KULMAKURTTUJA

Aamukahdeksalta osastolle jälleen kiireellä pyöräilin. Sadetta pirskotteli, paleli ja teki niin mieli kahvia. Ajoin kauhealla tohinalla, otsanahat kurtussa. Siinäpä havahduin. Minkä ihmeen takia otsa ja kulmat ovat niin rypyssä, että. Miksi pitää kurtistella. Miksi pitää polkea täysillä. Ei nämä hommat mihinkään karkaa vaikka oikaisenkin kulmani ja nautiskelen matkasta. Olin muka myöhässä. Myöhässä mistä. No äitiyden vastuusta. Olen yleensä herännyt ennen kellonsoittoa, fiksannut itseni ja ollut osastolla jo kahdeksan paikkeilla. Kukaan ei käske, määrää, eikä vaadi. Mutta se on minun roolini, olen täällä lastani varten. Mitäpä minä tyhjässä asunnossakaan pyörimään. En onneksi ole näidenkään ajatuskuvioiden kanssa yksin. Meitä on muitakin äitejä ja isiä vain lapsiaan varten täällä. Eilen ja toissapäivänä Reetta on minut asioilleen kaupungille laittanut. Juuri ja juuri matkoineen saan siellä puolitoista tuntia menemään, sitten kiireellä takaisin.
Maanantaina olimme yhdessä kaupungilla kokonaista kuusi tuntia. Rikoimme niin monia sääntöjä ja lakeja, jotka syövän myötä meille on annettu. Ajattelimme revitellä kunnolla ennen kantista, sillä arvot olivat koko hoitojaksojen parhaat. Matkustimme linja-autolla, shoppailimme ja söimme ravintolassa. Niin, minä vein lapseni kaikkiin noista paikoista. Vastuuton äiti, sitäkin kyllä. Reetta ymmärtää omat rajat ja rajoitteet todella hyvin. Käytämme käsidesiä joka mutkassa ja analysoimme tilanteita ennalta. Eli ei kosketteluja ja hiplaamista kaupassa, jos jotain haluaa katsoa niin minä näytän. Ei tungosta, ei liika ahtaita paikkoja. Tästä kaikesta hulluttelusta ja rilluttelusta on muistona muutama itse valittu kolttu, niiden kanssa on kiva osastolla ja huoneessa keikistellä. Onpahan Helsingissäkin yksi kesämuisto lisää, millä porskuttaa.
Tänään ehkä kenties pääsemme kotiin. Kello 03,40 kyseinen arvo oli ollut 0,17. Pikkuhiljaa lähenee tavoite. Mutta ei tätä kiireellä passaa pilata, parempi huuhtoa huolella jäämät pois ja saada suojalääkettä. Iho on paljon tasaisemman värinen kuin eilen, ei punoita läheskään yhtä paljon. Olemmekin suihkuttaneet ja rasvanneet armottomasti ja usein.
Jäännöstaudin lisätutkimuksen mukaan vastaus on negatiivinen. Samoilla herkkyyksillä mitattuna ei enää värähdä. Siis ei ole syöpäsoluja enää. Tästä ei vielä ole kuulemma kirjallista vastausta tullut, mutta näillä edelliseen lyppiin verrattavissa olevilla herkkyyksillä vastaus on paras tähän astisista, eli alustavasti negatiivinen. Tämän suorempaa vastausta ei meille ole pystytty antamaan. Jee, mutta en tiedä uskallanko huokaista, tuulettamisesta puhumattakaan. Kuulemani mukaan viimeisen vuoden aikana testauksien herkkyydet ovat entisestään tarkentuneet. Mikä on tietenkin hyvä asia. Mutta vuosi sitten saatu negatiivinen vastaus onkin nyt uudelleen tutkittuna antanut positiivisen väräyksen eli ei olekaan täysin puhdas. Todella herkkää, atomitiedettä.
Kulmat on yhä  kurtussa, en tahdo herätä.  Ei auttanut kahvikaan, vaikka olen sitä yrittänyt juoda. Onko se omaa turnausväsymystä, olemme loppusuoralla tämän viikon savotasta. Johtuuko se matalapaineesta ilmassa, koleudesta, tihkusateesta. Vai puskeeko stressipäänsärky esiin, sikäli mikäli pääsemme kotiin. Kaikkea näitä, tiedetään. Reetta odottaa kotiutumista myös ja suunnittelee leipovansa leipää. Ihanaa itse tehtyä, tuoksuvaa ja herkullista. Muutenkin neiti visioi kotijuttuja, tunnelmia ja suunnitelmia. Selvät tavoitteet ja suunnitelmat, kunhan vain jaksamme odottaa.