten. Kunpa olisimme jo niin pitkällä, että sairaus olisi muisto vain. Haluan ja toivon niin, että hommat etenisivät nyt suunnitelmien mukaan, ettei enää tarvitsisi ottaa ja sulatella takapakkeja. Pelottaa, jos jotain jälleen tulee mutkistamaan suunnitelmia. Ilmenee. Tarviiko minun pelätä. Kuvitella peikkoja, olemattomiakin. Voinko vain mennä lapseni tunteisiin mukaan ja nauttia hetkistä.
Eilen Reetta suihkutti hiuksiini hiuskiinnettä. Siinä levisi kiinnikkeet vähän laajemmallekin alueelle, koko naamalle. Vedin siis hymyn esiin, leveän sellaisen ja yritin saada sen kiinnitetyksi. Reetta piti minua jälleen hiukan kahelina, kun naama kireänä yritin hymyäni saada pysyväksi. Kyllä se jonkin verran eilisen päivän aikana pitikin, meillä oli onnistunut ja hulvattoman rento päivä. Pitäis varmaan valita sellainen extra vahva mömmö, jotta hymy pysyisi pidempään eikä latistuisi.
Kahvit on juotu, on aika ajastaa omat aivot päivän tutkimusaikatauluihin. Mielenkiinnolla katsomme jälleen, kuinka lehmänlaikut ovat muuttuneet yön aikana. Eilen suihkussa Reetta laittoi untuvaisiin hiuksiinsa hoitoainetta. Nyt on kuulkaa niin pehmeät ja blondit. Jännänä mietimme, pysyvätkö nämä hiukset ja ripset myös siirron ajan. Sillä esihoidossa ei nyt niin kauheasti ole enää mömmöjä, koska suurin osa on jo annettu täällä. Tai siis näinhän me luulemme ja oletamme. Yhä hoitohenkilökunta kauhistelee viimeksi annettua jättihoitoa, kuulemma aikaisemmin moista annosta ei ole kenellekään annettu tällä osastolla. He myös hämmästelevät Reetan kuntoa. Olkaamme siis tyytyväisiä näistä onnistumisista. Hoito on kuitenkin purrut suunnitellusti, koska arvot ovat tulleet ropisten alas. Eli minun on osattava nauttia tästäkin kokemuksesta positiivisesti. Nyt mamma, alahan löytää se positiivinen vire tällekin aamulle ja lopettaa narina! Teen muutaman kyykkyhyppelyn, keitän lisää vahvaa kahvia . Eiköhän se siitä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti