Olemme tietääkseni keskiviikkoaamussa. Toissayönä meillä oli kokoelma yövieraita jälleen, nyt serkkutyttöjä. Viime yön olimme Fannyn kanssa kahdestaan. Ajattelin laatuaikaa viettäväni, mutta se menikin kiukun puolelle. Epistä, miksi muut, miksen minä, tyhymä äiti ja muutama muukin repliikki. Eilen päivällä menin vipperänä hyrränä ympäri huushollia, osaamatta tarttua mihinkään. Pari tuntia omaa ajankäytönmahdollisuutta on minulle tuskainen yhtälö. Eihän minulla ole yleensä sellaista mahdollisuutta. Kuinka se käytetään, mitä tehdä, pitääkö tehdä, pitääkö käyttää ja kuinka? Ajatella, minulla viisikymppinen lähenee, enkä tiedä tuollaisesta asiasta mitään. Voinko sen oppia. Tein toki näitä näkymättömiä laiskanihmisen kotirutiineja; tiskejä, pyykkejä, imurointia yms, mutta niitähän ei lasketa. Mökömajan siivouksessa tajusin kahden sanan tai paremminkin yhdyssanan merkityksen. Tee ja hetki on niinkuin teehetki. Olin oivaltavinani jokaisen hetken tarpeellisuuden, tästäkin hetkestä voi tehdä jotain tärkeää, vaikkapa itselle. Tee hetki itsellesi, vaikkapa teehetki. Näinpä join seesteisesti vihreää teetä, johan pulssini hiukan tasoittui ja tunsin jopa hetkellistä levollisuutta. Tein hetken!
Illalla Fannyn ja elikoiden kanssa menimme kalaan. Ennenkuin koukku oli vedessä, olivat koiratkin. Kauheaa molskintaa ja Väinö naukui rannalla. Yksi salakka ja viisi ahventa, muutama vonkale pääsi karkuunkin. Unelmakollimme söi vain salakan, oliskohan ahvenet olleet liika piikkisiä. Onko tuollakin väliä kissan kannalta, nähtävästi. Fanny olisi halunnut soutelemaan kumiveneellä iltamyöhällä, en vienyt. Siitä seurasi mökötystä. Onneksi kalansaalis toi meidän sitkeälle kalastajalle hymyn silmiinkin saakka. Fanny sai papan aika nopeasti väsytettyä, nääs Fannylla on pidempi sinni.
Olen myös saanut todistaa "ilmavirvelöintiä", naapurin miesten taholta. Miltä kuulostaa kun koukun paikalle laitetaan mutteri. Sitten nakataan niinkuin oikeasti, tosin suuntana pelto. Mikäpä siinä, koska saalistakin tuli jakaisella heitolla, nimittäin Väinö. Todella hauskan näköistä puuhaa ja samalla aktivoitui meidän kollimmekin. Väinö oli joka heitolla skarppina mukana, välillä koiratkin tulivat saaliiksi. Loistava ja turvallinen kesäharrastus muksuille, eikä tarvitse olla pelastusliiveissä kuumalla. Samalla taidot kehittyvät, heittokäsi kehittyy. Ja tulihan tuo todettua, ettei yksistään muksut harrastuksesta innostu, näytti tuo olevan hauskaa aikuisestakin.
Eilen Reetalle tehtiin kaikenlaisia mittauksia ja kokeita jälleen. Puhallustestejäkin on harjoiteltu. Crp oli eilen laskenut 145:een, onneksi lähti tuohon suuntaan. Kuumetta ei ole sen sunnuntain jälkeen ollut, välillä käynyt hiukan lämmön puolella. Tänään pääsee kuulemma pidemmäksi aikaa asunnolle tai ainakin pois osastolta, eilen pitänyt tehdä kokeista johtuen pikareissuna. Siellä Pasi polkee fillarilla, yksi tarakalla ja toinen polkee itse. Kuulemma ihan lämpöistäkin, eli voivat olla ulkosalla. Uskon heidän suuntaavan nokkansa ja pyöränrenkaat kohti Torinrantaa tänään. Mikäpä siinä Oulu on kaunis kesäkaupunki ja torilla tapahtuu koko ajan jotakin. Pitää ottaa oululaisuudesta ilojakin irti. Kannatetaan. Toivon että hekin löytävät ja luovat itselleen hyviä hetkiä ja voivat nautiskella. Tuskin he teetä nauttivat, uskon menevän jäätelöiden nautiskeluun. Reetta kuulostaa positiiviselta ja kiireiseltä. Olen lukuisia kertoja soittanut tai yrittänyt soittaa, mutta eipä joudeta juttelemaan. Hyvä niin. Kuulemma ihan hyvin ainakin vielä mennyt Vernankin kanssa. Käsittääkseni saamme olla tilanteesta huolimatta levollisia. Kun lapsella on hyvä olla, niin meillä muillakin on hyvä olla. Sellainen symbioosi, ei aina niin helppo. Tai siis tuohan symbioosi on itsestään selvä, me menemme lapsemme tunteiden ja kunnon mukana.
Fanny lähti juuri leirilleen, odottelen Tessaa hakemaan jalkapallokuteita. Siinä välissä on puolisen tuntia aikaa tehdää itselleen nautinnollinen hetki. Vihreä minttutee on hautunut, otan aikalisän, lehden ja teehetken itseni kanssa. Sitten ryhdistäydyn toteuttamaan suunnitelmaa a, sitten b, sitten c ja sitten....
Aamupuheluni Oulun suunalle oli lyhyt ja ytimekäs, paljon puuhaa, maalasivat kipsitöitä ja aamun arvoja ei ole vielä tullut. Siinäpä ne. Soittelin muutaman aamupuhelun. Nyt puolestaan huolivyyhti nakattiin uuteen suuntaan. Kun on iso tiivis perhe, niin aina sattuu ja tapahtuu. Näköjään imaisin itselleni huolen toiseltakin suunnalta. En tarkoita sitä, että olisin omanapakeskeinen ja ajattelisin vain omaa olotilaani, vaan olen vilpittömästi huolissani muista ja reagoin näköjään niihinkin. Nyt minun on pakko tehdä itselleni se teehetki, jotta saan huolivyyhteni hiukan löysäämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti