Nykyisin kuvaamme, kuvannamme lähes kaikkea. Täällä sairaalassa kuvannetaan milloin päätä, milloin vatsaa, milloin keuhkoja, luita, hampaita jne. Nyt kun neiti on sairaalassa ja letkuissa kuvaan luontoa, tunnelmia, pilviä, kesää, valoja ja varjoja. Näin Reetta pysyy reaaliajassa luonnon kanssa, sillä viikossakin tapahtuu paljon. Tietyt hetket ja kuvat haluan heti kännykällä lähettää neidille. Eilen sateen jälkeen koivujen rungot olivat todella upeita, raikkaita ja monivärisiä. Räpsäisin muutaman kuvan niistä neidin nähtäväksi. Kuvaamme myös tätä matkaa ja taistelua. Kuvaamme hoitoja, etappeja, tavoitteita ja tunnelmia.
Tänään olemme olleet sisustamassa Mökömajaa kännykän välityksellä. Olemme tarkistaneet sohvan paikan, seinän värin ja säleverhot sekä kommentoineet niitä. Olemme irrottaneet hampaita kännykän avulla, saaneet verisiä irvistyskuvia. Leikanneet hiuksia, kuvanneet kaljua. Stailanneet lapsia, miettineet vaatteita. Sisustaneet olohuonetta, mööbleraanneet. Kyllä kaikki on niin helppoa nykytekniikan avulla. Näin voimme jakaa arjen askareita ja olla läsnä, vaikka olemme fyysisesti kaukana.
Edessä on vielä useita kokeita ja kuvantamisia ennen kantasolusiirtoa. Niiden piti olla tällä viikolla, mutta sattuneesta syystä siirtyivät.
Itse en enää ole kuvaamiskelpoinen. Mitä nyt kantapään luut näyttivät kauniilta ja siroilta. Minulla loppui kosteusvoide tällä viikolla. Kerroin Reetalle tarvitsevani ryppyvoidetta. Siihen Reetta tuumasi, ettei aina yhtä yönaikana tullutta ryppyä huomaa. Mutta kun laskee paljonko on öitä lusittavana, suhteessa ryppyisyys kasvaa sen mukana. Omista kuvista on nähtävissä todellisuus, huoli ja uupumus. Kuvat kertovat omaa tarinaansa sensuroimatta. Kuvaaminen on myös pelottavaa. Rehellistä ja rankkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti