TERVETULOA BLOGIIMME

Kivaa, että olet tullut blogiimme. Tämä on Reetan tarina, kuinka leukemia on muuttanut arkeamme. Onneksi elämässä on muutakin, kuin sairaus. Nyt porskutamme tämän asian kanssa, välillä itkien välillä nauraen. Koita kestää...

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

LEIKITÄÄNKÖ LEUKEMIAA

Maanantaista asti meidän takaterassilamme on ollut kenttäsairaala, petejä vieri vieressä. Leikitäänkö leukemiaa? Leikitäänkö sairaalaa? Siellä leikkii omat ja naapurit, sekä meidän elikot. Meillä on valtavat lääkinnällisten välineiden varastot, ruiskuja, taitoksia, korkkeja, näyteputkia, tippaletkuja, teippejä, desinfiointiaineita jne jne. Olen antanut joitakin asioita leikkeihin mukaan, sillä vaikeaa on olla lääkäristä, jos ei ole tarvikkeita. Kuulostaa karulta, että lähes kaikkien diagnoosina on leukemia. Siis annanko leikkiä, kiellänkö vai mitä. Ensin puistatti, kun lapsi toisensa jälkeen tuli kirkkain silmin kertomaan sairastavansa leukemiaa, mutta mitäpä minä lasten mieltä mustaamaan. Leikkiähän se vain on, yksi on todellinen asiantuntija. Siellä koko lauma puhuu kuin ammattilaiset veriarvoista, tromppareista, hemoklobiinista, crp:stä, eristyksistä ja hoitokaavioista. Tessa oli eilen lääkärinä ja hän tarkisti arvojen rajoja, tarkisti faktat ettei puhu puuta heinää roolissaan. Vakuuttavaa ja luonnollista.
Leikin kautta lapsilla on mahdollisuus tutustua paremmin sairauteen ja sen mukana tuomaan todellisuuteen. Välineisiin. Samalla tulee käsitellyksi monia syvällisempiäkin asioita, pahaa oloa, vaikeita kysymyksiä. Annan siis lasten leikkiä, sillä tilanteessa on ollut vahva ja positiivinen lataus. Olisinko vuosi sitten antanut leikkiä syöpää? Olisivatko lapsemme vuosi sitten syöpää leikkineetkään? Ei ja ei.
Itse leikin näin keskiviikkoaamuni ratoksi labrantätiä. Olin kyllä hiukan äkäinen sellainen, en paras asiakaspalvelija... Reetta veti aamulla herneet lähes tyhjästä ja se aloittaa kiukkukierteen puolin ja toisin. Vaikea on myös kokeita ottaa lapsesta joka on lukkiutunut vessaan. Ärsytti ja kiehutti. Lopulta junttura saapui, muttei aluksi ollut lainkaan yhteistyökykyinen. Jokaiseen kokeiden ottoon liittyy itsellä myös paine tulevan päivän kohtalosta ja osaanko amatöörinä tehdä kaiken oikein. Saammekko jatkaa kotista, lähdemmekö, voiko olla huoleti. Sain jälleen vastaukset hetkessä ja heti itselläkin nupissa kiristävä vanne löysäsi. Tästä voimme kaiketi vetää johtopäätöksen, ettei tankkaustarvetta. Hb 111, leukkarit 2,3, neutrofiilit laskeneet 1,1:een, trompparit nousseet jo 320:een. Eli näillä menemme. Arvojen kuuluukin laskea, toivottavasti eivät laske infektioalttiiksi. Reetalla on myös havaittavissa samaa tukkoisuutta kuin minulla. Sekin vähän mietityttää, ettei puskisi kunnolla päälle.
Mutta olen rasittanut itseäni tälle aamulle pyykkiterapialla, nyt pyörii jo toinen koneellinen. Pyyhkeitä, sävysävyyn ja kuvat oikein päin ripustettuina... On kaunista katseltavaa kun ne tuulessa liplattelevat, tuoksuttaa voi myös kesken kuivumisen, sitten kerätessä ja kaappiin laittaessa. Äsken Fannylla oli Mökömajalle käyttöä. Näytti hippimekossaan painelevan mökkiin jalat läpsyen ja alahuuli pitkällä. Viiden minuutin kuluttua sieltä saapui leikkimään positiivinen potilas, liekkö ollut jälleen leukemiapotilas. Niitähän tuntuu tänäänkin riittävän. Minä annan lasteni leikkiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti