Huokaus, on torstai iltapäivä ja saamme olla yhä kotona. Syvä kiitollinen huokaus. On ihana olla kotona, mutta muusta ihanuudesta en kauheasti voi nauttia. Tai voin ja voin, mutta lyhyissä pätkissä, sykleissä. Ja jos liikaa nauttii, niin se napsahtaa hetkessä toiseen äärilaitaan.
Ajattelin ripotella ajatuksiani, kaikkia niitä mitä päiviin mahtuu. Kuten varmaan tulette tajuamaan, ei päätä eikä häntää. Tessa ja Fanny ovat kolme päivää jalkapallokoulussa. Täällä on paahtava ilma, helle. Fanny nauttii, on järkevä ja ruskettunut. Mutta Tessalla on muutama mutka joka päivässä. Tessa ei suostu laittamaan päähinettä, koska pää kuumenee liikaa ja näyttää tyhmältä. Raivostuttaa myös lämmin vesi laukussa, miksi se ei ole kylmää vaikka on laitettaessa kylmää. Nappiksen pohjassa oli kiinni purukumi, joka tietysti meni äidin piikkiin. Raivotar lähti sitten pyöräilemään jalkapallokuteissa jalassaan vaaleanpunaiset Reinotossut. Tuplat ovat siitä saakka pelanneet pikku pikku bigineissä sulkapalloa, kun Reetta sai viimeinkin silmänsä auki. Välillä kun Reetta ottaa pultit tulee miettineeksi oliko Reetta ennenkin tuollainen? Vai onko sairaus muuttanut? Mikä kuuluu oireisiin, lääkkeisiin, luonteeseen, hoitoon ja mikä persoonallisuuteen? Ihan hölmönä pitää yrittää lokeroida ja analysoida. Illalla napsahti 37,6 mittariin. Luokitellaanko se kuumeeksi vai ei, siihen kiukku päälle. Tämä kuorrutettuna vanhempien kriisillä, niin voi pojat! Olipahan selväjärkistä touhua. Mennäkkö vaiko eikö. Annoin särkylääkettä, käskin nukkumaan viereeni ja koko yön hippasin ja tunnustelin hikistä lastani miltä tuntuu. Kun lapsi tirisee hikisenä, johtuuko se kuumeesta vai 30 asteen makuuhuoneen lämpötilasta, särkylääkkeestä, hikisen äidin läheisyydestä tai hikisestä kaksoissiskosta? Useista eri lähteistä olen viime aikoina saanut kuulla erinäisiä sivalluksia, loukkauksia ja kiukuttelua. Olen muun muassa näitä; mauton, kuljen liian värikkäissä vaatteissa. Toisaalta samassa yhteydessä kysellään, löytyisikö tuota vaatetta lasten koossa. Haluan väriä ja iloa elämääni edes vaatteissa ja kesälookissa. Pasi yrittää puhua tytöt piilottamaan minun riemunkirjavan tunikani ja ihkut vaaleanpunaiset legginssit... Laiska, en ole saanut aikaiseksi mitään konkreettista, hoidan vain huushollia mitä laiskuudeltani viitsin. Olen läski ja saamaton, enpä ole resulla jalallani kauheasti koiria lenkityttänyt kun olen niin läski, laiska ja saamaton. Teen aina samaa paskaa ruuaksi, ei koskaan mitään hyvää. Pihviäkin aina. Olemme harrastaneet Välimerellistä ruokavaliota ja syöneet mielestämme terveellisesti, monipuolisesti ja runsaasti, kalaa ja lihaa eri muodoissa, paljon salaatteja. Eilenkin oli pino lättyjä jäliruuaksi. Yllättävän hyvin ovat syöneet, vaikka olenkin jatkuvasti paskaa tarjonnut. Olen ailahteleva, no niin meillä moni muukin. Mieleni ailahtelee siinä missä muillakin. Puolustukseksi sanottakoon, että minun pitää olla tietoinen jokaisesta Reetan risauksesta. Sekin raivostuttaa, sillä enhän yleensä joka suupalaa ole analysoimassa ja kakkaa merkkaamassa mielensopukoihin. Näin on vain tehtävä. Tohelo, sillä heitin täyden Hepariinilaatikon lattialle, vaikka olisi ollut mahdollisuus pudottaa vaikka suolaliuosta. Siinäpä meni rikki kolmella kympillä aineita, ei onneksi koko paketti. Olen ollut liikaa pois kotoa, sillä olen jonottanut useita tunteja erinäisissä laitoksissa. Verotoimistossa, Kelalla, laboratoriossa, päivystyksessä. Olen yrittänyt saada ajan tasalle kahden viikon takaisia lappusulkeisia. Olen toimittanut lisäselvityksen lisäselvityksiä, lappuja toisensa perään. Paniikissa, ettei päivämäärät pauku ja ettei tule lähtöä ennen kuin olen saanut nämä tehtyä.
