Katselin aamulla ulos ja laskeskelin sateiden lähenevän. Pasi oli juuri kuullut säätiedotuksen, että Kokkolassa sataa jo, epävakaisuus lähenee meitäkin. No tästäkös vedin johtopäätöksen, pitää pestä pyykkiä. Eli latasin koneen ja laitoin hyrräämään. Samaan aikaan pilvet hyrräsivät yllemme ja alkoi satamaan. Vettä, märkää sellaista. Reilun tunnin pirskotteli ja nyt pyykit kuivuvat narulla. Ainakin toistaiseksi ne ovat kuivumassaa, sillä vettä ei sada. Mietinkin onko tällainen toiminta optimismia, tyhmyyttä, uhkarohkeutta vai itsekkyyttä. Kaikkea noita, tiedetään. Sillä halusin ehdottomasti rentoutua tänään pyykkifilosofiallani. Pestä ja ripustaa. Pikkarit, pikkarit, toppi, toppi, legginssit, legginssit, t-paita, t-paita, pikkarit, pikkarit... Tietty rytmitys olla pitää... Katsoa tuulen heiluttamaa pyykkiarmeijaa, tuoksutella kuivuvia pyykkejä ja nauttia jahka joskus ne saan kuivina viikata kaappeihin. Nyt kuuluu ropinaa, vettä tulee jälleen kaatamalla... Eli siis odottelua kestää odotettua pidempään. Ei anneta haitata, katsotaan kuinka tässä käy, linkoanko viikon kuluttua kyseiset rätit uudelleen.
Pyykkien ripustaminen sai Väinönkin kiinnostumaan. Kollimme naukui syliin, niinpä nostin ja annoin tassuilla hiplata pyykkipoikia. Ilmeisesti kollimme mietti, mikä tässä hommasssa noin kivaa on ja halusi testaamaan. Nostin unelmakollimme pyykkitelineen päälle ja siellä se ylpeänä käveli ja kierteli. Uljas näky taivasta vasten.
Yöllä sänkyymme oli jälleen kertynyt säihkysääriä enemmänkin. Pasi ja Fanny olivat Mökömajassa, loput meidän sängyssä. Verna aamulla nauroikin, että meitähän oli vain kaksi illalla. Elikot turvasivat myös unemme olemalla samassa huoneessa. Meillä on siis kaikissa muissa huoneissa sängyt käyttämättä, olisi tilaa yövieraillekin.
Pääsimme lauantaina seitsemän jälkeen Reetan kanssa kotiin. Se tuli hiukan yllättäin, arvelimme olevamme sunnuntaihin. Neitille pistettiin punasoluja lähtiessä. Eilen otin verikokeet, ne ovat loistavat tilanteen huomioon ottaen. Trompparit ovat laskeneet valtavasti, nyt ovat noin 200. Onneksi lähtöarvo oli hulppeat 466, siitä on vara laskeakin. Eli, mikäli hoidot olisi aloitettu huonoilla arvoilla, olisi tankata pitänyt jo monesti. Hemo oli eilen 124. Leukkarit melkein 4 ja neutrofiilit kolmosen luokkaa. Iho on toistaiseksi säästynyt hyvin, rasvaamme yhä tolkuttomasti. Suukin on ehjä huulia lukuunottamatta. Aamuisin verta roiskuaa huulista ja ne ovat valtavilla rakoilla. Mustaa rupea ja rakkulaa täynnä. Näyttävät pahalta ja kyllähän niitä kirveleekin, tietty. Yritämme kuitenkin selvitä tästä kotikonstein. Välillä aiheuttaa uhmakkuus omat haasteensa, neiti ei suostu yhteistyöhön vaikka järki sanookin muuta. Taistelua ihan turhasta, meidän mielestä. Ruokahalu on ollut hakusalla, välillä paha olo yökkäyttää ja huimaa. Yritän juottaa ja syöttää, palvella. Se taas suututtaa muita, mutta on pakko. Yritän mitata juodut määrät ja syönnit, sillä painohävikkiä tai nestehukkaa ei huvita ottaa uudeksi riesaksi. Huomenna lähdemme koko sakilla, toivottavasti päiväkäynnille Ouluun. On aika kuvantaa keuhkot ja ottaa laajemmat verikokeet jälleen. Toivottavasti sieni on hallinnassa, vaikka lääkkeissä pitikin pitää viikon paussi jättihoidon vuoksi.
Päässäni on ollut nyt parin päivän kunnon jysäri. Onko se pitkittynyt stressisärky, matalapaineesta johtuva vai ihan omaa tuotantoa. Huomio ja ote Reetan hoidoista ei saa kotonakaan yhtään herpaantua, sillä limakalvot ja iho ovat erittäin herkillä nyt. Onneksi pilvisyys ei aiheuta iholle paineita. Auringossa saattaa palaa hetkessä. Nyt uskallamme antaa ulkoillakin ilman jatkuvaa holhoamista. Jokaisella asialla on omat puolensa, hyvät ja huonot, riippuu miltä kannalta asioita milloinkin pähkäilee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti