SYMPATIAKIPUA

Reetan silmät ovat olleet eilisestä saakka arat, punoittavat ja inhottavat. Tänään neiti on maannut sisällä sohvalla aurinkolaseissa. Välillä olen laittanut tippoja, antanut särkylääkettä, kantanut, taluttanut, passanut, palvellut, hieronut, lohduttanut... Tiedän, ettei olo ole kivuton vaan todella inhottava, mutta mikä kaikki menee sympatiakipuilun piikkiin. Kas kummaa, kun olin pois oli silmätkin saatu auki ja neiti naapurin trampoliinille. Neiti on keikkunut bigineissä, aurinkorasvattuna, aurinkolaseissa ja lippiksessä.
Tunnelmat kiristyvät välillä raivon puolelle, kun ei kärsi avata silmiä. Mutta kun mummu antaa juustoa ja jauhelihakeittoa se maistuu. Minun antamanani mikään ei ole maistunut, on itkeskelty, hangattu silmiä, raivottu ja anottu sympatiaa. Kyllähän minä sitä parhaani mukaan annankin, mutta mikä menee huomionhakuisuuden piikkiin. Jännä kuinka kaikki muutkin aistit ja taidot unohtuivat, kun silmät olivat kiinni. Välillä silmät ovat auenneet ja vauhti on heti kova. Onneksi aurinko meni pilveen, heti silmät pysyvät auki. Menihän siinä illalla puoli seitsemään saakka. Nyt neiti vetää täysillä muiden muksujen kanssa bigineissä vesisotaa talon ympäri. Kas kummaa oli kerennyt muutama osuma tulla kuiviin pyykkeihinkin. Sympatia on rankka laji, vaikea määritellä missä menee rajat aidolla ja sympatialla.
Menin minäkin Mökömajaan mököttävän Reetan kanssa makoilemaan ja olin ottanut tirsat. Oli muuten hyvä mökki nukkua. Onhan se ihana kun on kesä, mutta valonarkuus on todella tuskallista Reetalle. Soittelin osastollekin asiasta. Ei sitä sairaalassakaan muuten voida hoitaa, koska aiheuttajana on lääkkeet. Kuulemma jotku lapsista reagoivat kaikkiin saaminsa sytostaatteihin silmien valonarkuudella. Reetan kohdalla olemme siis päässet loppujen lopuksi helpolla, nyt vasta.