Kuun vaihteessa luulin olevani Oulussa vielä viikon verran. Pasi postitteli minulle pikana toukokuun viimeinen päivä lisäselvityspyyntöjä, Kelan lappusia ja kuitteja. Kas kummaa pikakirje joutuikin sitten hukkaan, kun oli vajavainen osoite. Tätä kirjettä sitten on jälestetty reilu viikko eiliseen saakka. Nyt se kirje löysi tiensä osastolle, kun me olemmekin kotona. Näin ollen kyseiset lappuset ovat taas väärässä paikkaa, mistä syystä olenkin saanut muutaman puhelun puuttuvista lapuista. Huh! Jalkani reistaa yhä, linksuu holtittomasti. Oulussa saamani kipsiversio hinkkasi nuppiluun auki ja aiheutti kipuilua muualla jalassa. Sitten siihen laitettiin side. Nyt viimeksi sain siihen liimasiteen. Se on paras vaihtoehto kokeilluista. Pysyy muutaman päivän napakkana ja sitten vaihdetaan uuteen. Kenties huomenna. Mutta sittenpä tuli suihkumutka matkaan. Se ei saa kastua kokonaan, kun se irtoaa. Keskiviikko aamuna fiksuna likkana laitoin säihkysääreni ostoskassiin ja hiusdonitsilla kiinni. Suihkusta kun tulin, niin kassissa oli hölskyen vettä. Verna pää kallellaan kyseli, miksen käyttänyt maalarinteippiä. Ois pitänyt... Nyt käyn suihkussa jalassa kenkä ja jalka hyllyllä. Kankeampi ei kuulkaas taipuisi moiseen suihkuagropatiaan. Laiskana ihmisenä olen ottanut Mökömajassa pikaunet, nääs yöt olen hippassut. Jalat jäivät ovesta ulos, sillä minulle ei löytynyt enempää tilaa. Minulla on siis myös hyvin ruskettuneet joka toinen jalka, sillä toisessa on se side. Reetta muistaa voidella aurinkorasvaa itselle ja muille. Eilenkin aamulla Reetta voiteli Fannyn koko mahan ja tissit, vaikka ne jäävät paidan alle. Ei siis ihme, että rasvat ovat koko ajan loppu. Eilen, kun olimme Pasin kanssa kaupassa sain paniikkipuhelun Tessalta. "Silmä on ihan koko ajan raollaan, välillä kiinni, se ei pysty katsomaan, makaa vaan, pitääkö lähteä lääkäriin?" Paniikissa luulimme, että Reetta on loukannut itsensä. Mutta se olikin Väinö, joka siristeli vasenta kiilusilmäänsä. Silitystä, tarkkailua, hoitoa ja lässytystä. Taas kiiluu normaalisti.
Minulta kysyttiin aamulla, vieläkö Reettan hoidot jatkuvat. Kauanko ne kestävät. No yhä saman 2,5 leukemianhoidossa ja nyt tämä kantasolujutska mutkistaa yhä. Eli yhä samoissa aikatauluissa olemme, kuin syksylläkin. Siis jatkuvat, kyllä. Käsittääkseni muillakin on sama kalenteri käytössä, vuodessa on 12 kuukautta, 365 päivää ja noin 52 viikkoa. Ei meillä ole hokkuspokkus ajanlaskua olemassa.
Ilokseni olen saanut kuulla myös sen, että minulla on uskomaton huumorintaju. Jaksan nauraa tilanteille, tapahtumille ja ennen kaikkea itselleni. Tottakai tunnen riittämättömyyttä äitinä, puolisona, itsenäni. Olen laiskakin, avutonkin, ailahtelevakin ja vaikeakin. Nyt ei ole tarvinnut edes pitkiin aikoihin märistä. Olen yhä tuli ja leimaus, tohelo, huumorintajuinen ja hauskakin ihminen. Välillä pidän itseäni jopa puuhakkaana, kivana ja hyvänä kokkinakin. Niin vaikea kuin sitä on kaikissa päivissä löytyää, mutta on ne tuolla jossakin piilossa. Voimavarana.
P.S.1. Minulta pyydettiin tarkennuksia muutamiin asioihin, ettei tule väärinkäsityksiä. En siis todellakaan siivoa meillä yksinään, enkä kokkaa. Ne kuuluvat me muotoon. Mutta se saamattomuus, laiskuus ja läskiys kuuluvat minä muotoon.
P.S.2. Reetta ( Pikku-Hitlerimme tai oisko kloonattu vanhempansa ) tuli äsken pikkuhousuissa ja tissiliiveissä terassille. Reetta möykkäsi Vernan kaapin sotkemista ja sitä, ettei Verna huolehdi järjestyksestä. Siihen nokkela sisko vastasi, ettei hän asu kaapissa vaan huoneessa. Imeisesti siis kaappi ei kuulu hänen vastuualueeseensa.
P.S.3. Uusi murheenkryyni on nuo pienet inisevät ja pörräävät itikat. Kuinka suojautua, jos ei uskalla laittaa myrkkyjä Reetan iholle. Vaatteet tulevat liika kuumiksi. Jos purema tulee, kuinka hoitaa, kuinka lapsi reagoi. Olenkin antanut murusen antihistamiinia ja tarkkaillut, ettei pääse raapimaan jottei iske infektio. Mikäs sen parenpi kuppauspaikka kuin peiton lata näkyvä kalju.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti